.

26.1.2013

Calling Mr. Perswall

Tapetin metsästys jatkuu vain. Monia kivoja kuoseja olen jo löytänytkin, mutta tapetin todellinen sävy on osoittautunut hieman erilaiseksi kuin mitä stailattujen tunnelmakuvien perusteella olen odottanut. Ihan nyt viimeisimmäksi tilasin Ferm Livingin Harlequin Gray-tapetin näytteen. Kuvassa tapettimalli näytti harmaa-valkoiselta, mutta todellisuudessa tapetti on melkoisen beige-greige. Itse asiassa tapetti on ihan kivan sävyinen, mutta se ei ole kuitenkaan juuri napisti hakemaani.

Tänään selailin Mr. Perswallin sivuja, ja sieltäkin löytyy aika kivoja ja näyttäviä vaihtoehtoja. Minun tapetointiurakkani haasteena tulee olemaan se, että tapetointia odottava seinä on korkeudeltaan nouseva. Ihan kaikki tapetit eivät toimi seinällä, jonka katto nousee korotettujen kattoristikoiden myötä 2,5 metristä 3,2 metriin. Tapetin asemointi seinälle voi olla myös haaste, varsinkin jos mietin vaihdoehdoksi tapettia, joka on tehty vaikkapa itse ottamastani valokuvasta.

Poimin Mr. Perswallin valikoimista muutamia vaihtoehtoja, jotka sopisivat meidän kodin värimaailmaan. Tapettien kuviot ovat kyllä näyttäviä ja hauskoja. Hieman kutkuttaa myös ajatus teettää tapetti valokuvasta, jonka olisin käsitellyt hieman abstraktiksi. Haaste tuossa olisi varmaan se, että mielikuva tapettiseinästä voi poiketa lopullisesta tuloksesta, koska minulla ei ole aiempaa kokemusta valokuvaseinän työstämisestä.






























































































Images © Mr. Perswall

8 kommenttia:

  1. Ohhoh, aika raju tuo keskimmäinen tapetti! Mutta vaalea harmaa korostaa kyllä kivasti sitten muita huoneesta löytyviä värejä... Voin uskoa, että tapettien valinnassa voi iskeä aikamoinen valintojen vaikeus :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tarjontaa tapeteissa on tietysti runsaasti, mutta sen oikean löytyminen ei ole helppoa, varsinkin kun harmaasävyt taittavat ainakin johonkin suuntaan.

      Tuollainen betonipintakuvio on aika hieno, mutta tavallaan myös raju. Harmi, että en ole tuollaista nähnyt livenä missään.

      Poista
  2. Mie taas oon sitä mieltä, että tuo keskimmäinen on huippis!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuvan perusteella betonitapsu on aika mahtava. Nyt kun jollakin sattuisi olemaan vielä käyttökokemuksia betoni(tapetti)fiiliksistä, ja kenties vinkkejä tälläisen tapetin hankinnasta.

      Vai pitäisikö vain kokeilla? :)

      Poista
  3. Ai onko se betonia tuo keskimmäinen kuvio? Mulle tuli ekana mieleen valkoisen sävyllä maalattu hieman harmaantunut puuseinä. No ääni sille joka tapauksessa :D Ei ole liian terävillä värieroilla eikä ala vilistä silmissä, toisin kuin jotkin selkeämmin erottuvat kuviot.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No totta tosiaan, voisihan se olla muutakin kuin betonia, mutta mulle siitä tulee mieleen "laudoitettu" betoni, eli betoni on valettu muottiin, jonka kuvio jää betonin pintaan. :) Pukkaa näköjään tuo vuoden takainen talonrakennusproggis vielä pintaan.

      Poista
  4. Keskimmäinen on ihan huippu. Myös sininen jänis koriste kelpais mulle todellakin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heh, aika veikeä on tuo jättimäinen pupuveistos. Keskimmäinen tapetti tuo tilaan mukavaa kontrastia. Toimii hyvin värikkäiden sisustuselementtien kanssa yhteen.

      Poista

Kiitos kommentistasi ♥

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...