23.11.2010

Muutama yllätysvoitto mukaan arvontaan!

Joulun punaiseen arvontaani on tullut niin mukavasti osallistujia mukaan, että haluan arpoa muutaman lisäpalkinnon ensi sunnuntaina. Arpajaisissa etsii siis joulun punainen poro uutta kotia. Laitan poron lisäksi muutaman yllätyspalkinnon matkaan. Yllärivoitot ovat myös samaista joulun punaista linjaa - jotain ruudullista, jotain pehmeää ja ainakin sitä punaista!

Osallistua voit 28.11. kello 18:00 asti tästä!

Sunnuntaina leivoimme muutaman luumutortun. Tällä kertaa tuli testattua myös kukkamallinen torttu, sen perinteisen tähtimallin lisäksi. Yhtä hyvältä maistuivat kummatkin!






















Huhuu, täällä luumutortun alla on jopa hieman rakennusasiaa!

Kävin tänään jutustelemassa Teritalon edustajan kanssa. Tähän tapaamiseen olin huonommin valmistautunut kuin edellisiin, sillä Teritalolla on sama periaate kuin Kannustalolla noiden esitteiden suhteen: esitteet voi tilata myös netistä, mutta silloin ne ovat maksullisia. Edustajalta saa esitteen kouraan jopa ilmaiseksi. Edustaja-aika tulisi käytettyä aika paljon tehokkaammin hyväksi, jos olisi jo valmiiksi jäsennellyt tarjontaa etukäteen. Toisena näkökulmana on tietysti se, että edustaja voi ammattitaidollaan myös ohjata sopivimpien vaihtoehtojen pariin. Teritalojen vahvuus ja haaste on mallien muokattavuus. Haaste tulee lähinnä siitä, että rakentajalla on "liikaa" vaihtoehtoja, ainakin alkupeleissä. Jäin vielä aika kysymysmerkiksi.

Päivän yllätysmomentista vastaa Oravaistalo. Tuleeko tästä musta hevonen viimeiselle kierrokselle mukaan? Finalistit alkavat joka tapauksessa hahmottua ehdokkaiden joukosta. Mutta siitä myöhemmin lisää.

4 kommenttia:

  1. Ihan yksinkö saat ihmetellä, ihastella, valita, muokata niitä pohjaratkaisuja;-) En minä koskaan. Kompromissi oli se yleisin ratkaisu, paitsi muutamassa kovassa kohdassa, jossa määräsin sen 'kaapin paikan'.

    Nyt on tämän talon remontin kanssa ollut vähän sama juttu, mutta onneksi sain Lumimiehen pään jotenkin niin sekaisin kun valitsimme keittiön kaappeja ja etenkin laattoja, että hän unohti kerrankin hintapuolen. Sama sain aikasieksi sanaremontissa.

    terveisin
    Foxwoman

    VastaaPoista
  2. No näinhän se! Sparrausapua pitää sitten pyytää vastaavalta mestarilta, jos ei nyt ihan siitä kaapin paikasta, niin ainakin ammattilaisen vinkkejä siitä mikä on fiksua. Ja sitten kun se fiksu mielipide on kuultu, teen niinkuin tykkään. Rakennusvalvonnan valvovan silmän alla kuitenkin.

    Nuo tyttäret kun ovat ala-asteikäisiä, niin odottavat lähinnä innoissaan milloin pääsevät kertomaan värivalinnoistaan omien huoneiden seinien suhteen. Pääasia heillä ilmeisesti, että äiti ensin hommaa ne seinät.

    I believe you, FoxWoman! ; ) Olet varmaan saanut remontissa sanoa mielipiteesi!

    VastaaPoista
  3. Herkullisen näköinen joulutorttu. Maistuisi minulle kanssa!! *Sanna

    VastaaPoista
  4. Sanna, ovat tosiaan maistuvaisia, varsinkin kun vielä ei ole kyllästyminen joulun makuihin iskenyt.

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi ♥

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...