.

6.1.2015

Heräämisiä

Nyt alkaa ruususilla olla viimeinen tilaisuus ottaa pienet nokkaunet. Huomenna arki tärähtää käyntiin täydellä teholla myös tuolle kotimme teiniväelle (jes).

Sisustusinspiraatio hiipii pikku hiljaa mieleen. Käytännön tasolle suunnitelmat eivät ole vielä yltäneet, mutta sitten kun alkaa tapahtumaan, niin huonekalut vaihtavat paikkojaan. Nyt pyhien jälkimainingeissa ovat lähinnä joulun kukat (kuihtuneet) laitettu pois ja tilalle on tullut valkoisia ruusuja. Leikkokukat ♥



3.1.2015

Rewind

Kelataanpa hieman: vuosi 2014 vilahti ohitse niinkuin vain vuosi voi keski-ikäisellä vilahtaa. Hups, ja kas. Siinäpä se vuosi meni. Mukaan mahtui monia kivoja pieniä reissuja ja tapahtumia, joissa sain käydä inspiroitumassa sekä sisustustuulia, rakentamista, taidetta, kulttuuria ja puutarhoja ihmettelemässä.

Mukaan mahtuivat Asuntomessut, Habitare, Indiedaysin tapahtumat, taidenäyttelyiden avajaisia, kesäteatteria ja paljon muutakin. Poimin jokusen kuvakollaasin muistoksi vuoden 2014 retkistä. Vuoteen mahtui mukaan myös pieniä juhlahetkiä kotosalla. Kotimme vilahteli myös muutamassa sisustusjutussa, ja kävimme lomailemassa ystävä pariskunnan mökillä lapissa.

Koska tämä on kelaus taaksepäin, niin kollaasit on järjestetty tuoreimmasta kohti vuoden alkupuolta.


2.1.2015

Simppelisti















































Näin se vaihtelee, ja säät heittelee. Päivänä eräänä ikkunassa on kuurankukkia ja seuraavaksi tulee vettä vaakatasossa. Kylätiemme on ollut myös sangen mielenkiintoinen jäärata, mutta onneksi tänään hiekka on tullut jo jäästä läpi. Huominen lupailee ilmeisesti vaihteeksi kylmenevää.

Joulukuusi siirtyi pihamaalle eilen ja se autuas yksinkertaisuus hiipii jälleen sisustuksen selkärangaksi. Näin taitaa käydä aika monen bloggaajan(kin) kotona. Kuuluisia tulppaanipostauksia en ole vielä kuitenkaan bongannut yhtäkään. Joko on tuoreet kimput kohta maljakoissa?

Huomenna on muuten Loviisassa sisustuskauppani herttanen avoinna kello 10 - 15. Tammikuussa sisustuspuoti on avoinna juurikin lauantaisin ja sen lisäksi palvelee tietysti nettikauppa. Kohta alkaa pukkaamaan kevättä sisustusrintamallekin.

Hyvää viikonloppua!

1.1.2015

Status: Completed

Hyvää uutta vuotta! Toivotan myös raikkaita uusia ajatuksia ja ideoita sinne arkisten rutiinien sekaan. Vaikka perus arki luo sen rungon ja pohjan eteenpäin rullaavalle elämälle, niin välillä on hyvä ottaa pieniä tuumaustaukoja ja miettiä hetkiä mennyttä ja kaavailla tulevaa.

Luovia ideoita syntyy toki myös kiireessä ja paineen alla, mutta muistutan ainakin itseäni jälleen kerran myös aidon vapaan kellun tarpeesta: perustavaa laatua olevat ahaa-elämykset syntyvät yleensä kiireettömässä hetkessä, kun saa hetken aikaa työstää vapaasti mennyttä ja miettiä mitä aidosti haluaa tulevalta. Tämän jälkeen on hyvä laittaa ainakin pieniä todellisia muutoksen puroja liikkeelle. Niistä voi parhaimmillaan syntyä jotain uutta ja hienoa. Ainakin on mukava todeta jälkikäteen, että tulihan kokeiltua!

Entäs jos kaikki on jo mallillaan, ja tuntee suurta onnea juuri tästä hetkestä? Huokaise siinä tapauksessa syvään ja katsele hymy huulilla ympärillesi. Nauti hetkestä ja anna arvoa tärkeille ihmisillesi. Jos pystyt, niin laita myös hieman hyvää kiertämään!

Mietin tässä muutaman pienen vuosikatsauksen tekemistä vuodesta 2014. Ainakin sisustusta ja vuoden tapahtumia voisi ynnätä vähän yhteen. Kun hieman vilkaisin viime vuonna otettuja valokuvia, niin jostain kuvien joukosta nousi esiin herttasen remppaan liittyvä otos. Ehkäpä tuo osui silmiini pelkistetyn tyylinsä vuoksi. Jotenkin tunnen (taas) tarvetta maalailla tyhjälle kankaalle...


Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...