4.7.2012

Puntarissa






















Helsingørissä oli kirppishalli, jonka valikoimissa oli runsaasti vanhoja huonekaluja sekä muuta irtaimistoa. Esimerkiksi vanhoja opetustauluja oli hyvin saatavilla, ja niiden kunto oli hyvä. Suomalaisilla kirpputoreilla olen nähnyt enimmäkseen melkoisen huonokuntoisia opetustauluja, ja niiden hintapyyntö on ollut aika kova. Hintaa noilla tauluilla oli 50 Tanskan kruunua (noin 6,70 euroa).

Kirppikseltä löytyi myös vino pino erilaisia keittiöpuntareita. Valitsin meille valkoisen edelleen moitteettomasti toimivan ruotsalaisen. Vastaavanlaisia vaakoja muistan nähneeni tuttavaperheissä 70-luvulla, tosin puntareiden väritys oli silloin ruskeaa ja oranssia. Kirpparilla oli muuten yksi hauskan keltainen versio, mutta tällä kertaa valinta osui valkeaan. Maksoin vaa'asta 70 DKK (9,40 EUR).

Samaiselta kirpputorilta ostin vielä vanhan puulaatikon. Kiersimme samana sunnuntaina vielä useamman muunkin kirppispaikan läpi, vaikka kaatosade hillitsi niin myyjien kuin ostajienkin innokkuutta.

Lisää tanskalaisia kirppisvinkkejä löydät markedskalenderer.dk -sivustolta.

4 kommenttia:

  1. Mun lapsuuden kodissa oli valkoinen keittiövaaka! Ei se mitenkään huipputarkka ollut, mutta muistaakseni sillä mitattiin mm. vehnäjauhot piparkakkutaikinaan ja lihaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En tiedä tämänkään puntarin täydellisestä luotettavuudesta, mutta vaikuttaa siltä, että oikeaan suuntaan ainakin painot näyttää :)

      Vieläkös teidän lapsuuden kodin vaaka on tallessa ja käytössä??

      Poista
  2. Meillä on mökillä valkonen ja kotikaapissa ruskea. Vaaka on kyllä tarkka, kun vaan aina taaraa sen ennen punnituksen alkua (toinen niistä metalliklipsuista grammarivin yläpuolella... tai miten sen kertoopi)
    Molemmat on käytössä tarvittaessa :)
    - mökkivaaka näkyykin mun blogin viimesessä postauksessa kuvassa "kööki"

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ai se on taara! Kiitos tiedosta. En olisi tuota itse keksinyt, kun tälläisen vaa'an olen viimeksi nähnyt käytössä lapsena. Nyt vaakaa voi sitten käyttää myös leivonta-aineiden punnitsemiseen.

      Tulenpa kurkkaamaan köökin :)

      Poista

Kiitos kommentistasi ♥

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...