Onnea ja menestystä koulutielle, opintoihin, uusiin kuvioihin ja miksei myös niihin arkisiin, tavallisiin ja "vanhoihinkin" askareisiin. Huomenna kouluvuotensa aloittaa jo moni, ja loput seuraavat sitten pitkin viikkoa perässä. Meidän perheessämme on yksi uusi "ekaluokkalainen" ja nuorimmainen jatkaa jo yläkoulun kahdeksannelle. Näin ne vuodet vierii!
Tänään piipahdimme Espoossa mutkan, ja sieltä tarttui mukaan kauniita ostoksia. Kuvassa näkyvä kimppu on sävytetty valkoiseen, ja siinä on jujuna vadelman oksien käyttö yhtenä vihreänä elementinä. Toimii kivasti!
Vapaapäivän vietto oli muutenkin melko toimelias, ja uusia juttujakin löytyi tuonne herttasen puolelle. Espoon löydöistä kerron myöhemmin tarkemmin. Matkailu avartaa...
Aurinkoa viikkoosi!
9.8.2015
Kauniita hetkiä arjen keskelle
Tunnisteet:
arki,
elämä,
koti,
kotikolmelle,
kukat,
sisustus,
syksy,
tapahtumat
8.8.2015
Kesä vaiko sunnuntai
Otin eilen illan koira-kävelylle kameran mukaan. Viereinen kaurapelto loisti ilta-auringon kultaisissa sävyissä. Pellon päällä lenteli hyönteisiä, ja lintusia niitä napsimassa iltapalaksi.
Twitterissä on pyörinyt tuo kuvaan kirjaamani lause "August is like the Sunday of Summer". Se tuntuu aika osuvalta. Hyvää pidennettyä sunnuntaita siis!
Tunnisteet:
kesä,
kotikolmelle,
kuvankäsittely,
lifestyle,
luonto,
valokuvaus
7.8.2015
Sisustajan julisteet
BLOGIYHTEISTYÖ | Olen printtifani, julistehullu, korttien keräilijä ja kuvataiteen ystävä. Löydän kiinnostavia printtien tekijöitä muista blogeista, pienistä puodeista, nettikaupoista ja mediasta. Tällä kertaa toinen toistaan kivempia julisteita löytyi desenion nettikaupasta.
Desenion sivustolla parhainta antia on mielestäni valmiit kollaasiehdotukset, joista itse sain runsaasti ideoita sekä inspiraatiota. Yksittäisiä julisteita osaan minäkin ostaa ja ripustaa, mutta toimivien tauluseinien miettiminen on selkeästi hankalampaa. Desenion inspiraatio tauluseinissä on erilaisia tyylejä ja julistekokoja sekä värimaailmoja mietittynä.
Julisteet ovat ylipäänsäkin helppo ja huokea tapa päivittää sisustusta ja kodin tai yksittäisen huoneen ilmettä. Sisustus nimenomaan piristyy ja siihen tulee uusi näkökanta uudenlaisella printtituotteella. Julisteen tyyliä mukailleen sisustukseen voi tuoda muutaman muunkin elementin kodin päivittynyttä ilmettä korostamaan.
Graafiset mustavalkoiset julisteet toimivat aina ainakin meidän kotimme sisustustyylissä. Viime aikoina graafiset julisteet ovat saaneet seurakseen myös hieman pehmeämmän tyylisiä kuva-aiheita, joita löytyy luonnosta. Myös vesivärityylillä toteutetut lehti- ja muut kasviaiheet tuntuvat olevan hyvinkin ajankohtaisia.
Valitsin meidän kotiimme pari kasviaiheista julistetta sekä takuuvarman graafisen julisteen. Tyttären huoneeseen päätyi erittäin trendikäs "Coco Chanel" juliste, jonka bongasin myös aiemmin tänä kesänä Asuntomessukohteesta. Omaan makuuhuoneeseeni on tulossa graafinen kettutaulu, joka pääsee huoneessa jo olevan kettugrafiikan kaveriksi.
Ripustelu ja kehystys on parhaillaan meillä käynnissä. Julisteiden paikkoja mietitään ja sovitellaan. Samalla tulee myös vaihdettua muutamien pienesineiden paikkoja ja päiviteltyä kodin värimaailmaa. Kuulostaa melkein uudistumiselta ja uuden (syys)kauden avaukselta!
PS. Palaan desenioon vielä myöhemmin uuden postauksen merkeissä, jolloin on luvassa tyylikkään kollaasin arvonta!

blogiyhteistyö,
desenio,
design,
juliste,
koti,
kotikolmelle,
olohuone,
printit,
sisustus,
sisustustrendit,
sponsoroitu
3.8.2015
Maanantai
Maanantai tulee, olet valmis siihen tai ei. Useimmiten uuteen viikkoon tulee hyökättyä samalla vauhdilla kuin viikonloppuunkin. Viikonpäivillä ei ole oikeastaan hirveästi väliä omassa elämässäni. Välillä tosin mietin, että pitäisikö joku viikon päivistä tosiaan pyhittää vapaapäivän vietolle, mutta toistaiseksi viikot pyörivät ympyrää kuin karuselli.
Eilen meillä oli kotosalla pienesti syntymäpäivien viettoa, kun perheemme esikoinen täytti huikeat 16 vuotta. Tänään uuden viikon starttia siivittävät syntymäpäivien jäljiltä herkkujen jämät ja kauniit ruusut. Oman lisänsä loistokkaampaan viikon alkuun tuo tietysti aurinkoinen keli ja valon määrä, joka häivyttää pyykkikasat, pölypallot ja ikkunanpesun tarpeen. Jos tuohon salaperäiseen pyykkikasojen häivytykseen ei riitä pelkkä valoisuus, niin kannattaa vaikka sulkea kodinhoitohuoneen ovi. Poissa silmistä, poissa mielestä?
Ihanan aurinkoisia päiviä niin lomalaisillekin kuin sorvin ääreen palanneille!
Tunnisteet:
arki,
elämä,
koti,
kotikolmelle,
olohuone,
sisustus,
sisustusblogi,
valo
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)