.

22.9.2013

Walkabout Habitare 2013

Eilen kävimme tyttären kanssa rennosti habistelemassa. Viikolla olin sen verran kiireinen, että mietin jättäväni Habitaren kokonaan väliin, mutta onneksi lauantai aamu muutti mielen.

Ahead! -näyttely on se inspiroivin ja hauskin. Siellä on todella antoisaa pyörähtää - niin myös tänä vuonna. Puumateriaalin luova työstäminen ilahduttaa siinä missä tietysti myös materiaalien uusiokäyttö. Trash design -osastolle oltiin ideoitu vaikka minkälaista toteutusta Helsinki Design Capital -vuoden paviljongin purkumateriaaleista.

Messujen yllättäjän tittelin saa tänä vuonna Tikkurila, joka oli ideoinut osastostaan vetonaulan. Aiemmin olen nähnyt erilaisilla messuilla maalifirmoilta perinteisen osaston, jossa on somisteena maalipurkkeja ja seinillä on värikarttoja ja muuta asiankuuluvaa esitettä. Tällä kertaa Tikkurilan osasto oli kuohuviinibaari, joka tietysti oli saanut kansaa pysähtymään paikalle sankoin joukoin. Osasto oli kyllä toteutettu myös maalarit mielessä, ja erilaisia maalausideoita, sävyjä ja maalityyppejä esilteltiin osana osaston toteutusta.

Kokonaisvaltaisimman elämyksen tarjosi mielestäni Marimekon osasto, jossa uutuus tuotteiden esittely oli viimeistely ja mietitty huolellisesti. Visuaalista elämystä tuki myös äänimaailma. Minulle tuli itse asiassa mieleen muutaman vuoden takainen Kiasma-näyttely Marimekon ääniraidasta, joka pyöri osaston tv-näytöllä. Toteutus oli kokonaisuudessaan kerrassaan sääpäiväkirjamainen.

Seuraa vuorossa sekalainen kokoelma kuvasaldoa pokkarikameran kortilta. Tänään on vielä mahdollisuus käydä fiilistelemässä Habitaren tämän vuotinen tarjonta omin silmin.




































































































































































































































































































































































































































































































































































































































































































































































































































































9 kommenttia:

  1. Hei kiitos hienoista messufiiliksistä! Minua vähän harmittaa kun en päässyt tuonne tänävuonna :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Messuja on kieltämättä kiva päästä itsekin katsomaan, mutta toisaalta blogeissa on reilusti kuvasatoa tarjolla, joten fiiliksiin on mahdollista päästä ainakin jollain tasolla mukaan näinkin :)

      Poista
  2. Ai että tuolla on kaunista! Harmittaa aivan mielettömästi kun ne jäävät väliin, ensi vuonna on pakko ottaa kaikki habitaresta irti! :)

    hannamaria
    http://hannamariav.blogspot.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä löysin Habitaresta paljon mielenkiintoista katseltavaa, joten siinä mielessä tuo on aika inspiroiva tapahtuma.

      Ensi vuonna on uudet messut ja kuviot, joten sinne sitten uudella innolla!

      Poista
  3. Kiitos kuvista! Oon nautiskellut, kun monet bloggaajat ovat jakaneet tunnelma-/ideakuviaan. Mä kun en tänäkään vuonna päässyt tulemaan. Ihana, kun jaksoit lähteä ja kiitos, kun jaksoit ottaa vielä kuvia meille messuttomille :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ole hyvä! Minäkin olen katsellut Habitare-kuvia ja -raportteja muista blogeista mielenkiinnolla. Messut ovat sen verran jättimäiset, että aina jää jotain huomaamatta tai kiertämättä, ja noita on kiva sitten bongailla sieltä täältä muualta.

      Poista
  4. Tuo eka tuoli kiinnitti huomioni.Hieno! Habitaressa kävin viimeksi pari vuotta sitten. Trash-design alue oli minun suosikkini tuolloin.

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi ♥

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...