.

12.1.2015

Sisustusmuistoja

Mukavaa tammikuista viikkoa! Muistelen vielä hieman meidän kotimme sisustusvuotta 2014. Ohessa on muutamia kuvaotoksia juuri päättyneen vuoden tunnelmista ihan kotosalta.

Kuvatkin sen kertovat, että kotimme värisävyissä tapahtuu vuoden sisällä pientä säätöjä, eli piensisustustavarat, kukat ja tekstiilit päivittävät näkymiä sen hetkisen fiiliksen mukaisesti. Välillä pinkit, vihreät ja keltaiset ilakoivat ympäri taloa ja toisinaan taas palataan pelkistetympään mustavalkoiseen linjaukseen. Joku väripilkku sisustuksesta yleensä löytyy tuon pelkistetymmän taustan lisäksi.





11.1.2015

Odottavat















































Sen verran ujeltaa tuo tuuli ja lumipyry talon ulkopuolella, että juuri nyt ei ole ihan hirveät inspiraatiot huitaista lenkille, mutta mentävä se on silti. Tulee sitten ainakin tuuletettua ajatuksia ihan kirjaimellisesti.

Samalla kun olen tässä suunnitellut ja tilaillut kevään sisustustuotteita herttaselle, niin olen myös miettinyt terassin ja muiden ulkotilojen sisustusta. Viime vuonna viritin terassimme rautasohvan ylle ison hyttysverkon, ja se oli erittäin mukava aurinkosuojanakin. Jonkinlainen kankainen katos voisi olla myös mukava, mutta meren läheisyys tekee katoksilla ja kangaskatteilla sisustamisen vähän hankalammaksi, kun kankaat joutuvat kovalle koetuksille tälläisinä tuulisina päivinä. Aika monella sisustusbrändillä on myös pienille lapsille tarjolla kesäksi kankaisia tiipii-telttoja, ja ne ovat hurjan sööttejä. Meidän perheessämme tiipii-ajat taitavat olla jo ohitse, ja kannattaa panostaa lähinnä erilaisten mukavien oleskelupaikkojen sisusteluun.

Vuosi vuodelta myös ulkotilojen ja terassien sisustamiseen on tarjolla entistä kodinomaisempia tuotteita ja koti ikään kuin jatkuu sujuvasti ulkotilojen puolelle. Ulkoilma auringonpaahteineen ja kosteuksineen haastaa kyllä materiaalit, mutta muuten kodin siirtäminen kesäksi ulkotilojen puolelle on kerrassaan kannatettavaa. Omalta kohdalta voin myös todeta, että vaikka olisi vakaa aikomus keräillä tyynyt, peitot ja muut sisustustuotteet takaisin sisälle käytön jälkeen, niin kyllä niitä tuppaa jäämään sinne terassin istuimille kesäsateita ja tuulia vastaanottamaan. Näinpä olisi hyvä panostaa ihan niihin varsinaisiin ulkotuotteisiin, jotka kestävät myös yllättävät sadekuurot.

Terassituolit odottavat kevättä. Minä todellakin odotan kevättä. Odottavan ajasta taidetaan sanoa jotain aika osuvaa...

8.1.2015

Puutarhatonttujen paluu

Puutarhatontut ovat periaatteessa aika "hurjia", mutta kun asian kääntää toisinpäin, niin yksittäisenä hahmona tonttukin voi olla aika repäisevä yksityiskohta pihassa tai osana kodin sisustusta. Meillä yksi salainen tonttu jäi vielä joulun jäljiltä hengailemaan oksalle valosarjan kanssa, eikä se suostunut muiden koristeiden kanssa kaappiin. Jotenkin tästä koristetontusta tulee mieleen puutarhatontut, eikä niinkään joulutontut. Ehkäpä tämä onkin sellainen huijari-veikkonen, joka joulukuuseenkin pääsi kuin huomaamatta. Kenties hän muuttaa kevään tullen ulos kirskikkapuuhun!


7.1.2015

Tää voi olla

Tää voi olla, tää voi olla... elämäsi tärkein vuosi. Tai jos ei se tärkein, niin ainakin just sun vuosi! Näin vinkkailee tuore vuosikalenteri työpisteeni seinällä. Jemmassa minulla on vielä toinenkin julistemainen vuosikalenteri, jonka hankin Granitista. Tämän lisäksi Ainoa Graphic Designin Fobia-kalenteri 2015 löytyy seinältä. Ajassa siis pysytään, jos kalentereja ehtii vaan vilkuilemaan.

Tuon kuvan vuosikalenterin löysin ennen joulua Kaapelitehtaan tapahtumasta. Ornamon joulumyyjäisten ohessa (?) oli myös bloggaajien myyntipöytiä, ja sieltä tämä kalenterikin löytyi. En tiedä muuten, että kuka tämän kalenterin designin takana on. En hoksannut tekijää tiedustella. Vinkatkaa, jos tiedätte!


Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...