.

13.11.2016

Kynnyskysymys

Mitä harvemmin muistaa postata blogiin, sitä kauemmas bloggaaminen elämän yhtenä osa-alueena loittonee. Viime viikolla napatut valokuvat eivät enää tänään ole ajankohtaisia ainakaan omassa mielessä. Kahvikuppi ja eväsleipä kuvissa eivät tunnu järin kiinnostaville. Välillä tulee inspiraation hetkiä ja kivoja tapahtumia, joista heti huomenna aikoo sanoa jotain. Viikon päästä nuokin ovat jo historiaa. Ja sitten sekin unohtuu.

Ja kaikki tuohan lähtee omasta itsestä ja omasta fiiliksestä. Kahvikuppi ja eväsleipä pöydällä voi hivellä esteettistä silmää, ja toisaalta se voi ilahduttaa (ainakin omaa mieltä) arkisena ajankuvana. Sama kahvikuppi toisena päivänä on vain arkinen tylsyys ja tyhjänpäiväisyys. Näkövinkkeli on siis tärkeä ja se tunne, joka katseen takana syntyy.

Oman kodin nurkat ja arkiset kuviot eivät ole juurikaan viime viikkoina inspiroineet valokuvaukseen. Se pieni vapaa hetki, jonka arki on suonut, on mennyt lähinnä rauhoittuen ja lueskellen. Entuudestaan tiedän, että inspiraatio ja ne kuvakulmatkin palaavat taas hetkisen päästä, kunhan itselleen antaa vain aikaa. Sitä odotellessa laitan kuvitukseksi muutaman arkisen otoksen "tule sellaisena kuin olet" teemalla.

Marraskuu...




4 kommenttia:

  1. Tiedän tunteen <3 Ota ihan iisisti vaan, arjessa usein valikoituu kuin itsestään ne asiat joille aika riittää, ja blogista on helppo nipistää :-) Palailee sen pariin taas jos tuntuu siltä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja kun toisaalta inspiksiä olisi, mutta päivistä puuttuu vaan ne muutaman tarvittavat extra tunnit :)

      Poista
  2. Parhaita kuvia on juuri nuo "tule sellaisena, kuin olet" kuvat..:)

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi ♥

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...