.

19.11.2015

#ikeajouluilta

















































IKEAn järjestämä jouluilta avasi minun ajatukseni joululle. Glögin tuoksu, pehmeäksi haudutettua riisipuuro sekä kauniisti pellavabeigen ja vihreän sävyihin sisustettu tila kevensivät mielen työpäivän päätteeksi. Oli kiva nauttia sisustuksen yksityiskohdista sekä ideoista. Näistä tapahtumista saa aina ideoita sekä inspiraatiota mukaansa. Myöhemmin näitä nähtyjä vinkkejä voi sitten soveltaa omaan kotiin, koristeluun sekä sisustukseen.

Tällä kertaa mieleen jäi kutkuttamaan erityisesti kattauksessa käytetty pellavainen metrikangas, josta saisi sovellettua pitkän pöytäliinan lisäksi muitakin kattauksen tarpeita. Tälläinen pitkä kangas kokoaa (ja piilottaa) erilaiset pöydät yhtenäiseksi kattaukseksi näin halutessa.

Kauniisti sisustetussa tilassa oli kynttilöinä ihan perus valkoista pöytäkynttilää eri korkuisina. Kynttilät oli koottu pieniksi ryhmiksi ikkunasyvennyksiin. Jälleen kerran oli todettava, että yksinkertainen toteutus on yksinkertaisesti kaunista.

16 kommenttia:

  1. Oih, onpas ihanat kuvat ja oikein tunnelmalliset :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Niin oli kauniisti stailattu tuo tila, että sitä oli ilo ihailla livenä ja nappailla tietysti myös näitä kuvatuksia.

      Poista
  2. Aivan ihania tunnelmakuvia ☆☆☆

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) Tuo rauhallinen valkoinen / beige / vihreä sisustus hiveli kyllä silmää.

      Poista
  3. Oi kun oli kivannäköistä! Noi lahjapaketit vei mun sydämen, yleensä olen vaan laittanut samaa paperia mutta valkoisella nauhalla. Taidankin tänä vuonna tehdä jotain erilaista ;)

    hanna
    www.hannamariav.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Perus pakkauspaperin ruskea on minunkin makuuni paketoinnissa. Eipä tuo paljon muuta vaadi enää kuin juurikin sitä valkoista tai vaihtoehtoisesti mustaa (tai miksei myös punaista tai luonnonväristä) narua. Vihreä oksa viimeisteli kokonaisuuden oivasti.

      Poista
  4. Kiitos vinkistä...pitääkin käväistä Ikeassa hakemassa tuota pellavakangasta...perhe on jo niin suuri ja pöytä niin pitkä, ettei meinaa vanhat liinat enää riittää.:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vaikka itse en ole ompelutaitoinen (hermoinen), niin tälläinen metrikangas houkuttaa minuakin. Pellavakankaalla voisi yhtenäistää kattauksen ilmettä ja peitellä kätevästi vaikka vähän kolhuisempiakin pöytätasoja :)

      Poista
  5. Onpa tyylikkään kaunista. Ihana tunnelma.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tunnelma oli mainio ja tila erittäin kaunis!

      Poista
  6. Oi ihanuutta <3 Olen hankkinut upean Marimekon joululiinan, mutta en raaski sillä suurta lasipöytäämme enää peittää, sillä kynttilät toistuvat lasissa kauniisti ja lasin lpi näkyvät tyttären koiruudet, vaikka koirat saavat tietysti ruokansa ennen ihmisiä - myös jouluna;) Mutta nämä kuvat ovat jo kuin lupaus joulusta...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kynttilätunnelma onkin ihan oma juttunsa, ja osaan nähdä tuon kuvaamasi tilanteen sieluni silmin. Viattomat koiraset sieltä toiveikkaina kurkkailevat... :)

      Poista
  7. Näyttääpä hyvältä! Luonnonmateriaalien käyttäminen kattauksessa ja paketoinnissa kyllä toimii aina. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vihreä väri toi hienosti joulun tunnelman kattaukseen ja pakettien viimeistelyyn. Ei sen joulun tarvitse välttämättä punainen olla (vaikka ei minulla ole mitään tuota perinteistä punaistakaan vastaan) :)

      Poista
  8. Ilta oli kyllä todella onnistunut kaikinpuolin, kiitokset vielä ihan loistiseurasta <3

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi ♥

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...