IKEA kutsui syömään. Illastelut tapahtuivat ihan kohta ilmestyvän uuden kuvaston merkeissä. Tämän vuoden kuvaston teema on rakennettu kodin sydämen eli keittiön ympärille. Yhdessä syöminen ja ruoanvalmistaminen ovat niitä elämän sulostuttajia, jotka kuuluvat tavalla tai toisella ihan jokaiseen päivään. Välillä ruokaa voidaan tehdä pitkän kaavan mukaan, ja ruokailulle annetaan aikaa. Arjen keskellä ruoka voidaan nauttia pikaisestikin tai vaikka ihan lempi sarjaa telkkarista katsoen ja samalla annosta kulhon reunalta hörppien. Tapoja on monia, ja näin se on hyvä.
Siinä missä käytännölliset ja kauniit astiat, kattilat, pannut, säilytysratkaisut ja ihan huonekalutkin rakentavat yksi kerrallaan kodin toimintoja ja tunnelmaa, voi kotoilija miettiä myös arjen keskellä pieniä valintoja sekä tekoja ympäristön hyväksi. Kestävänkehityksen merkityksestä ja valintojen vaikutuksista puhuu myös IKEA, eikä jätä tätä onneksi vain kauniiden sanojen tasolle, vaan toimii myös itse tuotannossaan sekä raaka-aine että materiaalivalinnoissaan ympäristövaikutuksia ajatellen. Pienet teot ja hyvät valinnat muodostavat puroja ja lopulta isoja virtoja luonnon ja ympäristön hyväksi.
Eilinen tapahtuma oli rakennettu kauniisti Kaapelitehtaan Puristamolle. Hulppea teollisuushenkinen tila sopi erinomaisesti IKEAn uutuus tuotteiden esittelyyn sekä hyvän ruoan nauttimiseen median edustajien kesken. Bloggaajia oli myös runsaasti paikalla, eli näkökulmia ja raportteja tapahtumasta seuraa varmasti vuorossa lähipäivien aikana.
Nyt kun näin tapahtumassa livenä Sinnerlig-malliston valaisimen, niin entistä enemmän haluaisin sen meidän olohuoneeseemme. Korkkipintaista olohuoneen pöytää kävinkin jo kerran Vantaan IKEAlla bongaamassa, mutta viikko sitten sitä ei ollut vielä saatavilla. Uutta reissua siis pukkaa Vantaan suuntaan lähipäivinä.
14.8.2015
12.8.2015
Mattomietteitä
Minulla on mietinnässä matto olohuoneeseemme. Lähtökohtana meillä on vaahteranvärinen vaaleahko laminaattilattia, tummanvihreä vanha samettisohva, tummanruskea nahkainen löhötuoli, sisustuslehtipinoja sekä työpisteeni. Olohuoneen päätyseinässä on hieman graafinen tapetti, jossa on valkoisella pohjalla mustia kasvikuvioita. Tapetissa on "piilossa" myös hieman hopeanhohtoista kasviaihetta, joka näkyy parhaiten hämärässä valaistuksessa. Olohuonenurkkauksen verhot ovat olleet joko mustat, luonnonvalkoiset tai beigesävyiset, joissa on musta luontoaiheinen kuviointi. Välillä verhot ovat pyykissä ja ikiaikaisessa silitysjonossa, joka käytännössä tarkoittaa, että ei ole verhoja. Juuri nyt verhoina on kuitenkin nuo beigesävyiset yksilöt.
Herttaselle olen ottanut myyntiin muutamia Mum'sin mattoja, jotka varmastikin sopisivat myös meidän olohuoneeseemme. Mukavia mustavalkoisia vaihtoehtoja löytyy myös esimerkiksi Annon valikoimasta. Paimentolaismatto tyylinen ratkaisu sopisi olonurkkaamme kaiketi myös.
Eilen vierailin Finarten järjestämässä tapahtumassa, jossa esiteltiin heidän uutuus mattomallistoaan, jonka suunnittelijoina toimivat Saana ja Olli, Paola Suhonen ja tekstiilisuunnittelija Mervi Pesonen.
Paolan suunnittelemissa matoissa oli tuttuja IvanaHelsingin kuvioita. "Indian Summer" sulkakuvioiset matot, ja muut Paolan suunnittelmat mallit, ovat tulossa Askon valikoimiin yksinoikeudella ensi keväänä, mutta niitä voi ostaa jo nyt myös Finarten omalta Miä & Siä pop-up mökiltä, jonka löydät elokuun loppuun asti Helsingin Teurastamolta.
Saana ja Olli ovat suunnitelleet Finartelle klassisen ajattoman oloiset printtimatot (Aitta, Kievari ja Piilopirtti), jotka on käsinpainettu kierrätetylle värjäämättömälle puuvillamateriaalille. Kierrätysmateriaali tarkoittaa tässä tapauksessa tekstiiliteollisuuden ylijäämämateriaalia, joka hyödynnetään matonkuteena. Printtimatot ovat myös kevyinä vaihtoehtoina monikäyttöisiä, eli niitä voi hyödyntää vaikkapa tuolinpäällisinä, piknik-alusina tai seinävaatteina. Kätevä tyyppi tekisi pienimmästä matto vaihtoehdosta (60 x 90) vaikka lattiatyynyjä.
Uutus mattojen värimaailmasta löytyy Saanan ja Ollin pelkistetympiä sävyjä kuten valkoista, mustaa, vaaleanharmaata sekä tummanharmaata. IvanaHelsingin kuoseissa on hieman laajemmalla skaalalla vaihtoehtoja eli joukosta löytyy ruskeaa, sinistä ja keltaistakin esimerkiksi lankasydän kuosin merkeissä. Murrettuja sävyjä löytyy puolestaan Mervi Pesosen matoista.
Nyt siis tosi tarkoituksella miettimään sitä sopivinta mattomallia meidän olohuoneemme piristykseksi!
PS. Jos kiinnostuit Finarten uutuusmallistosta, niin se on nähtävillä myös tulevilla Habitare-messuilla. Finarte osallistuu Design from Finland -osastolle. Näitä uutuus mattoja voit bongata muuten jo tulevana viikonloppuna Flow-festivaaleilta!

Tunnisteet:
design,
herttanen,
ivanhahelsinki,
koti,
matto,
olohuone,
saanajaolli,
sisustus,
sisustusblogi,
tapahtumat
11.8.2015
Ruususen uni
Rica Riehakas osaa myös ottaa rennosti ja järjestää itselleen mukavia nokkaunipaikkoja. Nyt kun aurinkoiset lämpimät päivät ovat hellineet, Rica on muokannut ruusupensaan siimekseen varjoisan päiväunipisteen. Ruusupensas on kylätiekyttääjän näkökulmasta oivalla paikalla, sillä unet voi aina tarvittaessa keskeyttää, ja käydä väijymässä ohikulkijoita. Ruusupensaalta on vain muutama askel myös takaterassillemme, joten kahvihetkiinkiin Rica luonnollisesti ottaa osaa, vaikka sitten kesken parhaimpien unienkin. Tiedä sitten vaikka siellä unessa seikkailisikin nakkipötköt ja naapurin koirat.
10.8.2015
Kauniita ostoksia
Päätin lähteä käväisemään Cafe Latte Lifestyle -puodin järjestämille kartanopäiville Espooseen. Sunnuntain ajelukohde oli siis selvillä. Navigaattorin eksytysyrityksistä huolimatta löysimme kartanon pihapiirin, kartanopuodin sekä paikalle tulleet myyjät. Mukaan tarttuikin ostoksia useammalta myyntipisteeltä.
Koti kaupungin laidalla -blogista tuttu Frida oli tullut kartanopäiville myymään tekemiään pellavatuotteita. Tyynynpäälliset, keittiöpyyhkeet ja Fridan äidin kutomat polvipituiset villasukat olivat kaikki aivan ihania. Tällä kertaa minun valintoja olivat kuitenkin iso pellavainen kassi sekä pellavasta niin ikään valmistettu torkkupeitto. Tuo peitto pääsee kenties vielä hoitamaan pöytäliinankin virkaa. Minulla on suunnitelmissa yksi joulukattausprojekti, johon inspiraation voisi antaa juurikin tuo uusi pellavanbeige peite.
Fridan myyntipöydän lisäksi vierailin myös kotimaisia tuotteita suunnittelevan ja valmistavan Miikon pisteellä. Tämä pieni pyörähdys olikin sangen tuloksekas, ja sovimme Miikon naisten kanssa uudesta yhteistyöstä. Herttaselle saapuu siis myyntiin Miikon tuotteita vielä elokuun aikana.
Tapahtumassa oli paikalla myös kukkien myyjä, joka taiteili juuri minun makuuni sopivia kimppuja ihanista hortensioista, pioneista, kanervista, vadelman varpusista ja muista vihreistä oksista. Facebook-ohjelman mukaan kyseessä oli Saija's Flowers -niminen tekijä. En huomannut kysyä paikan päällä sen tarkempaa tietoa kyseisestä floristista. Kaunis kimppu koristaa nyt joka tapauksessa keittiön pöytäämme.
PS. Tuossa Fridan tekemässä jättikassissa on siipikuvion alla teksti "Spread Your Wings". Jotenkin tuosta tulee energinen ja positiivinen olo. Pienillä sanoilla...

blogit,
herttanen,
koti,
olohuone,
ostokset,
pellava,
sisustus,
sisustusblogi,
tapahtumat
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)