.

21.9.2015

Arvonta: Erikoiskoira Affe -lastenkirja (Paola ja Pirjo Suhonen)

Paola ja Pirjo Suhonen julkaisivat ihan hiljattain uuden lastenkirjan nimeltään Erikoiskoira Affe - Talviseikkailu Lapissa. Kirjan tarina perustuu Paolan edesmenneen Affe-koiran seikkailuihin. Tässä ensimmäisessä kirjassa Affe porukoineen seikkailee talvisessa lapissa. Kirja saa myöhemmin jatkoa, ja eri vuodenajat tulevat olemaan edustettuina.

Affen legendaariset seikkailut ovat inspiroineet Suhosen sisaruksia ryhtymään lastenkirjailijoiksi. Kuvittajana heillä on ollut projektissaan Maija Mero. Kirjan sivuilla pääsee nauttimaan vauhdikkaan tarinan lisäksi mukavasta ajankuvasta, joka tuodaan lukijan eteen hieman vaivihkaakin. Kirjan kuvitusessa on myös kivaa kerroksellisuutta, eli aikuiset lukijat voivat löytää kirjasta hauskoja pieniä yksityiskohtia, jotka eivät lapsi lukijoille avaudukkaan samalla tavalla.

Affen talviseikkailun myötä haluan muistuttaa myös lukemisen ilosta ja varsinkin sadun taiasta, jonka voit jakaa pienen ystäväsi kanssa. Meillä yhdessä lukeminen oli tärkeä osa iltarutiineja. Uskon, että kirjojen lukemisella oli erittäin positiivinen vaikutus meidän tyttäriemme kielelliseen kehitykseen, sekä tietysti mielikuvituksen ruokkimiseen.

Arvon nyt teidän lukijoideni kesken yhden signeeratun Erikoiskoira Affe -kirjan. Arvontaan voi osallistua 30.9.15 asti. Lisää siis kommenttisi tämän postauksen alle, jos Affe-koiran seikkailut ja Paolan sekä Pirjon signeerama kappale kiinnostaa sinua. Jos kommenttisi takaa ei löydy yhteystiedoilla varustettua profiilia, niin laita kommentin yhteyteen sähköpostiosoitteesi yhteydenottoa varten voiton osuessa kohdalle.

PS. Meillä Affen vaiheita jännitti myös perheen ainoa pienokainen eli Rica. Ja kuvasarjan viimeisestä kuvasta löydät tietysti Affe-kirjan kirjoittaneet monitaitajat.


23 kommenttia:

  1. Onpa lupaavanoloinen satukirja, tästä on varmasti iloa niin aikuiselle luin lapsellekin. Mielelläni tutustuisin erikoiskoira Affeen :)
    postin.tuomaa@gmail.com

    VastaaPoista
  2. hyvältä vaikuttaa kirja! :) mukana!
    elina_jokitalo(at)luukku.com

    VastaaPoista
  3. Ihana kirja kahden lapsen ja kahden koiran perheeseen. Mukana arvonnassa.
    karhuoja@gmail.com

    VastaaPoista
  4. Oi, ihana arvonta, mukana ehdottomasti! :)

    mimyy93@gmail.com

    VastaaPoista
  5. Ihanan näköinen kirja, osallistun mielelläni arvontaan :)
    netteri@gmail.com

    VastaaPoista
  6. Voi miten ihana arvonta, mukana olen! .)

    pienet.suloisuudet@gmail.com

    VastaaPoista
  7. Aivan mielettömän kiva idea lastenkirjalle! Upea kuvamaailma ja ihana päähenkiö Affe. Hauskoja yksityiskohtia niin pienelle lukijalle kun vähän isommallekin. Susannaka@hotmail.com

    VastaaPoista
  8. Kiva arvonta. Mukana. paperitypy ät hotmail.com

    VastaaPoista
  9. Tähän kirjaan olisi ihana tutustua! Kaksi poikaa ja koira lukuhetkissä mukana. :)
    ane.virtanen@gmail.com

    VastaaPoista
  10. Voi kuulostaapa tosi kivalta kirjalta! Mukana ollaan :)

    VastaaPoista
  11. Mukana arvonnassa!
    marsar69@luukku.com

    VastaaPoista
  12. Mukana kivassa arvonnassa :)
    ameliarose211@gmail.com

    VastaaPoista
  13. Voi kiinnostaisi, tämä olis oiva lahja lukemaan opettelevalle kummitytölle! :)

    VastaaPoista
  14. Vaikuttaa superkivalta kirjalta! :)
    leevilotta(at)luukku.com

    VastaaPoista
  15. Kirjan kaunis kuvitus lumosi minut hetkessä.
    ninnu-83(a)hotmail.com

    VastaaPoista
  16. Ihana kirja! Tulevalle kummipojalle tulisi tämä :)

    VastaaPoista
  17. Ihana kirja. Mukaan!

    unelmiaonnesta(at)gmail.com

    VastaaPoista
  18. Mukana. johannaliina@gmail.com

    VastaaPoista
  19. Silmiä miellyttävä kuvitus tässä lastenkirjassa, mukana ollaan :)

    VastaaPoista
  20. Mukaan kivaan arvontaan!
    siinatar@gmail.com

    VastaaPoista
  21. Ihana arvonta mukaan <3 olispa ihana voitaa sydänkävylle ( poika 5kk) jolla kaksi koiraa mummin kulta.

    VastaaPoista
  22. Kiitoksia osallistuneille! Tämäkin arvonta voittajineen selviää vielä tämän viikon aikana :)

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi ♥

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...