28.6.2015

Tasan kuusi kuukautta















































Kuvien ottohetkien välissä on tasan kuusi kuukautta. Tykkään kyllä vuodenajoista, mutta herran jestas sentään, kun tuo kesäinen versio mielyttää tosi paljon enemmän. Olisi kyllä mielenkiintoista tallentaa säännöllisesti sellaista kuvasarjaa, jossa yksi ja sama kohde kuvattaisiin mahdollisemman samalla tavalla joka kerta, ja kuvista pääsisi hauskasti toteamaan ajan kulun ja vääjäämättömän muutoksen.

Näin oman kodin sisustusta kuvaavana, tuo idea tavallaan tietysti toteutuukin, koska koti on (huomaamatta) jatkuvan pienen muutoksen kohteena. Muutoksia tapahtuu siis enemmän sisätiloissa sisustuksen suhteen. Pihalla muutoksia tapahtuu sitten yhdellä kertaa enemmän, jos on tapahtuakseen. Meidän etupiha on edelleen melko "luonnollisessa" olomuodossa, sillä sille ei ole tehty juurikaan mitään rakentamisen jälkeen. Takapihalla pieniä muokkauksia tapahtuu sen sijaan pitkin kesää, ja syksyn tullen sitä voi silmäillä miten uudet istutukset tai ideat ovat lähteneet kasvamaan.

Valitsin meidän talomme ulkoväriksi vaaleanharmaan, ja tykkään valinnastani edelleen kovasti. Muun sävyisenä en osaisi taloa nyt ajatellakaan. Alunperin mietin tosin myös tummanharmaata. Silloin sokkeli ja terassi olisivat saaneet olla sitten jotain muuta. Nythän nuo ovat puolestaan tummanharmaat. Terassin sävy on sokkelia ja tuuletusputkia mukaillen kelonharmaa. Terassiöljyn sävyä valitsessa punnitsin myös mustaa vahvana vaihtoehtona, mutta valitsin kelon juurikin tuon sokkeliosan yhdenmukaisen linjan vuoksi, ja toisaalta siksi, että pelkäsin mustan terassin kannen olevan hellepäivinä liian kuuman, varsinkin tuolla meidän takapihan puolella.

Tälle kesää talon ulkovuoraus ei vaadi pahemmin huoltotöitä, mutta hieman valkoisia kohtia pitäisi vielä maalata. Todenäköisesti etuterassin pinta olisi hyvä puhdistaa ja öljytä kelolla kertaalleen, sillä ulko-ovelle kulku on tietysti suurimman kulutuksen kohteena.

PS. Kesäkuva on otettu noin yhdentoista aikaa illalla ja talvi kuva sen sijaan ihan "päivänvalossa". Huikea ero tuolla valonmäärällä!

4 kommenttia:

  1. Kesäkuva on kyllä aivan ihana, talvikuvaa kun katsoo niin...sanotaan nyt näin, ei ole kyllä tuota lunta yhtään ikävä.
    Teidän talo on kyllä juuri hyvän värinen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei ole lunta ikävä tosiaankaan :) Jostain syystä tulee syksyn alettua muisteltua kesää ihan postauksenkin merkeissä, mutta talvesta ei ole tainnut tähän päivään mennessä tulla yhtään muisteloa :D

      Poista
  2. Valon määrässä on kyllä hurja ero - jos nyt maisemassa muutenkin. :) Vaalea ja tumma harmaa luovat kyllä tosi rauhallisen ja harmonisen kokonaisuuden, että hyvältä näyttää värivalinnat tältäkin puolen ruutua. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Ulkomaalien valinnassa sitä on jotenkin extra tarkka, kun ei halua talon väriä kovinkaan usein uusia :) Ja voisikohankaan, kun rakennuslupa kuitenkin on annettu tietyille väreille.

      Tämä kesän valo ♥

      Poista

Kiitos kommentistasi ♥

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...