.

27.12.2011

Käytännöllinen eteinen

Millainen on käytännöllinen eteinen? Onko jokaiselle tavaralle suunniteltu säilytyspaikkansa neliöistä ja kodin muusta huonejaosta huolimatta? Tälläinen voisi olla melko mahtava mielikuva, mutta meillä käytäntö ei vastaa kuitenkaan ihan unelmia.

Eteisessä meillä on päällysvaatteita varten Ikean peililiukuovellinen kaappi, joka aiemmin toimi minun vaatekaappinani. Otin sen siis mukaan aiemmasta asunnostamme, johon tuon kaapin jouduin hankkimaan. Eteisen peili on tällä hetkellä ainoa peilauspaikka, sillä vessatiloissa ei ole vielä peilejä.






























Lapasien, huivien, pipojen, hanskojen sekä satunnaista kausivarusteiden säilytykseen meillä on eteisessä iso 50-lukua edustava senkki. Kaluste oli pinnaltaan hieman huonossa kunnossa, ja ehdin ennen muuttoamme putsaamaan pinnasta vanhan lakan pois. Senkin pääty vaati myös pakkelia, joten ensi keväänä aion vetää senkin pintaan uuden petsin, jonka värisävy on lähellä alkuperäistä sävyä.

Eteisen lattiassa on isohkoa terrakotan sävyistä laattaa vastaanottamassa märät, kuraiset ja lumiset jalkineet. Laatan sävy valikoitui laminaatin värimaailman mukaan. Itse laminaatissa on melko paljon sävyeroa vaaleimman ja tummimman kohdan välillä. Koko asunnossamme on lattialämmitys, joten satunnaiset kastuneet töppöset kuivuvat melko nopeasti myös ihan eteistilassa.

Eteinen kaipaisi vielä istuinta, ja sellainen on hakusessa satunnaisilla kirppiskäynneillä. Olen katsellut myös BoConceptin London-tuolia yhtenä hyvänä vaihtoehtona. Enkä pistäisi myöskään hanttiin, jos joku käytetty Domus astelisi jostain vastaan.

Olemme saaneet tavaramme suurin piirtein paikoilleen. Nykyinen säilytystila riittää nippa nappa, ja jonkin verran pitää vielä suorittaa tavaramäärän karsimista. Eteisen säilytysratkaisut vaikuttavat melko riittäviltä, sillä suurin osa kengistä voi majailla eteisen liukuovellisessa kaapissa sekä kodinhoitohuoneen komeroissa. Juuri nyt käytössä olevat kengät saavat lainehtia eteisen lattialla melkoisen vallattomasti.

Ps. Eteiskuvasta huomaat ehkä, että seinän ja katon rajaan on ilmestynyt melkoisen näyttävä halkeama. Halkeamia on suurin piirtein jokaisen kantavan seinän rajassa. Ensimmäisen lämmityskauden jälkeen on siis luvassa uusi tasoituskierros ja maalaamista, tai sitten minun pitää miettiä listoituksia myös katonrajaan. Niitähän en aiemmin ole kotiimme halunnut.

3 kommenttia:

  1. Kaappi sopii tuohon, kuin olisi siihen tehty...ihana valaisin...☺

    VastaaPoista
  2. Huutonetin 50 v vanhoissa antiikkikalusteissa oli toivomasi kaltaisia tuoleja. Kurkkaa onko ne Domuksia, itse en tarkalleen muista ulkonäköä.
    t. Marja

    VastaaPoista
  3. Irmastiina: Meillä on eteisessä kaksi noita Ikean kattovalisimia, ja ne on aika ajattomia. Ne ovatkin jo palvelleet aika monessa eri huoneessa ennen uutta eteistämme.

    Marja: Kiitos vinkistä! Täytyykin katsoa huutonettiä vaihteeksi.

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi ♥

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...