Kotiin on aina mukava tulla ♥ | SISUSTUS | LIFESTYLE | RAKENTAMINEN | REMONTTI | VALOKUVAUS | PERHE | Kolmen koti on sisustusblogi. Sisustusmietteiden lisäksi kolmen kodissa kokataan, inspiroidutaan ajasta sekä ilmiöistä, löhötään sohvalla, höpötellään, valokuvataan ja laitetaan pihaa.
31.10.2011
Muisto
Tavararoiden roudaaminenkin päättyi vihdoin. Tänään oli vuorossa vanhan kämpän siivoaminen ja avaimien luovutus. Vielä viimeiseksi jokunen ruusupensaan oksa muistoksi mukaan. Vanhan talon pihalla onkin useampaa eri ruusulajiketta, ja ruusunmarjat sen mukaan eri sävyisiä.
Viimeinen katsaus vanhan paikan tyhjiin huoneisiin, eikä tunnu laisinkaan haikealta. Hymyillen painan oven kiinni perässäni viimeistä kertaa.
Kotona asettelen ruusunoksat muutamaan eri maljakkoon, ja sijoittelen kaunistamaan vielä keskeneräistä sisustusta. Laatikot tyhjenevät. Onneksi.
Onnea uuteen kotiin!! :)
VastaaPoistaAjatella, nyt on urakka suurimmaksi osaksi takanapäin. Nauttikaahan aikaansaannoksista :)
Onnenhippuja: Kiitos paljon! :)
VastaaPoistaKyllä näin jälkikäteen ajateltuna urakka tuntuukin aikamoiselta. Onneksi taloa rakentaessa ei ollut aikaa funtsailla, että mitähän tästä tulee :)