Maaliskuussa punasteltiin

Helmikuun tehosteväri taisi meillä olla keltainen. Maaliskuun kuvista löytyy puolestaan aika paljon vaaleanpunaisen sävyjä. Kuin huomaamattaan sitä ripottelee piristäviä, rauhoittavia tai inspiroivia värejä ympärilleen. Pienillä yksityiskohdilla kodin ilme muuttuu ja siitä saa taas kivasti piristystä arkeen.

Huhtikuun puolelle siirymme ensi viikon loppupuolella. Uusi värisävyjä ja keväisiä seikkailuja siis odotellessa!

PS. Hyvää kesäaikaa!

Raikas avaus

Vuoden ensimmäiset ulkoilut päästiin tekemään raikkaan kauniissa talvisäässä. Meren jää näyttää kyllä houkuttavalle, mutta en itse uskaltaisi jäälle luistimilla tai millään muullakaan kulkupelillä. Tänään on sitten tuprutellut hyöhenen kevyttä pakkaslunta muutaman sentin. Maiseman valkopesu tuo sitä kaivattua valoisuutta ainakin ihan tuohon keskipäivän hetkeen.

Raikasta viikonvaihdetta ja hyvää alkanutta uutta vuotta!

Sunny Sunday

Lähdimme koiran kanssa aamulenkille seiskan tiennoilla. Lämpöä oli mittarissa noin neljä astetta. Aurinko alkoi näihin aikoihin sen verran hyvin jo lämmittämään, että ensin peltojen ja meren ylle työnsi paksummalti sumua, mutta hetkisen päästä sumu alkoi jo pakkautumaan varjopaikkoihin sekä notkelmiin. Aurinkoisissa kohdissa ilmassa pirskahteli miljoonia pieniä vesipisaroita aamusumun antaessa periksi auringon lämmölle.

Kuljimme tuttuja metsäteitä ja kävimme kurkkimassa muutamia uusiakin polkuja. Kuvauksellisia kohtia oli jälleen tarjolla runsaasti, ja kaivoinkin kameran repusta esille vähän väliä. Koira on jo tottunut kamera-assistentin arkeen ja odottaa kiltisti sen aikaan kun saan kuvan napattua. Sitten pistetään taas menovaihde silmään ja jatketaan eteenpäin.  Niityillä ja niitetyillä pelloilla on lupa riehua, ja se on erityisen mukavaa Rica-koiran mielestä.

Vahvasti plussalla

Ja puhun tietysti siis säästä. Kevään merkit ovat vahvasti läsnä. Pienet tahmeat koivunlehdet puskevat kilvan esiin silmuistaan. Ruoho vihertää ja niitylle alkaa ilmestymään lupiinin ja monen muun alkukesän kukkijan alkuja. Valkovuokkoja löytyy vielä sopivasti äitienpäivän juhlintaan, ja toukokuun päättäjäisiin ehtii varmasti myös kielojen kukinta.

Tämä on loistavaa aikaa ulkoilulle ja maisemien ihailulle. Lenkin päätteeksi voi kotiin tuoda tulijaisiksi juurikin pienen kimpun kukkasia tai muutaman oksan maljakkoon.

Hyvää äitienpäivää!

Nurkilla

Kaunista! Pieni pyörähtäminen kotinurkilla tarjosi kameralle kauniita kuvakulmia. Illalla lumisten peltojen päälle nousi vielä sumuvaippa ja hetkisen kuluttua taivaalle nousi punainen kuu. Kaunista kuvattavaa ja erilaisia tunnelmia olisi riittänyt pitkälle iltaan, mutta tällä kertaa kameralle tallentui ihan vain lähimaastoja iltapäivän auringonsäteiden valaisemina.

Eräänä talvipäivänä

Kirpeät kelit jatkuivat ainakin vielä tänään. Näinpä ollen kannatti jälleen tallentaa talven kauneutta myös kameran muistikortille. Salaa olen kuitenkin iloinen, jos leudommat kelit ovat täällä jo huomenna. Saapa nähdä!

Koitan tässä samalla muistutella itselleni, että tänään on todellakin maanantai ja uusi viikko alussa. Veikkaanpa, että kalenteriviikon saa asettumaan uomiin vasta tuon loppiaisviikon jälkeen, jolloin nuoriso palaa jälleen kouluun ja arki normaali rytmiin.

Vuoden viimeisiä päiviä kun tässä elellään, niin samalla tulee ynnäiltyä päättyvää vuotta ja kevyesti kaavailtua tulevaa. Mitään mullistavaa ensi vuoden alkuun ei ole vielä suunnitteilla, mutta jotenkin olen aistivani (jälleen) muutoksen tuulahduksia, jonka motivaattorina on unelmat sekä se tosiasia, että tekemisen makua ja energiaa riittäisi vaihteeksi tulahtavaksi asti. 

Maisemahaaste #4

Hyvää ensimmäistä adventtia ja samalla marraskuun viimeistä päivää! Maisemahaaste ei tarjoile joulunodotuksen kunniaksi kuuraisia tai lumisia yksityiskohtaisia, vaan pikemminkin kuraisia ja sumuisia otoksia. Samalla reseptillä siis jatketaan kuin parissa aiemmassakin haastevastauksessa.

Sumuisten laaksojen suloinen unohdus...

Marraskuun kalpea kajo

Harmaata, hämärää. Valkoista, kalpeaa sinistä ja häivähdys keltaista valoa taivaanrannassa. Vaaleaa harmautta vasten puiden mustat rungot, havujen tummanvihreä sävy ja talventörröttäjien tummat oksat piirtävät kauniita muotoja sekä rytmittävät maisemaa. Näistä näkymistä osaan nauttia, kunhan mustan maan peittää hienoinen kuura tai ripaus lunta.

Jälleen kerran minusta tuntuu siltä, että joulu tulee yllättämään ihmisen. Viimeinen viikko marraskuuta jäljellä...

Saarella

Pari aamua sitten huomasin ikkunasta lupaavan aamusumun, ja lähdinkin samantien aamulenkille rantaan. Sumuisia kuvakulmia kertyi kameralle reilumminkin, mutta tänään tulee pikku tarina.

Ensin kuuluivat äänet. Aluksi ne olivat niin kaukaisia, että oli suljettava silmät ja oltava miltei hengittämättä kuullakseen. Hitaasti äänet kuitenkin toistuivat. Ja lähenivät. Onneksi sentään lähenivät.

Kuului narahdus, kolahdus ja hiljainen vingahdus. Sitten hetki kohinaa ja liplatusta. Vieläkään ei näkynyt mitään. Maisema oli tasaisen harmaa. Edes lähimmälle luodolle ei nähnyt. Harmaus painui osaksi tyyntä veden pintaa. Rannassa oli pysäytyskuvamainen tunnelma.

Tyttö sulki hetkeksi silmänsä, jotta olisi voinut keskittyä lähestyvän soutajan ääniin. Narahdus, kolahdus ja hiljainen vingahdus. Sitten liplatusta.

Hetken päästä sumusta ilmestyi musta piste, joka lähestyi verkkaisesti. Kun soutaja oli viimein lähempänä, tyttö huomaamattaan veti syvään henkeä ja suoristi ryhtinsä. Hän näki soutajan nostavan airot hetkeksi ylös vedestä ja nostavan kätensä tervehdykseksi. Tyttö vilkutti takaisin, ja samalla muutama kyynel tulvahti silmäkulmasta. Tyttö ei pyyhkinyt kyyneleitä, ei pelännyt. Ymmärsi kyllä syyn ja seuraukset, mutta ei välittänyt. Ja mikä tärkeintä: ei tuntenut hitustakaan häpeää.

Mitä Mikko Rasila sanoisi?

Indiedaysin Blogger's Inspiration Dayn yhtenä vierailevana tähtenä oli paikalla valokuvaaja Mikko Rasila. Hän oli juttelemassa ruokakuvauksesta ja antoi myös yleisestikin valokuvausvinkkejä. Mietiskelin Rasilan kommentteja tänään kun otin muutaman kuvan iltapäivän espressosta ja muutamasta palasta Fazerin tummaa suklaataa. Harmaa ja sateinen iltapäivä olisi kaivannut lisä potkuksi hieman paremman valaistuksen, mutta tällä kertaa nopea kuvaaminen tapahtui ruokapöydällä kynttilänvalossa. Ruokaryhmän vieressä meillä on isot ikkunat, josta tuli tietysti myös hieman valoa kuvaushetkeen.

Mikko Rasila heitti sellaisen kommentin, että ruokaa ei kannata kuvata myötävaloon. Hän nappasikin kommenttinsa tueksi yhden testikuvan, josta kävi selkeästi ilmi, että myötävalo litisti ruokakuvan fiiliksen. Vastavalo on mielestäni vähän yllätysveto, mutta jonkin asteisen sivusta tulevan valon kanssa myös harrastelija voisi onnistua. Tietysti ruokienkin kuvaaminen on helpompaa silloin kun sitä luonnonvaloa on ruhtinaallisesti tarjolla. Kameran salamaa olen edelleen aika haluton käyttämään, mutta jossain vaiheessa pitäisi kartoitella noita lisävalonlähteitä vähän ennakkoluulottomammin. Hämärässä kuvaamisessa on tuo kuvan tarkennuspuoli myös aika vaikea.

Postauksen kuvat eivät todellakaan edusta sitä ruokakuvaustasoa, johon olisi jonain päivänä kiva päästä. Siitä huolimatta kahvihetki oli maistuva. Samalla tässä myös koitan kouluttaa itseäni nauttimaan pienen pieniä määriä makeaa. Päivä numero kaksi on menossa, joten makeanhimosta en varsinaisesti ottaen vielä päässyt irti (liekö koskaan pääsenkään). Parantamisen varaa olisi tosiaan reilusti, joten pidän tämän päivän suoritusta ihan positiivisena askeleena.