19.2.2013

Sotku































































Tigerissä on ihania sotkukuvioisia tuotteita myynnissä. Sotkuja on piirrettynä kulhoihin, mukeihin, lautasiin, servetteihin ja vihkojen kansiin. Mustavalkoinen syherökuvio sopii hyvin yhteen meidän taloutemme muiden mustavalkoisten ja valkoisten astioiden kanssa. Lapsi tosin totesi nämä tuotteet nähdessään, että hänkin olisi voinut minulle taiteilla samanlaisia kuvioita ihan vaikka seinäpintoihin asti. Tällä kertaa lupaa ei kuitenkaan myönnetty ehdotuksen kaltaiseen vapaaseen taiteiluun.

12 kommenttia:

  1. Vastaukset
    1. Joo! Pari piti ostaa, vaikka olen asettanut itseni kulho-kieltoon. Jälkiruoka ja aamiaismurokippoja meillä on jo tarpeeksi.

      Poista
  2. Tiger vaikuttaa varsin kivalta kaupalta. Harmi että näillä leveysasteilla pitää ihailla viiksiä ja sotkuja vain blogeista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tiger on aika kiva. Porvooseen on nyt poikkeuksellisesti tullut uusia ketjuja, kun kaupunkiin rempattiin ostoskeskus vanhasta tehtaasta. Pääsimme siis vilkuilemaan Tigerin valikoimaa hyvässä eturintamassa.

      Köpiksen Tigerissä on tosin huisin paljon laajempi valikoima, kun koko sorttimenttia ei kuitenkaan tuoda Suomen markkinoille. Jos Köpikseen käy tie, niin siellä kannattaa käydä myös Tigeriä katsastelemassa.

      Poista
  3. Kaunis! Tigeristä löytyy vaikka mitä...:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tigeristä on tullut meidän perheen uusi suosikki.

      Poista
  4. Siis kerrassaan hurmaavaa! Pitääpä käydä pyörähtämässä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä piristin myös yrittäjän arkeani sotkuvihkoilla ja luentokansilla. Piristystä työpäivään!

      Poista
  5. Aivan ihanat! Meille eksyi saman sarjan ihanat vihotkin

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla on kanssa duunipaltsuja varten pieni sotku-muistikirja. :)

      Poista

Kiitos kommentistasi ♥

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...