.

17.1.2016

Sitruunankirpeä sunnuntai















































Jostain syystä hyräilen mielessäni ikivanhaa Hectorin biisiä, jossa sanotaan maanantai, ei mittään, tiistai, ei mittään...

Kyseisessä kappaleessa ei tainnut olla sunnuntaillekaan mittään, mutta omalta kohdalta sanoisin, että rentoa sunnuntaita, kotihommia ja inspiraatiotakin tähän päivään on kuulunut sopivassa suhteessa. Aamun kelit olivat muikean mukavat ulkoilulle koiran kanssa. Pesukoneiden latailujen jälkeen suuntasin Suvilahteen Kattilahallille vilkaisemaan SisLa-messujen antia. Löysinkin herttaselle pari uutta kivaa tuotemerkkiä, eli kevät käynnistyi sisustuskaupan osalta juuri nyt. Itse asiassa ensimmäinen House Doctorin keväinen kuorma saapuu kaupalleni Loviisaan ensi viikolla. Siitä se lähtee!

Kotosalla sisustusta ei ole uudistettu muulla tavalla kuin joulukuusen poistolla ennen vuodenvaihdetta, ja tavarat rullasivat takaisin vanhoille paikoilleen. Varsin mukava muuten nimenomaa rullata tavaroita paikoilleen. Sen verran kätevä on tuo metallinen tarjoilupöytä pyörinensä. Rullaati rullaa ja hyvää uutta viikkoa!

Ai niin, otsikko kirjoittaessa ajattelin sitruunankeltaisia ajatuksia, mutta unohdin ne tästä tykkänään. Sitruunoita olemme pyöritelleet keittiön puolella. Jostain syystä tekee kauheasti mieli sitruunoita. Kirpeää makua löytyy niin teejuomien kuin veden ja ruoanlaitoinkin makustuksena. Sitruunakeltaista löytyy myös vanhasta lasikannusta, joka toimii punakeltaisten tulppaanien maljakkona.

12 kommenttia:

  1. Mä juuri söin sitruunalla maustettua juustokakkua ja laitoin jääkaappiin kannullisen sitruunavettä, eli jotain sitruunaista tännekin kuuluu.
    Mukavaa sunnuntai-iltaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sitruunaa! Täytyy kuunnella kroppaa, sieltä ne parhaat vinkit tulee :)

      Poista
  2. Ihana tarjoilupöytä! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä House Doctorin ketterä sivupöytä on kyllä kätsy :)

      Poista
  3. Tykkään tuosta tarjoilupöydästä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meilläkin tuo on ajanut asiansa mainiosti. Muotoilusta tulee vähän joku vanha sairaalakärrytyyli mieleen.

      Poista
  4. Kauniita kuvia, ihana koti ja blogi. Olen ekaa kertaa sun blogissa ja liityin lukijaksi. Ois kiva jos tulisit kylään Aurinkokujallekkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia! Tulenpa vastavierailulle sinne teille :)

      Poista

Kiitos kommentistasi ♥

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...