.

Näytetään tekstit, joissa on tunniste press. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste press. Näytä kaikki tekstit

26.5.2016

Elloksen syksy on tyylikäs (ja pressitilaisuus maukas)

Iltapäivästä piipahdin Elloksen syksy-talvimalliston pressitilaisuudessa kauniissa Aallonkodissa Helsingin ydinkeskustassa. Hulppean kaunis huoneisto oli puettu kukkiin lehdistötilaisuuden puitteissa. Kukka-asetelmissa oli kauniisti näkyvillä myös syksyn tulevia värisävyjä. Vaatemuodin puolelta oli näytille poimittu ihania harmaita asuja, ja mausteeksi näille oli aseteltu esille punaisen sävyjä. Itse en ole mikään osaava pukeutuja, mutta kieltämättä tuli mieleen uutuus vaatteita katsellessa, että yhdistelmällä erilaisia yksinkertaisen kauniita vaatekappaleita saa melko helpolta koottua toimivan vaatekaapin. Vähemmällä pärjää, ja yhdistely on nimenomaan se juju.

Materiaalien tuntu ja yhdistely on trendikästä myös sisustuksen puolella. Omaan silmääni Elloksen uudet mallistot ovat koko ajan linjakkaampia ja tyyliltään hyvinkin ajankohtaisia. Tuntuu siltä, että Ellos on tehnyt systemaattisesti työtä mallistojensa parissa ja onnistunut kehittämään ja vangitsemaan tuotekokoelmaansa olennaisen. Sisustustrendeissä tuntuu ja näkyy viihtyisyys sekä kepeä mukavuus. Tälläistä tunnelmaa edustavat pellavaiset petivaatteet, kattauksen tekstiilit, matot ja piensisustustuotteet, joissa valinnan varaa on.

Palataanpa vielä hetkeksi takaisin pressitilaisuuden tunnelmiin: median edustajat pääsivät nauttimaan herkkupöydistä Sara La Fountainin tapaan. Ihanat salaatit olivat näyttäviä ja ennen kaikkea todella herkullisia. Sara kertoili pressiväelle tarjottavien ruokien taustaa, ja useamman bloggaajan kanssa ihastelimme mainioita salaatinkastikkeita, joihin oli raaka-aineiksi valittu pähkinöitä, laadukasta oliiviöljyä, yrttejä ja super foodeja. Saralla on muuten tekeillä uusi ruokakirja, joten sitä odotellessa! Toivottavasti muuten tuosta uudesta kirjasta löytyy sitten omatekemien vaahtokarkkien ohje. Näitä herkkuja oli myös tarjolla Elloksen tapahtumassa, ja itse ainakin tykästyin noihin kovasti. Myös juomatarjoilun puolelta löytyi ihania makuja. Kuohujuomat ja hanallisiin juoma-astioihin kootut juomasekoitukset olivat ilo silmille mainion makunsa lisäksi.






23.4.2016

Teehetki #ganthome #fallwinter2016

Piipahdin torstaina Gant Home -sisustusmalliston tulevan syksy-talvimalliston lehdistötilaisuudessa. Tutut klassiset Gant Home värit eli sininen, harmaa, beige, valkoinen, musta ja joulunpunainen saavat syksyn tullen seurakseen myös burgundin ja harmaanvihreän. Vihreä väri jatkaa siis edelleen vahvasti trendikkäänä sisustusvärinä, mutta sävyä säädetään hieman hillittympään suuntaan. Myöskin tuo harmaanvihreän kaverina toimiva burgundi on hieman "sammutettu" eli asettuu mukavasti osaksi vaikka kylpyhuonemallistoa froteepyyhkeiden muodossa.

Gant Home -mallistosta minulle tulee aina vahvasti tähtikuvio mieleen. Tähti onkin Gantin malliston kesto suosikki ja sitä löytyy ainakin muutamasta tyynynpäällisestä ja peitteestä myös syyssesongin tullen. Henkilökohtaiseksi suosikikseni nostaisin pressipäivän sadosta harmaat peitteet, joista löytyy myös noita tähtikuvioita malleja. Materiaalit ja työstöjälki Gantin tuotteissa on priimaa, ja se tietysti ilahduttaa kodin sisustajaa.




Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...