29.8.2011

Kuvaterveiset














Tällä viikolla työmaalamme päästään jo tapetointi vaiheeseen neljän ensimmäisen huoneen osalta. Heti tapettien jälkeen voidaan myös laminaatit asentaa. Sauna ja pesuhuone ovat jo periaatteessa valmiit. Kiuas on tosin kytkemättä ja kunnollinen siivous tekemättä. Myös pesuhuoneen ovi on vielä paikalleen laittamatta.

Keittiön ja olohuoneen osalta jatkan edelleen tasoittamista ja maalaamista. Olen todennut itselleni helpoimmaksi tavaksi korjata tasoitusta vielä pohjamaalauksen jälkeen. Maali paljastaa armotta taitamattoman kittauksen ja hionnan.

Seuraaaksi kuvasarjaa raksalta. Ensinnä kuvissa esiintyy saunan ja pesuhuoneen edistyminen.






























































Aloitin tänään jo rakentamisen ohessa huonekalujen kunnostamisen. Ihan ensimmäiseksi työn alle pääsi esikoisen tuleva komero, joka on hankittu Facebookin vaihdetaan/annetaan -palstan kautta. Kaappi on tukeva, painava ja käytännöllinen monine hyllyineen ja lokeroineen. Ovet ovat hieman tylsät ja mäntyiset. Työstämme nämä mustalla maalilla sekä liitutaulu- ja magneettimaalilla. Uudet vetimet tuovat vielä hieman modernimman silauksen. Nyt oli siis pohjamaalauksen vuoro.























































































Työhuone toimii vielä väliaikaisena varastona. Sitä pääsen työstämään ihan viimeiseksi. Ennakkoon vaikeaksi mainostettu kattojen tasoittaminenkin on monen huoneen osalta jo valmis. En ehkä palkkaisi itseäni kittaushommiin, mutta tässä tapauksessa oman työn jälki on kelvattava.

Tämän sarjan alimmassa kuvassa näkyy vielä keittiöosion keskeneräisyys. Tuosta lähden huomenna taas etenemään kohti olohuoneen takaseinää.

Muutaman viime päivän on päässä soinut omintakainen versio kappaleesta Lapponia, joka minun tapauksessa kuuluu "akryylia, tämä on akryylia". Projekti on mitä ilmeisemmin jo vaatinut veronsa! Ja huomenna pitääkin muuten käydä taas ostamassa akryylia, jota tursottelen estottomasti seinien ja kattojen saumoihin.


26.8.2011

Värikästä

Huh hah hei, se on kuulkas perjantain (kerroin tämän vain ihan varmuuden vuoksi, jos joku ei ollut sitä vielä huomannut)! Kahvitunnin jälkimainingeissa ulkoilutin tänään kameraa, ja tarkkailin linssin läpi, joko ulkosalta löytyisi jotain värikästä. Löytyihin sitä vielä, onneksi.

Makroviikot (22.) minut tähän värien metsästykseen ajoi. Tällä kertaa värikkyydet tuli löytää ulkoa. Muistatteko muuten mäkimeiramin, joka halusi sinnitellä meidän betoniportaassa? Seuraavassa kuvassa tuo maailman sinnikkäin yrtti esittäytyy syksyn värisävyissä. Seuraa meiramille tekee pihalta löytyneet muut kukkijat.

























































































































































































































Värikästä viikonloppua! Jos menovinkkejä kaipaat, niin tänä viikonloppuna on Loviisan Wanhat Talot tapahtuma. Loviisasta löytyy viikonlopun aikana myös Itutori sekä antiikkimarkkinat. Moni paikallinen on ilmeisesti käyttämässä tilaisuuden hyväkseen, ja kaupungissa järjestetään myös lukuisia pihakirppiksiä.

25.8.2011

Ikea 2012

Ikean kuvasto vuosimallia 2012 kolahti tänään postilaatikkoon. Iltateellä pääsin vilkuilemaan kuvaston sivuja. Mitään kovin yllättävää ei ole kuvasto taikka Ikean valikoima tarjonnut viime vuosina. Tiedä sitten johtuuko se Ikeasta vai minusta. Kuvastoja (muitakin kuin Ikean) olen selannut pienestä pitäen. Osaksi kuvastot ovat kevyttä viihdettä, mutta tarjoavat myös tilaisuuden haaveilla ja sisustaa ainakin mielikuvituksessa.






















Katalogin Suomi-versiossa on eri kansilehti, kuin mitä ylimmän kuvan englanninkielisessä kappaleessa. Sisältö kuvastossa on kuitenkin melkolailla sama, vaikka tavaratalojen valikoimat poikkeavat jonkin verran toisistaan. Näyttää kuitenkin siltä, että tuleva sisustuskausi 2012 tuo paljon vaihtoehtoja sekä uutuuksia lilan sekä violetin värin ystäville. Meillä ainakin esikoinen olisi valmis täyttämään huoneensa violetin eri sävyillä.
















Yksityiskohta, jonka huomasin myös suomalaisesta Ikea-kuvastosta: Kuvaston esimerkki tiloja on tapetoitu Boråsin tapeteilla. Ei varmaankaan sattumaa, sillä mikään ei ole niin harkittu tuotekokonaisuus kuin Ikea. Kyllä se Ingvar osaa!

Minua on viime aikoina kovasti kiinnostanut vaatteiden säilytys sekä säilytys ylipäänsäkin. Lisäksi olen bongaillut ideoita sekä vaihtoehtoja kodinhoitohuoneen varustamiseksi. Tarkoitus on yhdistää uutta ja vanhaa, sekä tuunata tarvittaessa niitä vanhoja vaihtoehtoja. Käytettyjen huonekalujen palstoilla Ikea tuntuu myös olevan käypää tavaraa, mutta toisinaan kalusteet vaihtavat omistajaa sangen edullisesti. Maailma on jo pullollaan kaikkea, joten kannatan kyllä kovasti huonekalujen elinkaaren jatkoa uusien omistajien merkeissä. Meillekin on parin viime viikon aikana rantautunut muutama second hand -kaluste, joita alan rakentamisen ohessa työstämään. Kierrätettyjen kalusteiden oheen aion kuitenkin hankkia myös jotakin uutta. Ainakin työtasoa käyn hakemassa parin metrin palan... Ikeastapa hyvinkin.

Kuvat: Ikea ©

22.8.2011

8

Kahdeksan viikkoa jäljellä. Aikaa siis, talon rakentamiselle. Tämä on kyllä ihan itse asetettu aikaraja, mutta siihen nyt tähdätään tosi tarkoituksella. Hetken tuossa harkitsin, josko sanoisin vuokra-asunnon irti syyskuun loppuun, mutta sellainen tavoite ei sallisi yhtään takaiskuja. Lokakuun loppuun menessä on siis edessä muutto uuteen kotiin. Jännittävää.




















Nyt rakentamista on takana viisi kuukautta. Tämä on laskettu siitä, kun kaivinkone rantautui ensi kertaa tontillemme. Sillä samaisella viikolla oli jouduttu tekemään myös lumitöitä traktorin avustuksella.

Rakentamisen alku sujui sangen vauhdikkaasti, ja laatimani optimistinen aikataulutus onnistui. Perustusten valmistumisen ja talopaketin pystytyksen väliin jäi kolme kokonaista päivää. Hiukan meillä oli siinä jopa venymisen varaa, jos jotain yllättävää olisi ilmaantunut.

Kun Teritalot luovutti talon, minulla jatkoi apuna ulkopuolinen kirvesmies apurinsa kanssa. Kirvesmies työsti rakennuksen aidosti säältä suojaan sekä vastasi väliseinien runkojen pystytyksestä. Tämän jälkeen olen jatkanut omin sekä talkoovoimin eteenpäin. Isoimpia omia tehtäviä ovat olleet lattiaprojekti, pihan perustaminen, kipsilevyjen tasoittaminen sekä maalaaminen. Jokaiseen työvaiheeseen on tietysti liittynyt myös tavaran hankinta sekä kuljetus paikan päälle. Jo nämä logistiset kysymykset työllistävät mukavasti yhtä henkilöä.

Valmistakin syntyy - pikku hiljaa. Talollamme on nyt valmiina kaikki laatoitukset saumoineen. Olen tasoittanut sekä maalannut jo kolme huonetta valmiiksi. Jokaiseen näistä huoneista tulee vielä tapettiakin ainakin yhdelle seinälle. Tuleva tapettiseinä on kuitenkin pohjamaalattu. Vielä elokuun aikana täysin valmiiksi on tarkoitus saada sauna, pesuhuone, khh, pikku wc ja kolme makuuhuonetta.  Sen sijaan keittiössä, isommassa vessassa, olo- sekä työhuoneessa on vielä reilusti työstämistä. Kaikki nuo jälkimmäiset ovat juuri nyt tasoitusvaiheessa. Keittiön katto odottaa myös yhteen kohtaan led-upotuksia, joten muutama levy on paikoilleen laittamatta.

Sähkökalusteita, ilmanvaihtoa, vesimittaria ja viemäröintiäkin on edelleen tekeillä. Poistoilmalämpöpumpun tuominen paikalle on myös heti kohta edessä. Nyt kun yöt jo viilenevät, ja ilman kosteus on melkoisen korkea, on hyvä saada myös lämpöjä päälle. Kun pumppu on kytketty, voidaan myös väliaikainen kulku sisätiloista yläpohjaan sulkea. Tämä mahdollistaa puhallusvillojen tilaamisen paikalle.

Kaiken kaikkiaan tekemistä siis edelleen hurjasti. Hiukan on alkanut myös jurppimaan rakennusmateriaalien säilöminen nykyisessä asunnossa, ja kovasti noita haluaisi jo siirtää lopulliseen kohteeseen. Keittiökalusteetkin pitäisi koota, nyt kun ovat noissa littanoissa Ikean laatikoissa.

19.8.2011

Sato







































Se on kaunokainen. Meidän ensimmäinen oma omena! Toukokuussa istutimme kolme omenapuuta pihamaalle. Jokainen puu kukki ujosti, ja yhteen kehittyi tämä kaunis omena. Sen kasvua olemme seuranneet, ja omenan olosuhteita vaalineet. Nyt emme enää voineet odottaa hetkeäkään - sato oli jo poimittava. Omena on tarkoitus lohkoa kolmeen osaan. Jokaiselle siis tästä maistiaiset.

18.8.2011

Palloillen

Pallot, pilkut ja pyörylät ovat kovin suosittuja astioiden kuvioinneissa. Meillä oli entuudestaan Ikean jälkiruokakulhoja, joissa on pilkullinen kuviointi. Nyt täydensin astiavarantoa Clas Ohlsonin mukeilla, joita koristaa myös pallukkakuviointi. Isommat pallot vievät ajatukset kyllä kovin Marimekon räsymattoon, mutta mukin muoto on puolestaan kaukana Marimekon astioista. Nämä Ohlsonit ovat pinottavia, ja siitä plussaa. Mukin kahvattomuudesta voidaan olla sitten montaa mieltä. Minä olen sitä mieltä, että kuumien juomien kanssa kahva on yllättävän kätevä, mutta käy se näinkin.

Osallistun samalla Makroviikot (21.) -teemaan "ylösalaisin tai väärinpäin" heti tuossa alla olevalla kuvalla.




















Pallomukit Clas Ohlson 1,95





























14.8.2011

Punainen

Punainen on yksi nykyisistä suosikki väreistäni, ja on ollut sitä myös sisustuksessa viimeiset neljä vuotta. Pienoiset muutoksen aallot tuntuvat kuitenkin rantautuneen, ja perus punainen saattaa joutua luopumaan hieman asemastaan osana meidän kodin värimaailmaa. Täysin tuo punainen tuskin koskaan katoaa meiltä, ja kolmen naisen taloudessa pyykätään välillä ihan punaisia koneitakin. Sävyskaala on tosin tällöin melkoisen laaja kattaen myös pinkit, violetit ja vaaleanpunaiset.

Punainen talo ja perunamaa? Ainakin punamulta ja punaiseksi sävytetyt ulkomaalit sopivat maalaismiljööseen ehdottoman hyvin. Silmä on punaisiin rakennuksiin niin tottunutkin, että talojen väriä ei osaa aina edes kyseenalaistaa, kunnes joku naapuruston talo maalataankin aivan jollain uudella värillä. Uudisrakennuksissa värikirjo on toki paljon laajempi, täällä kun ei ole edes mitään kovin tiukkaa värimaailmaa rakennusvalvonnan puolelta. Omasta uudesta kodista tulee ulkolaudoitukseen suhteen vaalean harmaa, joka sopii myös vanhojen talojen joukkoon. Tonttimme tulevat ulkorakennukset voisivat olla myös punaisia väriltään.















































Punaisen suhteen voisi tietysti sanoa sen j-sanan, mutta ei tässä ehkä tohdi, kun vasta elokuun puoliväliä eletään. Sanon kuitenkin omena tai tomaatti, sillä on punainen myös hyvin syötävä väri.






















Syötävän hyvää alkavaa viikkoa! Jokohan kehtaisin ensi viikon lopulla alkaa esittelemään valmiita nurkkia... on sitä nyhräämistä nyt niin kauan tuolla raksalla päästy tekemään.

13.8.2011

Keltainen

Ensimmäisenä tulee mieleen aurinko, voikukat ja muut keltaisena kukkivat kasvit. Sen jälkeen ajattelen ikäviä ja inhottavia post-it lappuja (käytän!). Muistan keltaisesta myös 70-luvun lapsuutta. Kirkkailla väreillä, myös keltaisella, oli maalattu huonekaluja sekä seinäpintoja. Taannoin kirpputorilla oli myytävänä keltainen pinnatuoli, joka kieltämättä näytti sangen hauskalta ja heitti ajatukset lapsuuden aikaisiin sisustuksiin.

Omasta kodista ei löydy keltaista juurikaan, vaikka pidän kyllä keltaisen pirteydestä. Maljakossa saattaa välillä näkyä jotain keltaista, ja sen lisäksi meillä taitaa olla parit keltaiset lasten lakanat hassuilla sarjakuvamaisilla kuvituksilla. Alkukesästä hankin myös keittiöön peltisen Pez-mainoksen, joka on aika energinen.






















Uusimmassa Lantliv-lehdessä 9/2011 on esitelty sisarusten yhteinen kesäpaikka, jonka sisustuksessa on käytetty oikein pirteästi kirkkaita värejä. Paneeliseinä on raikastettu keltaisella maalilla, ja hyllylle on koottu värikkäitä käyttö- sekä koriste-esineitä. Pidän näkemästäni, mutta jälleen kuvassa on liikaa väriä yhdellä kertaa, jos ajattelisin vastaavaa toteutusta omaan kotiini. Ihana kuitenkin nähdä tälläisiä väri-iloitteluja muiden kodeissa.




















Ps. Viikonlopun menovinkki kirppisostoksista kiinnostuneille: Loviisa - Lapinjärventien varrelta löydät 13. - 14.8.2011 navetta kirppiksen. Kannattaa tulla kauempaakin! Kirppiksellä on useamman myyjän tavaraa esillä. Tarkemmat tiedot löydät FB-tapahtumasta.

11.8.2011

Harmaa

Arki on harmaa, ja ihan tarkoituksella. Maalasin juuri kodinhoitohuoneen kolme seinää harmaalla. Olen sävyttänyt kahta eri harmaata. Tummempi on menossa keittiön ja isomman vessan seinään, ja vaaleampi puolestaan kodarin ja pikku vessan seiniin. Toivon mukaan avasin tänään oikean purkin Tikkurilan Lujaa, sillä olin vähän hätähousu, enkä jaksanut hakea autosta värilastuja, jotta olisin voinut tarkastaa maalin koodin. Maalipurkin kannen kurkkausaukon perusteella valitsin oikein, mutta kuivuessaan maali näytti hieman epäilyttävältä. Hyvältä, mutta epäilyttävältä.

Ja ihan pöljänä muuten nyppii rajaaminen. Kyllä sitä telalla vetelee suuria pintoja oikein tunteella. Valmista tulee, ja kärsimätön mieli hyppii voltteja. Tänään oli aivan pakko rajata katto ja seinä toisistaan, eikä se mennyt ihan niinkuin elokuvissa. Tarvitsisin sellaisen kärsivällisen maalarin apulaisen, joka hoitaisi nuo teippiasiat ja muut ikävystyttävät vaiheet. Ammattilainen kiskaisisi maalin varmasti seinään ilman teippejä, mutta minä en osaa siirtää "viivotinta" sitä mukaan kun maalaan. Olen joskus kokeillut, ja varsin töhrivää yritystä se oli. Maalauspuuhissa on muutenkin monta juttua, jotka oppii vasta käytännön kautta. Eikä ikinä varmaankaan korosteta liikaa niiden pohjatöiden tärkeyttä. Jos tasoitukset ovat kunnossa, niin maalatusta pinnasta tulee kaunis. Joo, ei siitä nyt sen enempää...
















Jotain piristävää? Keksittekö? Minulla on juuri nyt akku tyhjä, ja lataus vähissä. Ehkä aamulla on jälleen ajatus kirkas.

Ps. Vinkki muillekin harmaavarpusille: Laura Ashleyn alennusmyynnistä saa Nightingale tapettia hintaan 22,50 / rulla. Hankin tätä meille muutaman rullan, ja laitan kodinhoitohuoneen yhdelle seinälle. Tiputapetti korvaa nyt aiemman ideani, joka oli tapetoida yksi seinä 60-luvun naistenlehdillä. Niissä lehdissä on ihan huippu hauskoja mainoksia. Pepsodent hymyjä riittää ihan "täydelliset kotirouvat" -tyyliin.

10.8.2011

Musta
















Musta on hyvä! Mustaa ei tarvitse edes hirveästi selittää, kun siinä on kaikki muu kohdallaan, paitsi pöly. Joskus muinoin hankin ensimmäiseen asuntooni mustan hyllystön sekä mustan kukkakuvioisen sohvan. Sohvan satumaiset kukkakuviot hämäsivät silmää, ja pöly ei niinkään näkynyt, mutta se hylly kuulkaas, siinäpä se pöly näkyi ihan heti kohta siivouksen jälkeen.

Silloin kerran ajattelin, että en enää mustaa hyllyä hankkisi. Nyt maalisutikättä kyllä hieman taas kutittaa. Tekisi mieli maalata eräs punainen kaapisto mustaksi.

Musta kaipaa valkoista. Valkoisella on jatkuva ikävä mustaa. Ne ovat parhaat kaverukset, ja jos musta-valkoisuuden päästää ihan villiintymään, niin voi olla vaikea hyväksyä enää muita värejä joukkoon mukaan. Mutta kerrankos sitä musta-valkoiseen kotiin nostetaan vaikka pinkki pinnatuoli katseiden keskipisteeksi, ja se on taatusti piristysruiske hallittuun ja harkittuun harmoniaan.
















Dottie istuintyyny 4,95 Hemtex | Harmaa-musta kaulanauha 2,00 Seppälä


















Lehti

Alkukesän hennot lehdet ovat jo kasvukautensa huipun ohittaneet. Pihalla on kuivuneita kohtia, josta on loistokkuus kaukana. Vähän varjoisimmista paikoista saattaa tosin löytyä vielä pirteitä kukkijoitakin. Liekö osalla jo toinen kierros menossa. Ainakin jokunen helmililja pukkaa ylös kukkapenkistä. Muistelen, että viime syksynäkin oli kukassa jokunen alkukesän kukkija uudemman kerran. Pitkä kuuma kesä.

















Käännä uusi lehti elämästäsi. Näin joskus neuvotaan. Aina ei ole tarvetta totaaliseen muutokseen. Pienetkin uudistukset voivat tuoda paljon hyvää tullessaan. Joskus kannattaa myös katsoa taaksepäin, vähän ehkä viileästikin, ja ajatella mennyttä ajan kanssa. Sen jälkeen on hyvä päästää irti.

Näin voi ajatus karata alkuperäisestä sanasta "lehti", joka on makroviikkojen (20.) toimeksiantona. Lehtiä on käännetty sekä kuvainnollisesti, että kirjaimellisesti. Kohta on jälleen aika kuopia lehtiä oikein urakalla, kun pääsee haravahommin. Meidän pihalla tosin on vielä melkoisen pieniä nuo puut.

Mietin hetken, josko yhdistäisin tähän vielä "päivän väri" -postauksen vihreän värin merkeissä, mutta taidan kehitellä tänään vielä jotain muuta värikästä. Palataan!

Ps. Yksi lehti vielä sisätiloista!

9.8.2011

Valkoinen
































Valkoinen tasapainoittaa ja rauhoittaa. Valkoinen on hyvä vastapari värille kuin värille. Täysin valkoinen vaatetus tai sisustus on jo liian kunnianhimoista minulle. Ja ehkä tylsääkin, sillä niin paljon ihania värejä jäisi täysin valkoisessa elämässä käyttämättä.

Kerran sisustuslehdessä esiteltiin pariskunnan rivitaloasunto, joka oli tosiaan sisustettu pelkällä valkoisella. Ehkä se on niin, että jos valkoiselle pikku sormen antaa, niin se vie koko käden? Muistan, että kyseissä kodissa oli nähty vaivaa, jotta oli löydetty valkoinen televisio. Myös perheen koira oli valkoinen.

Astioissa pidän eniten valkoisesta, varsinkin ruokalautaset saavat olla pelkistetyt ja valkoiset. Värihimo iskee tosin päälle välillä kattauksenkin suhteen, ja värikkäätkin versiot löytävät tiensä meidän astiakaappiin. Astiavarantoni eivät ole mitkään jättimäiset, joten myös sen vuoksi olen pyrkinyt tiettyyn yksinkertaisuuteen. Näin ajattelen kokoavani natsaavan setin pöytään, jos ruokailijoita onkin normaalia enemmän.





























Porvoolainen Café Onni (Hotelli Onnin yhteydessä) tarjoilee makeat ja suolaiset piiraat valkoisilta hieman romanttisilta lautasilta. Kahvin saa pöytään omassa pienessä keittimessä. Valitsen yleensä tumman paahdon, ja nautin kesäisestä kahvihetkestäni vanhan kaupungin leppoisessa pihapiirissä.





























Sesongin punaiset marjat maistuvat ihanassa piirakassa, jossa on tuorejuustoa ja hieman valkoista suklaata.

8.8.2011

Ruskea


Ruskean eri sävyt ovat luonnollisia, mutta minun silmääni helposti myös hieman raskaita. Erilaiset puumateriaalit, syksyinen viljapelto tai vaikkapa nahkakengät toistavat kauniisti ruskean eri sävyjä tummasta vaaleaan. Sisustukseeni taikka vaatetukseeni valitsen kuitenkin harvemmin ruskeaa. Beigeäkin olen jotenkin vierastanut, mutta nyttemmin olen alkanut siihen jo hieman tykästymään.

Neule H&M, hinta 7,00 | Huivi Seppälä, hinta 2,00 | Bo Concept 2011 esite Vepsäläinen























Olemme tyttärien kanssa kiertäneet jonkin verran alennusmyyntejä. Pääasiassa meillä on ollut kiikarissa erilaiset remontti- ja sisustusmateriaalit, mutta olemme täydentäneet myös vaatevarastoja. Löytöjen hinnat (kuten kuvassa yllä) ovat kertakaikkisen edullisia. Täydensin toimistotätiasujani beigellä neuletakilla sekä heppakuvioidulla huivilla. Ylimmäisen kuvan luolamadonna-aiheinen kaulakoru on Porvoon Raatihuoneen torilta. Madonna-kuva on työstetty lasipalaan, ja näyttää jännästi erilaiselta eri kulmista katseltuna. Riipuksen hinta oli 22,00. Kaulakoru ja muut myyntipisteen samalla tekniikalla toteutetut korut ovat suomalaista käsityötä.

7.8.2011

Vaaleanpunainen





























Elämä ei ole pelkkää hattaraa, se on myös vaahtokarkkeja! Päivän väri on tänään vaaleanpunainen, jota on helppo rakastaa, mutta myös inhota. Minulle vaaleanpunainen on uusi viehättävä tulokas, en ole sitä ennen kovinkaan hyvin sietänyt. Nautin vaaleanpunaista kohtuudella ♥

6.8.2011

Taika-laatikko





































Taannoisella Fiskarsin reissulla tuli käytyä Iittalan Outlet-myymälässä. Ostin erilaisten teelaatujen säilyttimeksi Taika-kuvioidun peltilaatikon. Valitsin meille sopivan musta-valkoisen värityksen, jonka lisäksi olisi löytynyt sinisävyinen vaihtoehto. Tummansininen Taika taitaakin olla se ihan ensimmäinen Taika-astioiden väritys. Peltiloota maksui Outletissa 14,10. Vertailun vuoksi kurkkasin Stockmannin hinnan, joka on 14,40. Outlet-myymälä ei siis varsinaisesti ottaen myynyt tuotteitaan erityisen edullisesti, tosin Iittalan II-laatua oli tarjolla normaalia huokeammin. Kivi-tuikkuja nappasin kakkoslaatuna ostoskoriin. Tällä kertaa valitsin harmaasävyisiä. Vaihtoehtona olisi ollut vihreitä sekä petroolinsinisiä tuikkuja.

3.8.2011

Lasi





























Lasi on mainio keksintö. Tällä viikolla lasi on myös makroviikkojen (19.) keskipisteessä. Kirkkaan käyttölasin lisäksi pidän myös värillisestä lasista. Postasin esimerkiksi viime talvena kirpputorilta löytämästäni isosta pullosta, joka on ruskea väriltään. Arkinen esine voi olla muotokieleltään todella kaunis, ja ilahduttaakin tällöin käytännöllisyytensä lisäksi ulkonäöllään. Vaarin kaljapullo tosin toimii nykyään vain keittiön koristeena.
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...