8.7.2015

Sisustusidea: ruukut kynttilänjalkoina

Jos suunnitelmissa on kesäjuhlien järjestäminen pihalla, mökillä tai ulkorakennuksessa, saattaa reilummalle somistamiselle olla tarvetta. Silloin on kiva ottaa avuksi erilaiset tyhjät pullot, purnukat ja vaikka ihan kukkaruukut. Näihin voi viritellä kynttilöitä joko ihan sellaisenaan tai käyttää avuksi vielä metallilankaa, narua, kiviä, sammalta tai hiekkaa.

Kuvan ruukkuihin on kerätty kauniita kiviä, ja kynttilät on tuettu niiden avulla. Lopputulos on mukavan rouhea ja käytännönläheinen. Juhlien jälkeen ruukut voi halutessaan tyhjentää ja laittaa odottelemaan kukkaistutuksia.

Tälläisen ruukusta ja kivistä ideoidun kynttilänjalan olen aiemmin noteerannut ainakin Laiturilla -kirjasta, joka esittelee rannikon sekä saariston kesäkoteja. Kirjan ruukkuidea taisi olla ihan kirjan kirjoittajan eli Johanna Lehtisen omalta kauniilta mökiltä.

Pieniä lasipurkkeja ja kauniita pulloja voi tuunata riittävän vahvan rautalangan kanssa, ja vääntää rautalangasta purkeille ripustuskoukut. Varsinkin puutarhaan ripustetut tuikkukupit antavat tunnelmallisen säväyksen hämärtyvässä kesäyössä. Syksyn tullen nämä kauniit valolähteet ovat entistä ihanammat.

Affarin Terracotta ruukut herttaselta 5,00 - 22,00 (musta- tai valkosavi)

Kuva © Affari


12 kommenttia:

  1. Onpa kyllä kivannäköinen asetelma! Pitää pitää tämä vinkki mielessä. Pulloja on tullutkin käytettyä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pulloja olen minäkin käyttänyt, mutta tämä ruukkuidea on vielä testaamatta. Kauniita kiviä kotoa onneksi jo löytyykin :)

      Poista
  2. Minulla onkin muutama pienempi ruukku ilman kasvia, niitä voisinkin käyttää kynttilöille.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei muuta kuin toteuttamaan ideaa ja testaamaan miltä vaikuttaa!

      Poista
  3. Aivan mahtava idea ja niin kauniit ruukut :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Idea on kiva minustakin. Affarin ruukuissa on rouhea pinta ja se miellyttää myös minun sisustussilmääni :)

      Poista
  4. Ihanat värjt, tulee mieleen nimenomaan sammalen koristamat rantakalliot. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tosiaan! Noissa ruukuissa on rantakallioiden sävyjä :)

      Poista
  5. Tämä onkin kiva idea tyhjille ruukuille :)

    VastaaPoista
  6. Vastaukset
    1. Ja tällä idealla saa tehtyä hyvinkin erilaisia "ruukkukynttilöitä" riippuen ruukun väristä ja materiaalista, kivien värisävyistä ja lopuksi tietysti vielä kynttilöistä.

      Poista

Kiitos kommentistasi ♥

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...