.

8.11.2012

Kätevä kippi



















































Rakentajathan (aina) miettivät projektin valmistuttua, että mitä olisi voinut tehdä toisin tai paremmin. Uusia ideoita kävelee tietysti (aina) vastaan, ja joskus ahaa-elämykset saattavat jälkikäteen harmittaakin. "Miksi en tuota keksinyt ennen rakentamista."

Jos olisin laittanut kotiimme yläkaappeja tai kaapit olivat olleet hieman toisen tyyppiset, olisin halunnut asuntomessukohteen mukaisen kippikaapin. Nosto-oven takana voisi sitten lymyillä ne rumimmat kodinkoneet kuten mikro. Kahvinkeitinkään minulla ei ole ihan päivittäisessä käytössä, joten sekin joutaisi oven taakse. Huomioitavaa kuitenkin olisi, että kodinkoneet päästelevät hyöryjä ja lämpöjä käytettäessä, joten kaapistoratkaisun pitäisi joko kestää satunnaista hyörystelyä, tai esimerkiksi kahvinkeittimen pitäisi voida vetää ulos kaapin syvennyksestä jonkinlaisen liukuvan alustan avulla.

Tässä kuvissa näkyvissä keittiössä on aika hauska kontrasti mustan ja valkean kaapisto-osion välillä. Musta kaappi suurin piirtein sulautuu takaseinäksi ja valkoiset laatikostot ovat linjakkaita yksinkertaisuudessaan. Kohteessa (Casa Forte) oli muutenkin mukavasti betonipintaa, joka miellyttää ainakin minun silmääni.




17 kommenttia:

  1. Heippa. Meille tulee tavalliseen kaappiin ulosvedettävä hylly, jonne laitan leivänpaahtimen ja kahvinkeittimen ainakin. Ylemmälle hyllylle kaapin sisään tulee mikro. Minusta on ihanaa, että nää voi piilottaa. Meille ei tule yläkaappeja, mutta kolme korkeaa kaappia integroituna jääkaapille, pakastimelle ja yksi tälläinen tarvikekaappi.

    Kiva blogi sinulla :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuulostaa hyvältä ratkaisulta! Mikro on varsinkin sellainen vempele, jonka haluaisin pois näkyviltä. Kun muutimme nykyiseen kotiimme, niin harkitsin jopa mikron jättämistä pois muuttokuormasta, mutta otin sen sitten loppujen lopuksi mukaamme. Helppohan sillä on lämmitellä vaikka eilisen-päivän-ruokia, kun lapset tulevat koulusta.

      Poista
  2. Hyvä, että huomasit tuon höyryn...Kahvin- ja vedenkettimelle tuo kippikaappi ei ainakaan minulle tulisi. Mutta kun tein uuden keittiön, enkä huomannut integroida mikroa! Aina on joku sokea piste...

    Olen niin hylännyt mustan sisustuksessa funkkisvuosieni jälkeen, mutta täytyy sanoa, että näissä kuvissa nappaa minullekin, joka nyt olen niin cosy&country. Hyvin toimivan näköistä ja tyylikästä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä tykkään myös kuvan mustan kaapiston ryhdikkyydestä. Mustan värin käytännöllisyydestä sisustuksessa en mene kuitenkaan ihan takuuseen. Meillä ainakin leijuu pölyä, ja sormistä jää rähmäjälkiä. Mustassa nuo vielä korostuvat. Siitä huolimatta mietin senkin petsaamista mustaksi. Muiden kuvissa musta näyttää niin hyvältä :)

      Cosy & Country on ja pysyy tyylisuuntana. Ja mikä tärkeintä, siinä viihtyy!

      Poista
  3. Tuosta kippikaapista on olemassa myös malli, joka nostaa sähköisesti oven suoraan ylöspäin, ei siis taitu keskeltä. Meille on tulossa tällainen malli. Vaatii tietenkin tilaa avautua ylöspäin, meillä on korotettu katto.
    Toivotaan että siitä tulee hieno ja toimiva.
    http://unelmienurpola.blogspot.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nämä ovat uusia juttuja minulle, joten kiva kuulla vaihtoehdoista, joita löytyy tuolta eri keittiötoimittajilta. Täytyypä tulla katselmaan sinne Urpolaan jossain vaiheessa, josko kaappi näkyy ihan kuvissa asti :)

      Poista
    2. Varmasti päätyy kaappi vielä kuviinkin. Ensi perjantaina pitäisi saapua itse asiassa keittiö, joten siitä alkaa sitten kasailu.

      Poista
    3. Jes, jänniä vaiheita siis rakentamisen suhteen (ja mukavia, kun tulee valmista!)

      Poista
  4. Mä oon tykännyt tuosta kippisysteemistä - toimii! Meillä pöytätilaa vie lähinnä megasuuri leivänpaahdin. Onneksi välillä kyllästyttää paahtoleivät, joten silloin se sujahtaa kaappiin. Mikron paikka meillä on kaapissa, ei olla kyllä hankittu sitä vielä. Ollaan selvitty monet vuodet ilman mutta varmasti sitten, kun lapset alkavat laittaa ihtekseen välipalaa koulun jälkeen, se tulee tarpeeseen.
    Musta tuntuu, että noita Kimmon mainitsemia ovia sai myös ihan manuaalisenakin. Muistelisin, että kateltiin niitäkin mutta jostain syystä (jota en enää muista) halusin mieluummin nuo kipit :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ai teillä on kippi! Ja megasuuri paahdin :) Oisko sitten neljän leivän turbopaahdin?!

      Minä pitkin hampain hankin perus-tylsän-rivi-mikron kun piti lämmittää lapsille pientä päiväruokaa, ja nykyään lapset tietysti käyttävät mikroa ja hellaakin ihan itsenäisesti. Mikroissakin taitaa olla kaikenlaista grilliominaisuutta sun muita hienouksia (joihin en ole päässyt tutustumaan).

      Poista
    2. Joo, just tuollainen neljän leivän turbopaahdin :D Nuo uudet lisäominaisuudet ja hirveät hinnat oli yks lisäsyy sille, ettei vieläkään "sorruttu" mikron ostoon. Tuntui, ettei voi ostaa sellaista perusmallia, kun myyjä hehkutti sitä ja tätä ominaisuutta. Jäi sitten meiän mikro sinne hyllyyn oottelemaan :D

      Poista
    3. niin joo, siis toki saa manuaalisinakin, tuli vaan automaattisesti tuo sähköinen versio, kun siihen itse ihastuin. Mutta Aventoksen saranoitahan nämä siis ovat, ja sähköinen on vain lisävaruste, Servo Drive.

      Poista
    4. Jane: Se paahdin on tosi kivannäköinen, ja ilmeisesti myös oikein laadukas vehje.

      Kimmo: Nyt aloin muuten oikein funtsimaan, että mistä sitä kaapin ovea käytetään. Jokin painike, vai miten ihmeessä?!

      Poista
    5. No nyt kun kysyit, niin itse asiassa en enää muista :D Joko siinä oli jokin pieni hipaisukytkin, tai sitten ovea koskettamalla ovi avautuu. Sisäpuolella on sitten pieni hipaisukytkin ainakin, josta ovi sulkeutuu.

      Poista
    6. No kyllä se varmaan ennen pitkää selviää :)

      Poista
  5. Meillä on rulo-oven takana mikro, leivänpaahdin ja kahvinkeitin. On kyllä ihanaa että saa vetästä rulon vaan alas ja kaikki kaameat mutta tarvittavat laitteistot ovat poissa silmistä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, minäkin kiskaisisin mielläni räppänän kiinni ja jättäisin sekalaisen seurakunnan erilaisia pieniä härveleitä oven taakse. Niin nopeaa, niin siistiä :)

      Poista

Kiitos kommentistasi ♥

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...