.

27.6.2016

Väripesu

Kohta sukellan kuvassa näkyvään nurkkaan ja tiirailen sadepisaroiden putoilua räystäältä. Sohvanurkka onkin mainio säähavaintoasema, sillä ikkunoita on kummallakin sivulla. Perheemme koira pitää ikkunalla myös vahtia, mutta hän ei sateesta perusta, vaan odottelee jo pelto-kissaa saapuvaksi. Tuntuu kissa olevan normi arkirutiinistaan hieman jäljessä. Näin villiä on meno täällä meillä sateisena kesäpäivänä!

Sohvanurkka on kokenut jostain syystä pienen väripesun, eli sohvan varsinainen vihreä väri on piilossa peitteen alla, ja tyynynpäällisetkit välttelevät parhaillaan kirkkaita värejä. Olen kyllä varsinainen tuuliviiri värien ja tunnelmien kanssa, joten siinä mielessä pienet helpot muutokset ovat tervetullut osa arkipäivää. Ja fiilispohjalta ihan mennään tottakai.

Joko lomailette? Itse meinasin tässä vielä pari viikkoa riehua kaikilla (työ)rintamilla ja sitten pitää osa-aika-lomaa. Sellaista mukavaa tiedäthän.


8 kommenttia:

  1. Leppoisan mukavan näköinen sohvanurkkaus. Mukavaa loman odotusta sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Ootellaan, ootellaan, ja onneksi aika lentää :))

      Poista
  2. Sade kuuluu kesään (kunhan sitä ei tule samaan tahtiin kuin vuosi sitten). Leppoisa kesäsade ja peltikatto on oiva yhdistelmä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sadepäivillä on ehdottomasti paikkansa, samaa mieltä :) Meillä on nykään tiilikatto, mutta tykkäsin kanssa peltikaton äänistä aiemmissa kodeissa, eli sateen rummutus ei häirinnyt yhtään.

      Poista
  3. Oikein ihanaa ja rentouttavaa viikkoa <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos samoin Outi (vaikka ei tää rentoa meininkiä ole sorvin ääressä, mutta fiilis on hyvä... kesä se on kaikilla!! :)

      Poista
  4. Kutsuvan näköinen toi sohva nurkkaus. Mukavaa loman odotusta. Itse olen osa-aika eläkkeellä, eli lomaa ei ole ollenkaan. :)
    Osallistu kastehelmi kakkuvadin arvontaan mun blogissa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos... lomaa on kiva odotella :) Lomaa voi ottaa myös omasta arjesta tekemällä jotain kivaa pientä normi rutiinista poikkeavaa.

      Poista

Kiitos kommentistasi ♥

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...