.

29.4.2012

Vapun väreissä

















































































































Onneksi meillä asuu vielä yksi seremoniamestari, joka on kiinnostunut vapun höpsötyksistä. Esikoisen kanssa olimme jo sitä mieltä, että kannattaako sitä palloja ja serpentiinejä laitella ollenkaan, varsinkin kun huomenna on ihan normi koulu- sekä työpäivä. Nuorimmainen sai kuitenkin puhuttua meidät ympäri, ja laittelimme pikkuisen vappua esille. Vapun koristelu on kaiken lisäksi melkoisen salliva, joten antaa vaan kaikkien värien kukkia.

Ja niinkuin seremoniamestari itse totesi: "Anna lapselle ilmapallo, niin hänellä on kivaa pitkään". Kikatusta kuuluu ainakin!

28.4.2012

Poikkea putiikissa


















































Hyvää tuulispäivää! Hyppäsimme tänään nuorimmaisen kanssa autoon, ja hurautimme Helsinkiin Bulevardin tuntumaan. Suunnitelmissa oli pyörähtää muutamassa sisustuspuodissa. Sattumalta Helsingissä oli myös poikkea putiikissa -päivät menossa, ja pienet kivijalkamyymälät tarjosivat mukavia hintaetuja ja yllätyksiä kiinnostuneille. Meidän kierroksemme piti sisällään piipahdukset useampaan eri myymälään. Nougat, Missoni Home, Day ja Peroba tuli kurkittua, ja ostimme vielä kotiin tuliaisia paristakin herkkupaikasta.

Nyt kun leivoskahvit on vielä juotu kotosalla, on aika siirtyä pihahommiin. Pikku hiljaa pihamaa kuivuu, ja haravallekin alkaa olla käyttöä. Pihasuunnitelmat pyörivät ainakin jatkuvasti mielessä.

Ylempi kuva on Perobasta ja alempi Missoni Home -liikkeestä. Kuvat Nokia N9 otoksia.

27.4.2012

Risuja tai ruusuja





























Tälle viikolle voisi ojentaa sekä risuja että ruusuja. Kumpikin vaihtoehto sopii kyllä sisustukseen ja maljakkoon, mutta tällä kertaa homma lipsahti kuitenkin ruusujen suuntaan. Ehkä parempi niin, ja toivon mukaan viikonvaihde lauhduttaa myös nuo risuiset ajatukset.

Kaunista ja keväistä viikonloppua!

22.4.2012

Mama Cool




















Palasin työmatkalta keskiviikkona, ja minua odotti iloinen yllätys - tyttäret olivat leiponeet isoja keksejä syntymäpäiväni kunniaksi. Osaan kekseistä oli piilotettu suklaapaloja, ja osassa oli M & M -karkkeja. Vihreäpäällysteiset karamellit olivat hieman värjenneet keksimassaa paistuessaan, ja niinpä tyttöset kutsuivat leipomuksiaan ufo-kekseiksi. Hyviähän nuo olivat ufovärityksellä taikka ilman!

Kiitokset ja halaus! Olette ihania!
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...