31.3.2012

Pieni keväinen arvonta





























Järjestän nyt pienen keväisen arvonnan lukijoitteni iloksi. Pienessä herkkupakkauksessa on teen ystävälle paria erilaista makua maisteltavaksi. Teehetken oheen lähtee mukaan myös pientä makeaa.

Osallistu siis jättämällä kommenttisi tähän postaukseen. Jokaisella lukijalla on yksi arpa. Arvonnan suoritan maanantai iltana (2.4.), ja lähetän herkkuhetken postitse jo tiistain aikana, jos saan sitä ennen voittajan tiedot haltuuni.

Onnea matkaan! Pidetään sitten myöhemmin erikseen kahvikissojen herkkuarvonta...

Munajuttu




















Viime keväänä innostuin mukaan makroviikoille, ja silloin yksi ensimmäisistä valokuvapostauksistani oli munan elämää. Tänä vuonna pääsiäinen on hieman aikaisemmin, ja munat sitä myöden jo kulhossa.

Tämän viikkoisen makrotexin (52.) aiheena on elintarvike. Elintärkeitä tarvikkeita löydät lisää täältä.

28.3.2012

Aurinkoa (havaittu myös tänään)

Uuden kameran myötä olisi pitänyt hankkia myös uusi muistikortti, mutta lähdin liikkeelle vanhalla. Kortilla on kuvia parin kesän takaa, ja niitä ei raskisi millään poistaa, vaikka varmuuskopioita on parissakin eri muodossa. Paperitulosteiden yhä puuttuessa tuntuu, että muistikorttia ei kannata tyhjentää.

Sääennusteet lupailevat hiukan kylmenevää ja pahimmassa tapauksessa luntakin. Muistelenpa siis menneitä aurinkoisia hetkiä merenrannalla. Tulisipa jo sen verran lämmintä, että pääsisi vaikka eväsretkelle meren ääreen.













































































Tuona kesänä oli lämmin toukokuu. Rannalla paistatteli päivää pohjoista kohden matkalla olevat lintuparvet. Linnut väistyvät pikku hiljaa, ja ihmiset saivat rannan omaksi vuorollaan. Merivesi oli yhä huikean kylmää, mutta lapset kastautuivat kuitenkin veteen. Minä uskaltauduin näyttämään paljaita varpaitani auringolle, mutta muuten ihailin kimmeltävää vettä rannalta käsin. Termospullokahvit ja eväsleivät maistuivat ulkoilupäivän lomassa.

26.3.2012

Vuosipäivä

Tasan vuosi sitten kaivinkone tuotiin tontillemme, ja kauha upotettiin maahan. Lunta oli silloinkin paljon, mutta nyt sitä taitaa olla vielä enemmän. Muistan, kuinka koko maaliskuun alun odotin, että kevät alkaisi todenteolla, ja rakentaminen päästäisiin aloittamaan sujuvasti. Lumityöt oli kuitenkin ihan ensimmäiseksi tehtävä traktorilla, ja sitten olikin jo tositoimien aika. Rakennusurakka lähti liikkeelle hyvässä rytmissä, eikä yöpakkasetkaan päässeet häiritsemään perustustöitä. Sorapatjaa ja teräspaalutuksia varjeltiin jonkin verran routimiselta eristelevyin, eikä uutta luntakaan enää sitten satanut. Pikku hiljaa keväinen keli vei voiton, ja pipokin voitiin jättää pois raksavarustuksesta.

Kesä kului aktiivisen rakentamisen merkeissä. Päivät vaihtuivat uusiin, sää suosi rakentajaa ja talo valmistui ihan silmissä. Lämmin syksy antoi vielä lisä aikaa viimeistelyyn, ja terassi päätettiin myös laittaa kasaan ennen talven tuloa. Terassi saikin nyt keväällä kunnon koeponnistukset, kun hurjat määrät lunta tuli katolta alas. Lumi ei onneksi ole aiheuttanut sen suurempia tuhoja. Yksi katon reunatiili on tullut lumen mukana alas. Sadevesikourut ja -rännit meille asennetaan vasta parin viikon päästä, joten ne eivät vielä päässeet kokemaan ensimmäistä talveamme uudessa talossa.

Kelien lämmetessä pääsemme taas jatkamaan harjoituksia, eli pihatöitä on vielä tehtävänä. Myös talon ulkomaalaus on vuorossa kesän tullen. Pohjavärinä meillä on perus harmaa, ja lopullinen sävy tulee olemaan vaaleahko puhtaan harmaa. Tarkoitus on, että harmaa ei taita vihreään, siniseen tai lilan suuntaan. Harmaan sävyn sekoittaminen on tosin taitolaji, joten saa nähdä kuinka hyvin tuon sävyn kanssa onnistumme. Sokkelin väri tulee olemaan puolestaan tummemman harmaa. Perustuksiin asennettujen tuuletusputkien on tarkoitus istua tuohon sokkelin tulevaan harmaaseen sävyyn.

Talven kuluessa olemme tehneet sisätiloissa hieman viimeistelyjä, ja täytyy kyllä sanoa, että pientä säätöä on vieläkin. Rakennusurakan jälkimainingeissa on myös ehta sohvailu maistunut, ja uudesta kodista olemme nauttineet ihan rennosti. Noin viiden kuukauden käyttökokemuksen jälkeen täytyy kyllä todeta, että rakennusprojekti on onnistunut. Jos joku yksityiskohta vähän vaivaa esteettistä silmää, niin lieventävänä seikkana sitä on helppo muistaa, miten vaikeaa jonkun työvaiheen opettelu saattoi olla. Ehkä jonain päivänä pintamateriaalit muuttuvat, mutta toistaiseksi meillä on hyvä näin.

Kiitoksia kaikille mukana olleille! Kevään ja lukijoiden kunniaksi alan organiseeraamaan arvontaa. Palataan niissä merkeissä vielä tämän viikon aikana!

Ikean kesä 2012 - Pinkki tuulahdus

Ikean kesätuotteet tulevat myymälöihin maanantaina toinen huhtikuuta. Ikean sivustolta löytyy jo pdf-muotoinen kuvasto, jonka kanssa pääsee hieman suunnittelemaan ja ihmettelemään, että millaisia hankintoja sitä tälle kesälle voisi ajatella. Meillä on jokunen Roxö-sarjan valkoinen tuoli, joten voisi olla johdonmukaista hankkia vaikka pari samaisen sarjan lepotuolia. Tänä keväänä Roxö- ja Vågö-sarjojen istuimia saa myös herkullisen pinkissä sävyssä. Pinkki voisi olla se piristävä poikkeus muuten hillittyjen mustien ja valkoisten pihakalusteiden sekaan. Kesäkalusteissa vilahtelee myös keltaisia vaihtoehtoja tulevana sesonkina.



















Kesä 2012 mallistossa huomioni kiinnittyi erityisesti Högsten-nimiseen uutuuteen. Sarjaan on saatavilla ruokapöydän tuoli sekä lepotuoli raheineen. Högsten on muovirottinkia, ja ainakin kuvissa muotoilultaan sangen kiinnostava. Muovirottinki on ilmeisen säänkestävää, mutta itse mietin lähinnä istuinmukavuutta. Shortsikelien aikaan paljaat kintut voivat saada jännän kuvion muovirottingin muodoista, tai sitten istuin vaatii jo muutenkin jonkinlaisen pehmusteen käyttöä. Kaunis tuo lepotuoli on joka tapauksessa!




























Toukokuussa on Ikean Ps-sarjaan tulossa myös metallinen lepotuoli, joka on kaiken lisäksi pinottava. Tälläiset metalliset lepotuolit voisivat palvella jossain määrin myös sisätiloissa talviseen aikaan. Tai sitten ensi kesänä pitää vain saada rakennettua se ulkovarasto, jotta pulkat, pyörät ja kesäkalusteet saadaan suojattua käyttökauden päätyttyä. Ihana kuitenkin suunnitella tuota kesää!

Kuvat: Ikea ©

25.3.2012

Hui Hai






























Olen varustautunut loskaan, räntään ja vesilätäköihin. Kunhan lumet sulavat pihalta, on tiedossa myös multaa, savea ja hiekkakuormia. Raskiikohan näitä hennon vaaleanpunaisia edes laittaa jalkaan, kun pihatyöt pääsevät kunnolla käyntiin? Täytyy ehkä kaivaa jostain esille vanhat punaiset saappaat, jotka saivat viime kesänä kokea rakennusaikaiset koettelemukset. Vanhoissa kumppareissa on maalia, tasoitetta, kuivunutta uretaanivaahtoa ja ties mitä lisukkeita. Näillä uusilla vaaleanpunaisilla kumikengillä kehtaa lähteä vaikka kylille. Ja niin teinkin!

23.3.2012

Mau. Sano Tiikeri.



















































Hyvää viikonloppua! Terveisin Tiikeri ♥

Meow ja pääkallo julisteet tilasin Rk-design verkkokaupasta. Nämä odottavat vielä kehyksiä, mutta halusin testailla kuvia jo seinälle. Taidan hakea sellaiset simppelit Ikean kehykset näillekin. Valkoinen kehysreuna on sopivan neutraali, ja jää mukavasti taka-alalle. Posterin kuvitus pääsee näin oikeuksiinsa.

Ps. Jos kaipaat viikonlopulle menovinkkiä, niin kurkkaa weekdaycarnival -blogista tarkemmat tiedot lauantain pop-up myyjäisistä!

22.3.2012

Melko hempeä






























Vaaleanpunaista kevääseen! Pieni keltainen maljakko on Moko Marketista. Olen jossain sisustuslehdissä nähnyt hieman vastaavia pastellin sävyissä. Näissä on sellainen hauska krakeloitunut pinta. Maljakko on ollut meillä koristeena ihan tyhjiltäänkin, mutta nytpä tuo sai pienen kimpun koristuksekseen.

Tyypit, melkein jo viikonloppu...

21.3.2012

30 minuutin inspiraatiot

Ostin Jamie Oliverin "Jamien 30 minuutin ateriat" kirjan hetken mielijohteesta ruokakauppakäynnin yhteydessä. Olen katsellut vastaavia 30 minuutin ohjelmapätkiä jokusen myös televisiosta. Tykkään Jamien tyylistä kokata, vaikka kaikkia raaka-aineita ei ole helposti Suomesta saatavilla. Resepteissä toistuu myös usein samantyyppiset ainekset. 30 minuutin ruokaohjeissa luotetaan esimerkiksi valmiisiin vihersalaattisekoituksiin. Meillä saa harvemmin vesikrassia, pinaattia tai sinappikaalia laadukkaana tuoreena pussitettuna tuotteena. Kirjassa mainitaan usein myös pancetta, jonka voi korvata tietysti muullakin pekonilla. Itse en välitä pekonista laisinkaan. Selailtuani reseptejä iltalukemisina, olen huomannut, että myös anjovisfileet, parmesanjuusto, punainen chili ja tuoreet yrtit ovat vahvassa roolissa, kun Jamie kokkaa. Keittiöstä tulee tietysti löytyä myös oliiviöljyä, merisuolaa sekä mustapippuria, kun maistuvaa ruokaa laitetaan.

Tänään en laittanut ruokaa yhdelläkään Jamien ohjeella, mutta 30 minuutin ateriat -kirjan lueskelu toimi inspiraation lähteenä, kun ruoanlaiton aika koitti. Nostelin vihersalaattia isolle vadille melkein Jamien ottein. Lorauttelin hyvää oliiviöljyä mausteeksi, pilkoin jokusen tomaatin, lisäsin mozzarellaa sekä rouhaisin mustapippuria myllystä. Jauhelihakastikkeeseen lisäsin pienen yhden kynnen valkosipulin, luomu tomaattimurskaa, lorauksen ruokakermaa sekä yhden Myrttisen suolakurkun. Stroganoff-tyyppinen kastike maistui tällä kertaa riisin sekä hyörytetyn parsakaalin kanssa.

Jos olisin Oliver, minulla olisi kenties ollut vielä aterian päätteeksi joku kiva pieni jälkiruoka, mutta niin ei käynyt tällä kertaa. Tosin täytyy huomauttaa, että kun 30 minuutin ateriat -sarjaa kuvattiin, hääri studiokeittiössä Jamien lisäksi kymmenpäinen ammattilaisjoukkio avustamassa. Minulla ei ollut paikalla apukokkeja taikka stailaajia. Päivän ateria maistui silti oikein hyvältä!



























































Marimekon siirtolapuutarha





















MakroTex (51.) -haaste heitti aiheeksi neliön. Zoomailin Marimekon Siirtolapuutarha mukeja kameran linssin välityksellä. Joulun jälkeen lahjakortilla hankkimani astiat näkyvät hieman laajemmassa perspektiivissä vaikkapa täällä.

18.3.2012

| 18032012





























































Simple Things Sunday - enjoying life as it is. Easy sunny morning, outdoor life, late breakfast, good magazines and no rush...

Sunnuntain simppelit nautinnot - kiireetön aamuherääminen, ulkoilua aurinkoisessa aamussa, myöhäinen tukeva aamiainen, pino sisustuslehtiä ja aikaa...

Tervetuloa uudet lukijat! Alan suunnittelemaan pikku hiljaa keväistä arvontaa, jonka pyöräytän käyntiin, kun 200 lukijan merkkipyykki on saavutettu. Ja lämpimät kiitokset edelleen kaikille kommentoijille ♥



16.3.2012

Aikakoneessa






























Viuh vauh. Ohi vilahti juuri yksi työviikko. Jotenkin nämä hypyt menevät suoraan perjantaista perjantaihin. Ehdin kyllä välillä havannoida sellaisia keväisiä luonnonilmiöitä kuin valo, lumen sulaminen pikku hiljaa, tippuvat räystäät ja kanien järsimät omenapuun taimet takapihallamme. Vielä kun mennään pari  uutta hyppyä eteenpäin, pääsee jo ihmettelmään pihaa ja ensi kesän projekteja. Kovasti on puutarhan perustajalle hommia tiedossa, ja samassa rytäkässä pitää myös talo maalata, rakennella kenties pergolaa sekä saada jostain sadevesikourutyyppi paikalle. Viime syksynä koitin metsästää kourukaveria, mutta en onnistunut sellaista tapausta saamaan satimeen. Ehkä nyt keväällä koitan paremmalla onnella. Jos sinulla on tiedossa sadevesikourujen ja syösytorvien tekijää, joka toimii Etelä-Suomen alueella, niin laita minulle siitä vinkkiä! Ehkäpä se työtä vailla oleva ammattilainen luuraa jossakin kulman takana?






























Päivän räpsyissä olen testaillut uutta kameraani. Säätöjen kanssa on vielä tekemistä. Kuka tietää, josko kamera pääsisi huomenna vähän ulkoilemaan. Kaunista viikonvaihdetta!

14.3.2012

Kehystävää keskustelua






























MakroTex (50.) viikon aiheena on kehys. Meillä on joitakin valokuvia kehyksissä, jotka ovat pääsääntöisesti yksinkertaisia ja pelkistettyjä. Kehykset ovat väriltään mustia ja hopean värisiä. Makrokuvassa nuo valokuvakehykset eivät näyttäneet hirveän jännittäviltä, mutta onneksi löysin kuvassa näkyvän asetelman. Sen kehykset on tehty vanhasta harmaantuneesta puusta. Puun pinta on kaunis katsella.

Muuton jälkeen on kulunut aikaa, enkä ole vielä juurikaan ripustellut seinille kuvia. Toisaalta tämä on ihan puhdasta laiskuutta, mutta toisaalta on ollut hyvä miettiä kalusteiden sijoittelua ihan ajan kanssa. Kun ideat ja ajatukset vielä vaihtuvat sisustuksen suhteen, niin seinien rei'ittäminenkin on saanut odottaa hieman pysyvämpää ratkaisua. Nyt on kuitenkin jo ajatuksissa rakkaimpien valokuvien sijoittelu seinille erilaisiksi ryhmiksi. Pitäisi myös käydä printtaamassa joitakin kuvia hieman isompaan kuvakokoon.

Aamu






























Ihan vaan siksi, että aamu heräsi aurinkoon... hyvää huomenta kaunis uusi päivä!

12.3.2012

Täti karkkikaupassa

























































Karkkikauppa, lelukauppa... kutsutaan sitä nyt sitten millä nimellä hyvänsä! Kävelin tänään alan liikkeeseen ja päivitin kameranrunkoni astetta järeämpään. Olen käyttänyt noin kuusi vuotta Canonin EOS 400D mallin kameraa, ja nyt pääsen jatkamaan valokuvaharrastusta uuden 7D rungon puitteissa.

Räpsäisin pari testikuvaa työpäivän jälkeen. Täytyy perehtyä ajan kanssa kameran säätöihin ja mahdollisuuksiin. Opeteltavaa riittää siis jälleen.

11.3.2012

Viikonvaihde

Mistä on viikonloput tehty? Ohjelmaa voi tietysti olla jos jonkinlaista, mutta parhaimmillaan viikonloppu tarkoittaa kiireetöntä kelluntaa, vapaamuotoista viihtymistä ja kivaa tekemistä, jos siltä tuntuu.

Usein vapaapäiville kerääntyy kuitenkin kaikenlaisia sitten-kun-mulla-on-aikaa töitä ja velvollisuuksia. Jossain vaiheessahan nämäkin on purettava (tai jätettävä kokonaan tekemättä?), joten ei auta itku markkinoilla. Sitäkin mukavampaa on lähteä kohti uutta viikkoa, jos on saanut työpöydän puhtaaksi, ja pääsee kirjaimellisesti puhtaalta pöydältä kohti uusia seikkailuja.

Meillä kotoilu viikonvaihde menee usein niin, että ensin siivotaan koti, sitten ulkoillaan, käydään kenties kaupoilla lauantaina ja katsellaan leffoja. Lapsilla ei ole sellaisia harrastuksia, että viikonloppuisin olisimme pääsääntöisesti kiinni tapahtumissa taikka turnauksissa. Lasten kavereita pöyrii myös touhuissa mukana, tai sitten tyttäret ovat menossa jossain tuolla omissa jutuissaan. Silloin kotini on linnani, ja nautin ihan omasta ajastani. Vaikka yksin ollessa olisi mahdollisuus tehdä kaikkea järkevää ja hyödyllistä, niin sitä en yleensä tee, vaan otan tosiaan oman ajan ihan itselleni. Se oma aika syntyy sitten ihan yksinkertaisista asioista kuten musiikista, kynttilänvalosta, elokuvista, ulkoilusta, saunomiseta, valokuvauksesta ja kirjoittamisesta. Elämä on ihmisen parasta aikaa?





























Viikonloppuisin koitetaan myös jonkin verran kyläillä. Välillä sitä miettii, että eikö sitä tosiaan ehdi tavata ystäviä ja tuttavaperheitä muulloin kuin merkkipäivinä, mutta näin se tosiaan ainakin osaksi menee. Päivittelemme sitten yhdessä, että joko se vuosi taas kului...

9.3.2012

Teille





























Hyvää viikonloppua! En ehtinyt eilen miettiä naistenpäivää taikka mitään muutakaan, mutta nyt on työviikko paketissa ja vaihdan vapaalle. Rentouttavia juttuja toivotan teille kaikille!

7.3.2012

Tepsutellen




















Ruskeat nahkakengät ovat olleet hakusessa. En ole varsinaisesti ottaen etsinyt tennareita, mutta kun nämä sattuivat kohdalle, niin halusin ne mukaan. Ale-hinta lisäsi tennareiden hohtoa entisestään. Popoti pom. Näillä mennään kevättä päin.

4.3.2012

Latauksessa




















Viikonloppu on ladannut pattereitani. Ihan vasta nyt sunnuntai iltasella aloin naputtelemaan alkavan viikon hommia. Se on sitten suit ja sait kohti uutta viikkoa! Aurinkoinen kevätsää saa mieluusti jatkua.

3.3.2012

Olotila


























































Mikähän mahtaisi olla oikea nimitys olohuoneen ja keittiön yhdistelmälle? Tällä isolla avoimella huonetilalla on ne hyvät ja huonot puolensa. Korotetut kattoristikot sekä isot ikkunat tekevät tilasta ilmavan sekä valoisan. Toisaalta suuren ikkunapinta-alan vuoksi huonekalujen sijoittelu on hieman hankalampaa.

Olemme pärjänneet muuton jälkeen lähinnä vanhojen huonekalujen kanssa. Sohvan hankinta on haaveissa, mutta ei vielä näköpiirissä. Keväisen auringon paistaessa sisään tulee kiinnitettyä huomiota pieniin yksityiskohtiin. Harmaa, jo hieman luovuttanut sohva voisi piristyä, jos pienet puiset jalkaosat maalaisi vaikka mustaksi. Näin saisi karsittua yhden poikkeavan puuvärin pois kokonaiskuvasta.

Muutama uusi tyynynpäällinen on tuonut heleämmän ilmeen sisustukseen. Vihreä kettutyyny on muuten maailman söpöin, mutta tosiaan aika pieni. Sohvatyynyissä saa olla sen verran kokoa ja näköä, että niistä on myös niskatueksi. Irroitettavat päälliset tai erilliset tyynynpäälliset ovat ihan ehdoton vaatimus. Näin voi huoletta möyhiä sohvan nurkkaan mukavan lukupesän.

Oleilutilan ruokailupäätyyn olen miettinyt tehosteväriä. Seinä voisi olla vaatimattomasti vaikka pinkki tai keltainen. Myös sellainen räiskitty taideteosseinä voisi olla aika viileä ratkaisu. Ainakin hetken. Jatkuvasti ei kuitenkaan jaksa olla maalaamassa.

Kaiken kaikkiaan värit ovat rynnistäneet olohuoneeseenkin. Puitteet ovat kuitenkin melko neutraalit, joten pienet väri-iloittelut ovat vain paikallaan.

Mr. Frank Fox tyyny, Ferm Living | Tyynynpäälliset / tyynyt H & M Home

Höpisee keväästä


























































Ei kun kato, tälle ei mahda mitään - jos on kevät ihminen, niin päässä vaan pimahtaa (hyvällä tavalla?) siinä vaiheessa kun valon määrä ylittää pimeyden. Vieterissä on virtaa ja sitä riittää vähän joka osa-alueelle. Samalla kun sitä surraa tuolla menemään ja arkiset askareet tulee hoidettua, myös ideat pörrää korkealla. Jos ei mitään muuta mahda, niin kotia on ainakin jollakin tavalla pöyhittävä ja ehostettava.

Sarjassamme värit valtaavat kodin: nyt on vuorossa sininen, jonka olen kuitenkin paimentanut meillä suurin piirtein yhteen huoneeseen. Omassa makuuhuoneessanikin on hiukan hentoa turkoosinsinistä, joka edelleen näyttää hyvältä. Tosin erään harmaan päiväpeitteen kohdalla toivoin, että olisin laittanut musta-valkoiset seinät myös makuhuoneeseen. Se päiväpeite olisi ollut vaan niin hieno, mutta ei mielestäni sovi yhteen nykyisen makkarin tapetin kanssa. Valintoja, valintoja...

2.3.2012

Pulla päivässä




















Pulla päivässä pitää luut loitolla (ainakin omat)! Maistuvaa viikonvaihdetta!

1.3.2012

Kevät pörriäinen

Täällä on ihan hirveä kevät inspiraatio päällä! Innostus kohdistuu tällä hetkellä kotiin ja pieniin sisustusratkaisuihin. Olen piilotellut perus punaista kaappeihin, ja tyynyjen osalta sullonut talvisempia tyynykuoseja uusien tyynynpäällisien sisään. Pienillä nikseillä kodin yleisilme on päivittynyt keväisemmäksi ja heleämmäksi.

Toisaalta olen myös raahannut joitakin huonekaluja paikasta toiseen ihan kokeilu mielessä. Järjestelyn lisäksi tekisi mieli päästä jo maalaamaan muutamia kunnostusta odottavia huonekaluja, mutta noiden kanssa joudun odottelemaan niin kauan, että voin putsata vanhoja maaleja ulkosalla. Varsinaisen maalausnurkan joudun organisoimaan varmaankin kodinhoitohuoneeseen. Kunnostusjonossa meillä onkin erinäisiä puutuoleja, yksi pöytä ja iso lipasto. Väri-ideat ehtivät muuttumaan vielä muutamaan kertaan tässä odotellessa.

Olen miettinyt myös yhden olohuoneen seinän maalaamista jollakin räväkällä tehostevärillä. Mieli tuntuu muuttuvan kuitenkin niin usein, että ehkä minun on parempi päivittää kodin värejä kynttilöiden, tyynyjen, verhojen ja muiden pientavaroiden suhteen. Seinälle voisi virittää myös jonkun kivan kankaan ikään kuin isoksi tauluksi. Kangas olisi kuitenkin hiukan helpompi vaihtaa toiseen, kuin huiskia aina uutta väriä seinään, kun siltä alkaa tuntumaan.

Juuri nyt keltainen ja pinkki ovat kovassa huudossa. Vihreä pitää myös pintansa. Elämä on juuri nyt melkoisen värikästä!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...