.

26.12.2015

Joulun taloprojekti (+ Bumbat)

Meillä leivotaan rennosti, eli silloin kun joku sattuu saamaan inspiraation tai herkkuhammasta kolottaa niin paljon, että toimeen on ryhdyttävä. Joulua varten pakastimeen oli varattuna myös valmistaikinoita.

Tyttäret päättivät ottaa piparinleivonnan jouluaaton ohjelmaan uusien leivontatuotteiden innoittamina. Olimme saaneet testattavaksi muutamia Orthexin leivontatuotteita, joista piparitalomuotti pääsi testattavaksi perus kulhojen lisäksi.

Esikoinen oli päättänyt tehdä lauman Bumbia eli piparipossuja. Hän koristeli possukat valkoisella ja vaaleanpunaisella sokerimassalla. Nuorimmainen oli ehdottomasti sitä mieltä, että piparkakkutalo tehdään aattona myös, ja hän sitä lähti myös määrätietoisesti toteuttamaan. Valmista syntyikin sangen vauhdikkaasti, ja aattoillan leffaherkuiksi saimme nauttia myös piparkakkuja ihan tuoreeltaan. Piparitalo tosin on vielä koristeena keittiönpöydällä, ja se herkutellaan sitten hieman myöhemmin. Piparitaloon tuli sokerikuorrutteen lisäksi koristeeksi maitosuklaataa, piparminttukarkkeja sekä tomusokeria.

Testasimme ja tykkäsimme Orthexin leivontatuotteista: silikonikaavin, taikinapyörä, vatkauskulho, piparkakkutalomuotti ja piparkakkutraktorimuotti. Orthexin Gastromax -leivontatuotteet on saatu testattavaksi blogiyhteistyön merkeissä.







25.12.2015

Ensimmäinen joulu

Koiramme Rica viettää nyt ensimmäistä jouluaan perheenjäsenenä. Ikää koiralla on noin 1,5 vuotta, eli viime joulu hänellä meni tarhalla Romaniassa. Joulunvieton ihmeet ovat olleet siis sangen kiinnostavaa ja jännittävää seurattavaa ensikertalaisen näkökulmasta. Eniten kummastusta taisi herättää joulukuusen tuominen sisälle. Rica kantaisi mielellään omat ulkoa löytämänsä kepukkansa sisälle asti, mutta ne tulee jättää pihamaan puolelle. Koiran ilme oli kyllä näkemisen arvoinen, kun kuusi muutti takaterassilta olohuoneemme puolelle. Rica loi pitkän katseen minuun ja viestitteli selkeästi mielipiteensä metsän tuomisesta sisätiloihin. "Tuoko on nyt sitten ihan sallittua vai?"

Sittemmin kuusen alta on löytynyt miellyttäviä yllätyksiä uuden pehmolelun ja herkkujen muodossa. Kuusi on hyväksytty osaksi olohuoneen sisustusta vaikka ihan pysyvästi, veikkaan.

Yleisesti ottaen joulun vietto on sujunut perinteisesti eli leppoisasti hyvän ruoan, yhdessäolon ja kiireettömyyden merkeissä.

Mukavia joulun pyhiä!






14.12.2015

Onnea on ♥













































Ehkä odotitte jo arvonnan tulosta? Tässä se tulee kauniiden House Doctorin tunnelmakuvien saattelemana: arpaonni suosi kommenttia "Katja Vuori 9.12.2015 9.25". Onnea voittajalle! Toivottavasti 1 + 1 lahjakortit herttaselle tuovat iloa kummallekin lahjakortin saajalle.

Herttasella on muuten menossa 14.  - 16.12.15 (MA - KE) kiva alennus, eli koodilla "Joulu20" saa koko varastovalikoimasta - 20 % alennuksen. Kampanjan aikana tehdyt tilaukset ehtivät vielä jouluksi kotiin.

Ihanaa joulun odotusta!

Kuvat: © House Doctor

8.12.2015

Xmas Spirit (Share Some)















































Osallistuitko jo arvontaani, jossa voittona on 2 x 50,- lahjakortit? Toinen lahjakortti on tarkoitettu sinulle ja toinen ystäväsi tai läheisesi (tai vaikka tuntemattoman vastaantulijan) ilahduttamiseksi. Lahjakortit tarjoaa herttanen design & deli.

Arvonta löytyy täältä. Joko olet laitellut joulua hieman esille? Meillä kotona on tietysti kynttilöitä polteltu ja kaksi hyasinttiäkin jo tuoksuaa luovuttaa. Muuten tuo jouluinen asia on vielä piilossa koristepussien uumenissa.

Mukavaa viikkoa!
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...