.

3.12.2014

Sävyjä















































Meillä on tällä hetkellä ruskean sävyisiä tunnelmia olohuoneen asetelmissa. Pikkuisen nuo koristeet ja kukat jo vivahtavat joulunaikaan, mutta toisaalta lähestysmistapa on melkoisen maltillinen, joten ehkä näitä voi kutsua talvikoristeiksi.

Olen hakenut lepän sekä orapihlajan oksia sisälle. Oksilla roikkuu myös muutamia (joulu)koristeita ja valosarja. Pikku hiljaa tuota jouluasiaa tulee ripoteltua esille. Seuraavaksi voisi olla kiva hakea pienen pieni kuusi sisätiloihin ja toinen hieman isompi etuterassille.

Joko intoilette joulun kanssa vai onko kyseinen juhla suorastaan pannassa?


2.12.2014

Hyvää joulua, sanoi kirja

Olen selaillut kaunista Hyvää joulua -kirjaa. Nyt juuri tekee mieli ihan älyttömästi graavilohta ja saaristolaisleipää. Syytän kirjaa!

Ruokakirjan reseptiikka on toki tärkeää, mutta itse nautin erityisen paljon kuvituksesta, taitosta ja ruokakuvien visuaalisesta annista. Myös tietty kodikkuus ja ihmisläheisyys vetävät puoleensa ruokaohjeissa. Hyvin erikoiset raaka-aineet ja liika pinnistäminen reseptien valmistusvaiheissa saa minut pomppimaan ohjeiden yli. Sellaisia juttuja tästä kirjasta ei onneksi löydy.

Ruokakirjoja sekä leivontaohjeita on kiva selailla ja miettiä (rennosti) joulun antimia. Tutut kalajutut ilmestyvät takuuvarmasti jälleen pöytäämme, mutta ainahan sitä voi ottaa kokeiluun muutaman uuden reseptin tai uuden tavan valmistaa noita vanhoja tuttuja ja luotettavia juhlapöydän ruokia.

---

Peräkammarin ikkunasta näkyy pala vaaleansinistä taivasta. Sama talvinen vaaleansininen on pompannut myös Hyvää joulua -kirjan kansiväriksi.

Hyvää Joulua (Teresa Välimäki, Johanna Lindholm, valokuvat Laura Riihelä), WSOY 






1.12.2014

Maisemahaaste #5

Tulihan se sieltä! Pieni auringon kajo pääsi mukaan maisemahaasteen viimeiselle osuudelle. Juuri nyt aurinko vielä valaisee takapihamme puiden latvoja. Hento vaaleansininen taivas on saanut puuterisen persikkaisen kajon, joka kauniisti hunnuttaa puiden latvat. Hetkisen kuluttua on pimeää.


30.11.2014

Maisemahaaste #4

Hyvää ensimmäistä adventtia ja samalla marraskuun viimeistä päivää! Maisemahaaste ei tarjoile joulunodotuksen kunniaksi kuuraisia tai lumisia yksityiskohtaisia, vaan pikemminkin kuraisia ja sumuisia otoksia. Samalla reseptillä siis jatketaan kuin parissa aiemmassakin haastevastauksessa.

Sumuisten laaksojen suloinen unohdus...




Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...