Ajattelin, että tämä on sanaton.
Ajattelin, että puhukoot värit puolestaan.
Hehkuvina, hempeinä, loistavan lumoavina.
Niinkuin ne nyt osaavat.
Ajattelin, että tänään vielä.
Ajattelin, että irrotkoon ote.
Kieppuen, lennellen, liidellen vapautuneena.
Elämää kevyemmän terälehden tapaan.
Sitten. Sitten tulivat sanat. Lumo pysyi.
Mutta mikään ei ollut enää samaa.
Miten lumoavat kukat! Kenen runo?
VastaaPoistaSinulle on kysymys malvajutussa.
Minun :) Ajattelin ensin laittaa postauksen nimeksi "sanaton" ja laittaa vaan kuvat yksikseen (koska noissa unikoissa on niin hienot värit!) Mutta sitten tuntui siltä, että jotain täytyy yrittää sanoakin :)
PoistaEn ollut hoksannutkaan, mutta nyt vastattu. Ole hyvä siis, sopii hyvin :)
hieno runo ja kuvat!
VastaaPoistaKiitos paljon!
Poista