26.4.2015

Hengailupiste















































Uusi aamu, uudet kujeet. Tai itse asiassa aika paljon sitä samaa, toistoa ja rutiineja. Ensin neiti Rössypottu (bongaa kuvasta) viedään ulkoilemaan ja sen jälkeen on aika juoda pari litraa teetä ja pistää peseviä koneita käyntiin. Vuorossa seuraa simppeliä kodinraivausta, järjestelyä ja tekemättömien töiden listausta. Sen jälkeen tulee vähän herttasen markkinointia, kevyttä sometusta ja laskujen makselua. Välillä ilahdutan sunnuntain touhuja väli-saunalla tai leffahetkellä, mutta tänään juna kulkee tasaista vauhtia eteenpäin, ja kohta onkin vuorossa nettitilausten pakkailua, nettikaupan tuotevalikoiman varastosaldojen päivitystä sekä lehtimainoksen työstämistä.

Iltapäivän puolella alkavat keräilyerät ja haen tyttäriä kotiin, piipahdan vanhemmillani ja tulen sen jälkeen jatkamaan harjoituksia. Koira varmaan odotteleekin siinä vaiheessa ulkoilun uusintaa ja hupailua. Tällä hetkellä tuhina vaan kuuluu hengailupisteen tuntumasta.

Iltasella taidan tehdä itselleni palveluksen ja ottaa varaslähdön ensi viikkoon ykkös töitteni osalta. Projektimuotoisessa työskentelyssä tulee välillä näitä työmääräpiikkejä, jolloin venymistä tarvitaan. Onneksi projektit tulevat välillä myös päätökseen, jolloin on kevyempiä viikkoja tiedossa. Ja itse asiassa ajattelin pitää jo viikon kesälomaa toukokuun lopulla. Se on mukava ajatus!

Rentoa sunnuntaita!

6 kommenttia:

  1. Ihanan ja lämpimän näköinen hengailupiste.
    Vauhdikasta sunnuntaita!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vauhtia riitti, mutta ei onneksi niitä vaarallisia tilanteita :)

      Hyvää uutta viikkoa!

      Poista
  2. Kutsuva hengailupiste :) mukava auringon säteissä suloisen rössypottun makailla.
    Mukavaa sunnuntaita Anne!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sen rentoilun jalon taidon tuo lurjus osaa (riehumisen jälkeen) :)

      Hyvää uutta viikkoa!

      Poista
  3. Cute crochet zebra!

    http://beautyfollower.blogspot.gr

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. :) The zepra is called Pete and he is very cute! By the way, Pete is hand-knitted in Kenya. The whole process is ethical and natural (eco friendly).

      Poista

Kiitos kommentistasi ♥

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...