.

28.11.2013

Litteä lahjaidea


Muutamana viime vuonna paperitähtien idea on alkanut laajenemaan ja kasvamaan ulos pelkästä joulutähtivirasta. Tähtiä saa vaikka minkä muotoisena ja värisenä. Lisäksi tähtiin voi lisätä kivat valot tai laittaa esille ihan sellaisenaan.

Paperitähdet ovat käteviä myös siinä mielessä, että ne on helppo pistää vaikka postin kuljetettavaksi, ja näin etäällä asuva ystävä voi saada myös kivan joululahjayllätyksen.

Ripustelin meille pari erilaista ryhmää mustia paperitähtiä sekä muutaman harmaan. Entuudestaan meillä on pari koristeellista valkoista tähteä, jotka ovat vielä kaappien kätköissä. Noihin valkoisiin tähtiin tulee sitten valotkin, mutta nämä uudet mustat ja harmaat saavat olla esillä ihan sellaisenaan. Eikä niihin itse asiassa valot oikein sopisikaan, kun tähden pinta on umpinainen.

House Doctor paperitähdet 45 cm, hinta 7,90, herttanen design & deli
















































































12 kommenttia:

  1. Onpa ihana idea - musta paperitähti, eipä ole Mummi aiemmin ajatellutkaa. Taidanpa hankkia. Kiva nuorennaisen blogi sinulla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nämä tähdet olivat vielä pakattu sen verran kauniisti (mielestäni) että tälläisen voisi hyvinkin sujauttaa kirjekuoreen ja laittaa jouluylläriksi ystävälle.

      Kiitos tuosta "nuorennaisen" tittelistä :) Ikää on jo päässyt kertymään 40+ joten ehkä se luetaan keski-iäksi se :)

      Poista
  2. Onpas kyllä aivan mielettömän kaunis tuo musta tähti!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä tykkään näistä kanssa. Valkoinen ja harmaakin versio näytti sangen kivalle.

      Poista
  3. Vastaukset
    1. Eikä liian synkkä, vaikka perinteisesti joulu on ollut tähdissäkin punainen!

      Poista
  4. Täytyy tulla hakemaan putiikistasi tuollaiset tähdet - tuollaisia onkin etsitty kissojen ja koirien kanssa! :) ★

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tervetuloa! Viikonloppuna on puoti jälleen auki (ja tähtiä on ainakin vielä jäljellä)!

      Poista
  5. Aivan mielettömän kauniita tähtösiä. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pelkistettyä ja mustaa... se ei voi muuta kuin toimia :)

      Poista

Kiitos kommentistasi ♥

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...