.

Näytetään tekstit, joissa on tunniste nautinto. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste nautinto. Näytä kaikki tekstit

11.6.2016

Nautintoaineet

Elämää kaikilla herkuilla! Sitähän tämä. Parina viime viikkona on tehnyt hirveästi mieli kardemummaa ja toisaalta myös mustikoita. Ehkäpä nyt viikonloppuna pitäisi yhdistää nuo kaksi tekijää vaikka samaan pannukakkuun.

Kardemummaa olen lisännyt kahvisuodattimeen, kun olen keitellyt itselleni kupillisen vahvaa, hyvää ja mustaa. Kardemumman tuoksu nousee kahvikupista ihanasti ja tekee hyvää ainakin mielelle. Mustikoita puolestaan meillä on nautittu tämän sadon pensasmustikoina ja myös viime kesän metsämustikoita pakasteversioina. Smoothiet ovat maistuneet välillä myös mustikalle, mutta erityisesti mieli on tehnyt mansikka-puolukkasekoituksia yhdessä vaniljan kanssa.

Marjaisten nautintojen lisäksi leipien kyytipojaksi on tullut laiteltua graavilohta ja itusekoitusta. Myös avocado, kananmunat ja savulohi ovat vuorotelleet leivän päällisinä. Leivissä itsessään meillä suositaan ruista tai vaihtoehtoisesti jotain kivoja täysjyväleipiä, joissa siemeniä ei ole säästelty.

Rentoa viikonloppua! Minä meinasin pitää ensi viikolla vähän huilia, ja kenties retkeillä johonkin päiväkohdepaikkaan. Päiväretkilläkin nousevat hyvät paussipaikat kunniaan... kuinkas muuten.


Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...