31.10.2010

Rohkea rokan syö - varsinkin jos saa lettuja jälkkäriksi!

Tontin hankinta on siis totta. Olen maapalani varannut ja varauksen maksanut. Seuraavaksi kaupungin koneistossa on laadittu viranhaltijapäätös, joka koskee kyseisen kiinteistön myyntiä. Nyt laadittu myyntipäätös on voimassa kolme kuukautta. Jos tänä aikana ei kauppoja syntyisikään, tilanne raukeaa itsestään.

Eniten minua hämmästytti viranhaltijan päätöksen teksti:
"Ostaja sitoutuu rakentamaan tontille kolmen (3) vuoden kuluessa kauppakirjan allekirjoittamisesta rakennusluvan mukaisen ja loppukatselmuksessa hyväksytyn omakotitalon. Muussa tapauksessa ostajaa velvoitetaan maksamaan sopimussakkoa, jonka suuruus on kauppahinta kolminkertaisena."
Olen kyllä kuullut aiemminkin näistä kaupungin tontteihin liittyvistä aikarajoista, mutta nyt aloin todella miettimään tätä. Onko ehto ehdoton? Mitä jos sairastun tai vammaudun niin vakavasti, että en pysty jatkamaan taloprojektia? Mitä jos päiväni ovat luetut ennen kuin torppa on valmis? Onko sakko tosi asia, kun aikaraja tulee täyteen? Eikö ole lieventäviä asianhaaroja?

Vaikka tavoitteena on totta kai rakentaa se oma koti, ja mieluusti vielä aika nopealla aikataululla, niin kaikki on kuitenkin mahdollista, tässä elämässä pienessä. Mitä vaan voi tapahtua, ja minä haluan tietää, että miten tontin ostajaa kohdellaan näissä erityis tapauksissa. Mitä mitä? Tietääkö kukaan?

 Uskaltaako sitä sitoutua kolmen vuoden aikarajaan, varsinkin jos uhkasakko on ehdoton hengeltään? Rohkea rokan syö, sanotaan. Mutta järkevä ottaa kaiketi ensin selvää asioista... ja saa myös jälkkäriksi niitä lettuja!

ILOISTA SYKSYÄ!

8 kommenttia:

  1. Meilläkin on tuo samanmoinen uhka yllä. Mutta kun saimme virallisen rakennusluvan käteemme, siinä sanottiin että viiden vuoden sisään pitää aloittaa rakentaminen. Että otapa niistä nyt selvää! Kumpi se sitten on pätevämpi... :) Eihän se auta jossitella, kolmessa vuodessa kumminkin ehtii aika paljon tehdä. :)

    VastaaPoista
  2. Tuolta minustakin tuntuu kun käyn kaupungin teknisessä virastossa. Tulee pikkasen ristiriitaista tietoa. Meillä tuohon soppaan vaikuttaa vielä se, että SUURLoviisa on niputettu viidestä maalaiskunnasta ja virkamiehet on hämmennetty soppaan sekaan.

    Minua ei hirvitä se että valmista pitää olla kolmessa vuodessa, vaan se, että jos jotain elämää suurempaa tapahtuu rakennuttajalle eli minulle, niin miten nuo sanktiot sitten menee...

    VastaaPoista
  3. Onpas aika hurjaa! Ja riittääkö vain, että työt on aloitettu vai pitääkö rakennuksen olla valmis?

    Ihana kurpitsan kuva!

    VastaaPoista
  4. Rakennus pitää saada valmiiksi kolmen vuoden aikana, ainakin tämän päätöksen mukaan, jonka sain perjantaina kotiini. Ei sinänsä mikään liian kireä tavoite, jos matkan varrella kaikki sujuu "normaalisti".

    Kiitos! Kurpitsa on parin vuoden takaa. Meillä oli silloin muutama aika pieni kokoinen kurpitsa lyhtyinä. Ja kurpitsan siemenet paahdoimme!

    VastaaPoista
  5. No ohhoh, hurjalta kuulostaa! Aikamoisia rajoja on laitettu ja nimenomaa, mitä jos jotain kurjaa sattuu matkan varrella? Oman käsitykseni mukaan täällä meilläpäin rakentaminen kaupungin tontille pitää aloittaa 5 vuoden sisällä. Täällä odotellaan papereita kaupungilta, jotta saataisiin lisä infoa.

    VastaaPoista
  6. Aion kyllä vielä ottaa noista ehdoista tarkemmin selvää ennen kuin kirjoittelen nimmarit papereihin. Tässä on vielä vajaat pari viikkoa aikaa ihmetellä asiaa, kun kaupat voi tehdä aikaisintaan 14 päivän kuluttua myyntipäätöksestä.

    Ehkä se on muuten vähän eri homma, jos kaupungilla / kunnalla tulee isompi läjä tontteja hakuun kerralla, ja ne menee suorastaan arvalla... vai millä ne menee?!

    VastaaPoista
  7. Meilläpäin tonttien hakijat pisteytetään ja jos useampi hakija, joka on hakenut samalle tontille, saa samat pisteet, niin silloin varmaan arpovat ellei sitten satu menemään suhteilla/pärstän mukaan...

    VastaaPoista
  8. Voi olla että Loviisan tontitkin tulevat hakuun, kun isompi erä tontteja "valmistuu" kerralla. Nyt olen varannut pitkään vapaana olleen tontin, joten kilpailuasetelmaa ei ole.

    Kaupungista vastattiin tuohon kolmen vuoden aikaraja / sakkomaksu -kysymykseen. Ei kuulemma kannata asiasta huolehtia. Lisäaikaa on useasti kuulemma myönnetty, tarpeen mukaan.

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi ♥

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...