16.8.2015

Mummin mustikkakakku

Unelmien Talo ja Koti -lehden sivustolla oli kivan kuuloinen mustikkakakkuohje. Sunnuntai tuntui vaativan makaronilaatikon jälkkäriksi jotain hyvää, ja tämä mustikkakakku lähti sitten testaukseen.

Ohje on helppo, ja riittää, että kotona on perus raaka-aineita kuten jauhoja, munia, voita, sokeria ja niin pois päin. Mustikoita ei sovi tietystikään unohtaa. Ohjeessa neuvotaan käyttämään tuoreita mustikoita, ja näin tein minäkin.

Noudatin (kerrankin) lehden reseptiä varsinaisen kakun osalta sangen täsmällisesti. Meillä kakku paistui noin 45 minuuttia 170 asteen kiertoilmauunissa. Jäähdytyksen jälkeen kakun päälle tuli kuorrutus. Alkuperäisessä ohjeessa käytettiin yksi desi raaka-aineita, mutta itse en halunnut säilöä jääkaappiin avattua kermaa, joten tein kuorrutteeksi 2 desiä vispikermaa, 2 desiä tomusokeria ja 200 grammaa vaniljatuorejuustoa. Puristin hieman limen mehua makuaineeksi kuorrutteen sekaan (koska pöydällä väijyi puolikas viaton lime). Lopuksi hain puutarhasta mintunlehtiä, ja ne päätyivät mustikkakakun koristeeksi sekä vesikannuun.

Kakku sai vetäytyä hetkisen vielä jääkaapissa. Ilman kuorutetta kakkua voisi syödä miltein käsin kuivakakun tapaan. Mustikat toki tuovat kakkuun kivaa kosteutta.

Kahvihetki oli siis valmis alkamaan!

PS. En muuten lapioinut koko kuorrutemäärää kakun päälle, vaan käytin kuorrutukseen reilu puolet tekemästäni kuorrutteesta. Loput laitoin erilliseen kulhoon santsailuja varten. Kannattaisi muuten varmaan tehdä kuorrute erilliseen tarjoiluastiaan, jos tekee kakun edellisenä iltana ja tarjoilee sen vasta seuraavana päivänä vieraille (tai tutuille).

Mustikka on pop! 

 




7 kommenttia:

  1. On herkullisen näköinen kakku ja vielä oikein paksu. Mustikka on parasta marjoista kakuissa. Ihan tulee vesi kielelle, kun katsoo kuviasi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä kakku oli hyvä, eli meillä tätä tullaan tekemään toistekin! Saatanpa kokeilla vielä punaherukkaversiota, kun noita viimeisiä marjoja on puskissa jäljellä.

      Poista
  2. Blogin hallinnoija on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  3. Voi miten näyttää hyvältä tuo kakku <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, ja hyvä oli onneksi makukin :)

      Poista
  4. Naminami, näyttää todella hyvälle! Mustikka on mun lempimarja, siitä ei pääse mihinkään. Rakastankin äitini tekemää mustikkapiirakkaa, pitäisiköhän vihjaista että mustikkapiirakkahammasta kolottaa ja käväistä kahvilla!

    hanna
    www.hannamariav.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jotenkin mustikasta tykkää vaan vuosi vuodelta enemmän. Siinä on aromit kohdillaan (ainakin juuri tuossa metsässä kasvavassa, kun pensasmustikka on vähän pliisumpi).

      Mustikkapiirakka kahvitteluja suositellaan vahvasti :)

      Poista

Kiitos kommentistasi ♥

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...