.

13.8.2011

Keltainen

Ensimmäisenä tulee mieleen aurinko, voikukat ja muut keltaisena kukkivat kasvit. Sen jälkeen ajattelen ikäviä ja inhottavia post-it lappuja (käytän!). Muistan keltaisesta myös 70-luvun lapsuutta. Kirkkailla väreillä, myös keltaisella, oli maalattu huonekaluja sekä seinäpintoja. Taannoin kirpputorilla oli myytävänä keltainen pinnatuoli, joka kieltämättä näytti sangen hauskalta ja heitti ajatukset lapsuuden aikaisiin sisustuksiin.

Omasta kodista ei löydy keltaista juurikaan, vaikka pidän kyllä keltaisen pirteydestä. Maljakossa saattaa välillä näkyä jotain keltaista, ja sen lisäksi meillä taitaa olla parit keltaiset lasten lakanat hassuilla sarjakuvamaisilla kuvituksilla. Alkukesästä hankin myös keittiöön peltisen Pez-mainoksen, joka on aika energinen.






















Uusimmassa Lantliv-lehdessä 9/2011 on esitelty sisarusten yhteinen kesäpaikka, jonka sisustuksessa on käytetty oikein pirteästi kirkkaita värejä. Paneeliseinä on raikastettu keltaisella maalilla, ja hyllylle on koottu värikkäitä käyttö- sekä koriste-esineitä. Pidän näkemästäni, mutta jälleen kuvassa on liikaa väriä yhdellä kertaa, jos ajattelisin vastaavaa toteutusta omaan kotiini. Ihana kuitenkin nähdä tälläisiä väri-iloitteluja muiden kodeissa.




















Ps. Viikonlopun menovinkki kirppisostoksista kiinnostuneille: Loviisa - Lapinjärventien varrelta löydät 13. - 14.8.2011 navetta kirppiksen. Kannattaa tulla kauempaakin! Kirppiksellä on useamman myyjän tavaraa esillä. Tarkemmat tiedot löydät FB-tapahtumasta.

3 kommenttia:

  1. Keltainen ei todellakaan ole SE väri, joka jotenkin sykähdyttäisi. Se ei sovi päälleni, koen sen ahdistavana myös sisustuksessa. Samoin kuin sinullakin, kukkakimpuissa joskus näkyy meilläkin.
    Viime keväänä jostain kumman syystä huomasin hipelöiväni keltaisia kankaita, silmät kiinnittyivät keltaisiin astioihin ja olin kovin ymmälläni asiasta. Siihen ehkä vaikutti se, että suunnittelin maalla yläkerran lännen puoleisen huoneen uudistamista. Se on kovin pimeä ja aurinko näkyy siellä vain iltaisin. Kaipasin kovasti valoa/aurinkoa ja keltainen olisi ehkä ollut valkoista parempi.

    No, suunnitelmat eivät edenneet sen pidemmälle ja keltainenkin unohtui. :D MUTTA, keltainen pinnatuoli harmaata seinää vasten, ounou. Olis aika namu! ;D

    VastaaPoista
  2. Olipas koukuttava blogi. Löysin sen pip studion kautta. Itsekin elelen 3 naisen taloutta ja pähkäämme miten alkaisimme asumaan.
    Pistän blogisi seurantaa ;)

    VastaaPoista
  3. Minna: Eikö ole muuten jännä, että joku aiempi inhokki väri saattaa vuosien varrella alkaakin jostain syystä mielyttämään. Sininen on ollut mulla pitkään sellainen, jota en ole valinnut farkkuja lukuunottamatta vaatetukseen taikka sisustukseen, mutta nyt se on alkanut hiipimään meille. Vaihteluahan sekin!

    Juu, harmaan kanssa toimisi keltainen, vaaleanpunainen tai turkoosi tehoste mainiosti. Sitten kun olisi vielä sitä säilytystilaa johon vipata tehosteväriset jutut tauolle, kun siltä alkaisi tuntua.

    Anonyymi: Kiva kun kävit! Ja nähdään jatkossakin : )

    Pip Studion astiat ja tapetit (ja miksei muutkin tuotteet) ovat ainakin minut valloittaneet hyväntuulisella värityksellään. Niissä on kaikkea ja paljon, mutta siitä huolimatta miellyttävät silmää.

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi ♥

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...