.

3.3.2012

Olotila


























































Mikähän mahtaisi olla oikea nimitys olohuoneen ja keittiön yhdistelmälle? Tällä isolla avoimella huonetilalla on ne hyvät ja huonot puolensa. Korotetut kattoristikot sekä isot ikkunat tekevät tilasta ilmavan sekä valoisan. Toisaalta suuren ikkunapinta-alan vuoksi huonekalujen sijoittelu on hieman hankalampaa.

Olemme pärjänneet muuton jälkeen lähinnä vanhojen huonekalujen kanssa. Sohvan hankinta on haaveissa, mutta ei vielä näköpiirissä. Keväisen auringon paistaessa sisään tulee kiinnitettyä huomiota pieniin yksityiskohtiin. Harmaa, jo hieman luovuttanut sohva voisi piristyä, jos pienet puiset jalkaosat maalaisi vaikka mustaksi. Näin saisi karsittua yhden poikkeavan puuvärin pois kokonaiskuvasta.

Muutama uusi tyynynpäällinen on tuonut heleämmän ilmeen sisustukseen. Vihreä kettutyyny on muuten maailman söpöin, mutta tosiaan aika pieni. Sohvatyynyissä saa olla sen verran kokoa ja näköä, että niistä on myös niskatueksi. Irroitettavat päälliset tai erilliset tyynynpäälliset ovat ihan ehdoton vaatimus. Näin voi huoletta möyhiä sohvan nurkkaan mukavan lukupesän.

Oleilutilan ruokailupäätyyn olen miettinyt tehosteväriä. Seinä voisi olla vaatimattomasti vaikka pinkki tai keltainen. Myös sellainen räiskitty taideteosseinä voisi olla aika viileä ratkaisu. Ainakin hetken. Jatkuvasti ei kuitenkaan jaksa olla maalaamassa.

Kaiken kaikkiaan värit ovat rynnistäneet olohuoneeseenkin. Puitteet ovat kuitenkin melko neutraalit, joten pienet väri-iloittelut ovat vain paikallaan.

Mr. Frank Fox tyyny, Ferm Living | Tyynynpäälliset / tyynyt H & M Home

4 kommenttia:

  1. Ihana kettutyyny! Ikävä kyllä minulta ei löydy sisustusvinkkejä. Ja samanlaisen tilan kanssa painin. Olen miettinyt sermiä ym. tilanjakajaksi, mutta mietinnän asteelle aina jää. Ei ole löytynyt myöskään kaunista, järjellisen hintaista sermiä.

    VastaaPoista
  2. Johanna: Mr. Frank Fox on tosiaan söpö. Tällä olisi myös kolme erilaista kaveria, mutta Frank on minun suosikkini :)

    Meille olen miettinyt tilanjakajaksi valkoista noin 180 cm korkeaa kaappia, mutta toistaiseksi kaikki toiminnot saavat olla avoimessa tilassa. Nythän tämä on yhdistty keittiö-ruokailu-olo-työhuone.

    VastaaPoista
  3. Sitä container-pussukaa löytyy myös tona räsymatto-kuosina :)

    VastaaPoista
  4. Riikka: Kiitos vinkistä :) Tarvitsenkin työpöytäni vierelle / alle säilyttimiä. Pystyraita näytti tosi pussukassa tosi hyvältä!

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi ♥

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...