.

29.5.2011

Mustaa & valkoista

Se perinteinen ja aina vaan toimiva väriyhdistämä on musta ja valkoinen. Koitan tehdä uuden kodin pintamateriaalien suhteen sellaisia aikaa kestäviä valintoja. Lähinnä siis mietin, että kuinka kauan sitä jaksaa lattiapintoja ja seinämateriaaleja tuijotella. Varsinaisesti ottaen en ole tekemässä mitään todella (järkeviä) laadukkaita sisustusvalintoja, vaan lähinnä valinnat osuvat joko edullisiin tai keskihintaisiin tuotteisiin. Tiedä sitten pitääkö se ihan täysin paikkansa, että ei voi olla sekä halpaa että hyvää, mutta onneksi myös noista huokeammista vaihtoehdoista löytyy ihan päteviä ehdokkaita.

Pesuhuoneen laatat olen jo hankkinut. Ne ovat kiiltävät ja valkoiset. Laattojen koko on 25 x 40 ja ne ladotaan vaakaan. Myös sauma-aine tulee olemaan valkoinen, eli seinän ulkonäössä pyrin mahdollisemman eheään ja yhtenäiseen lopputulokseen. Saunan, pesuhuoneen, kodinhoitohuoneen sekä kummankin vessan lattian pyrin tekemään samasta laatasta. Pesuhuoneen kaatojen vuoksi pitäydyn joko 10 x 10 laatassa taikka mosaiikissa. Tuo kymppilaatta joko jonakin harmaasävynä tai mustana on hyvinkin todennäköinen lopullinen valinta.

WC-tilojen seinät maalataan roiskeen kestävällä maalilla. Isomman wc:n sävytys pysyy harmaassa värimaailmassa, mutta pikku vessan seinien suhteen olen kyllä miettinyt kaikenlaista hauskaa jippoa. Lopullinen päätös on tuon suhteen vielä ihan auki. WC-istuimet nyt joka tapauksessa on jo hankittuna, ja ne ovat mustat. Pikku veskiin löysin myös sopivan (perinteisen) lavuaarin, joka kokonsa ja muotonsa puolesta on ihan passeli. Lavuaari on valkoinen, ja ajattelin hankkia sille vielä posliinisen allasjalan. Isompaan vessaan hankin allaskaapit kosmetiikan säilyttämistä varten, ja allas tulee olemaan tasoon asennettava. Sellaisen pointti on juurikin pistänyt silmään, että tasoon asennettavat tai upotettavat altaat ovat aika matalia. Altaat voivat olla näin tosi linjakkaan näköisiä, mutta epäilen hiukan niiden käytännöllisyyttä. Käyttökokemuksia ja vinkkejä otan vastaan mielelläni!

Wc-istuin Luna Night, kuva: Rautia




















Saa nyt nähdä sitten miltä mustat pöntöt näyttävät livenä ja asennettuna paikoilleen. Ja vaikka musta ja valkoinen ovat pätevä yhdistelmä, on maailma pullollaan mitä ihanempia värejä sekä sävyjä. Ihan musta-valko-harmaa skaalalla en tule kotiani rakentamaan, vaan värit saavat myös tulvia kotiin tavalla tai toisella. Juuri nyt meillä on aika paljon perus punaista, mutta ehkä loppu kesästä jokin muu väri valloittaa, ja valinnat käyvät ihan uusiksi. Saapa nähdä!

5 kommenttia:

  1. Ostitko veskiin kuvassa näkyvän vessan pöntön vai jonkun toisen mallin? Kiva nähdä vessat sitten valmiina eli laita kuvia kun on valmista. T. Satu

    VastaaPoista
  2. Satu: Ostin nimenomaan tuon Luna Night mallin. Niitä on itse asiassa saatavilla kahta korkeutta, ja minä ostin sen korkeamman. Myyjä sanoikin K-raudassa, että "kun te olette noin korkea, niin kannattaa ottaa tuo isompi istuin".

    VastaaPoista
  3. Ainiin, ja toki kuvia tulee toteutuksista joskus sitten kun on niin valmista : )

    VastaaPoista
  4. PIIITkästä aikaa blogissasi, jopas on rakennus edistynyt! Viimeksi sitä ei ollut olemassakaan:D

    Mustaa vessanpönttöä mekin harkittiin. Joku vähän varoitteli, että siinä näkyy sitten kalkkisaostumat yms. varsin helposti. En tiedä, kun meille tuli kuitenkin valkoinen. Musta pytynkansi meillä on ja se ei kyllä anna yhtään pölyä tai roisketta anteeksi:/ Mutta tyylikäs on:D

    VastaaPoista
  5. Leena: Mustasta pöntöstä ei mullakaan ole sen kummempaa kokemusta, mutta kohta sitten on! Toivottavasti kestää aikaa, eikä tarvitse heti kohta olla vaihtamassa.

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi ♥

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...