.

9.1.2017

Sisustusjuttuja mielessä, ehkä kohta jopa toteutuksessa?



















































Kuusi otti siis loppiaisena hatkat meiltä. Yleensä kuusta hätyytellään jo uudenvuoden tiennoilla, mutta tällä kertaa työkiireet puolsivat kuusen tönöttämistä olohuoneessamme kohtalaisen pitkään. Muutenkin juhlapyhät ovat siivoutuneet pois silmistä, mutta kyllä noita ihan viimeisiä jämiä vielä sisustuksessa näkyy tuoksukynttilöinä, kukka-asetelmien rääppiäisinä ja tietysti myös runsain tuoksuttomin kynttilöin. Jouluaiheiset kirjat ovat jääneet myös lukuun olohuoneen pöydälle. Olgan joulu ja Emman makea joulu ovat niin kauniita selailtavia, että mielelläänhän noissa tunnelmissa viettää vielä tammikuun iltojakin.

Ensi viikolla Tukholmassa on tarjolla Formex -messut, ja taidanpa päästä noihin osallistumaan itsekin nyt ensi kertaa. Yleensä Formexin kanssa minulla on mennyt päällekkäin ykkös duunit, mutta tällä kertaa kalenteriin sai kivasti raivattua kahden päivän "vapaan", jolloin Tukholma ja eritoten isot sisustusalan messut ovat sisustuskauppiaalle se "must see" kohde.

Messuilta odotan kivoja uusia tuotemerkkejä herttaselle, ja rutkasti sisustusinspiraatiota kevään sävyissä ja kenties ihan uutuus tuotteidenkin merkeissä. Täytyy tietysti ottaa kamera mukaan messuilemaan!

Joko (kevään?!!) sisustusinspiraatio on päässyt puraisemaan?

6 kommenttia:

  1. Vähän on sisustusinto käynyt jo näykkimässä. Hirmuisesti haluaisin maton olkkariin ja uusia samalla verhotkin. Yläkertaan olen luojan kiitos tyytyväinen :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Maton ja verhojen vaihto tuokin aika paljon uutta ilmettä sisustukseen (ja mukavuutta!)

      Poista
  2. Ihana, käpertymään kutsuva sohva..:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :)

      Sohva on itse asiassa 50-lukulaiseen tapaan hieman lyhyehkö ainakin omalle varrelleni, mutta mukava ja toimiva tuo on edelleen.

      Poista
  3. Minulla on aina perinteisesti vuoden vaihtuessa iskenyt hirveä kevätinspis, ja kun sitä kevättä nyt ei ihan vielä näy ulkona, niin ainakin kodin sisustukseen se saisi tulla jo piakkoin ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, kevätinspis tulee viimeistään siinä vaiheessa, kun ensimmäinen oikein aurinkoinen jakso lähtee käyntiin alkuvuodesta... toivottavasti sellainen osuu kohdalle jo pian :)

      Poista

Kiitos kommentistasi ♥

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...