.

2.12.2014

Hyvää joulua, sanoi kirja

Olen selaillut kaunista Hyvää joulua -kirjaa. Nyt juuri tekee mieli ihan älyttömästi graavilohta ja saaristolaisleipää. Syytän kirjaa!

Ruokakirjan reseptiikka on toki tärkeää, mutta itse nautin erityisen paljon kuvituksesta, taitosta ja ruokakuvien visuaalisesta annista. Myös tietty kodikkuus ja ihmisläheisyys vetävät puoleensa ruokaohjeissa. Hyvin erikoiset raaka-aineet ja liika pinnistäminen reseptien valmistusvaiheissa saa minut pomppimaan ohjeiden yli. Sellaisia juttuja tästä kirjasta ei onneksi löydy.

Ruokakirjoja sekä leivontaohjeita on kiva selailla ja miettiä (rennosti) joulun antimia. Tutut kalajutut ilmestyvät takuuvarmasti jälleen pöytäämme, mutta ainahan sitä voi ottaa kokeiluun muutaman uuden reseptin tai uuden tavan valmistaa noita vanhoja tuttuja ja luotettavia juhlapöydän ruokia.

---

Peräkammarin ikkunasta näkyy pala vaaleansinistä taivasta. Sama talvinen vaaleansininen on pompannut myös Hyvää joulua -kirjan kansiväriksi.

Hyvää Joulua (Teresa Välimäki, Johanna Lindholm, valokuvat Laura Riihelä), WSOY 






10 kommenttia:

  1. Tuo kirja on niin ihana! Itsekin väsäilen siitä juuri parhaillaan postausta :)) Jos jostain joulumieli tulee niin ainakin siitä kirjasta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaunis tuo kirja on tosiaan, ja resepteistä tulee inspiraatio kokkailla ja kokeilla :) Toimiva opus siis!

      Poista
  2. Sulla se on aina niin ihanat kuvat ♥ Ihanalta näyttää myös kirja, pitääpä tutustua :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon Johanna ♥
      Monenmoisten ruokakirjojen joukossa tämä kyllä puolustaa paikkaansa!

      Poista
  3. Kuinka kauniit kuvat taas täällä ja tuo kirja olisi kyllä kiva!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Kristiina! Kannattaa vähän selailla kirjaa kaupoilla ja ostaa mukaan jos vaikuttaa omanlaiselta. Meille tämä päätyi ja kokeiluun pääsee useampikin ohje :)

      Poista
  4. Niin ihania kuvia. <3 Tuo kirja on himotuslistalla eli ilolla arvonnalla mukana. :)

    Tiia

    tiia68@gmail.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä kävin tätä kirjaa kyttäämässä kirjakaupoilla pariin kertaan ennen kuin se sinne päätyi. Kannatti odottaa :)

      Poista
  5. Mä ostin tuon kirjan eilen, kun löysin Kirjapörssistä 14,90e. Heti ensimmäisenä silmiini osui aivan täydelliset aamusämpylät, pitää ehdottomasti kokeilla itse sitä reseptiä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kirjassa riittää kyllä luettavaa ja testailtavaia reseptejä :)

      Poista

Kiitos kommentistasi ♥

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...