11.4.2013

Kevätmessut juhuu

Helsingin messukeskuksessa on kevätmessut meneillään (11. - 14.4.13). Minä kävin messuilla jo tänään. Ilahduttavinta messuilla oli floristiopiskelijoiden kukkasidontanäytökset, joiden tuotokset myytiin samantien kimppujen valmistuttua huutokauppaperiaatteella. Minä huusin itselleni kelta-oranssisävyisen kimpun kympillä.

Juuri nyt minulla ei ole suuria rakennussuunnitelmia, mutta katselin kuitenkin uteliaana erilaisia piharakennuksia. Esillä oli kivannäköisiä kasvihuoneita sekä muita pieniä ulkorakennuksia. Erityisesti ihastuin Viihtyisän pihan Olotar-mallistoon. Messuilla esillä ollut oleskelutila sopisi suoraan meidän pihalle talomme kaveriksi.

Maalausprojektit ovat aina enemmän tai vähemmän ajankohtaisia, ja Teknoksen osastolta löysinkin itselleni nappituotteen ensi kesän koitoksiin. Kotimme sokkeliosa on vielä käsittelemättä, ja aionkin ottaa kesäprojektiksi sokkelin käsittelemisen Siloksan sokkelipinnoitteella. Muita pienempiäkin maalausprojekteja siintelee aina mielessä, ainakin jos kirppikseltä tarttuu mukaan joku hauska "uusi" tuttavuus. Huonekalujen maalaaminen tuo aina jotain uutta ja piristävää sisustukseen.

Messujen sisustuspuolesta täytyy kyllä todeta, että varsinaisia sisustusosastoja messuilla oli melko vähän. Joukossa oli kyllä jos jonkinlaista myyntipöytää ja tarjontaa, mutta sisustusorientoituneena olisin toivonut laajempaa sisustustuotteiden tarjontaa. Onneksi messuilla oli kuitenkin mukana jokunen ihan helmi sisustusyrittäjäkin. Meidän kotiin löysin Johtoi-verkkokaupan osastolta hauskan valaisimen, joka sopii erinomaisesti esikoisen huoneeseen niin värinsä kuin monipuolisuutensa vuoksi. Esikoinen on sen verran ahkera vaihtamaan huoneensa sisustusta ja järjestystä, että se tekee valaisimien kiinnittämisen vähän työlääksi. Tämä uusi valoroikka on helppo heittää aina uuteen sijaintiin sitä mukaan kun huonekalut vaeltavat ympäri huonetta. Meille tuo roikka lähti lilan värisellä kangasjohdolla messuhintaan 80 euroa.













































































































































































10 kommenttia:

  1. Kivoja nuo johdot! Täytyypä harkita, jos sitä poikkeaisi messuilla:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Johtoilla on käteviä tuotteita, ja mikä parasta, ne mitkä on ennen halunnut piilottaa, voi nyt olla kauniisti esillä. Pinkki jatkojohto esimerkiksi on niin näyttävä yksityiskohta, että ei sitä enää tarvitse piiloon yrittää :)

      Poista
  2. Tutulta näyttää, tuolla itsekkin kirmasin tänään. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ai sinäkin kerkesit messuilla käymään jo torstaina! Olihan siellä jo ihan kivasti säpinää, mutta mahtaakohan viikonloppuna olla sitten ihan täysi tungos?!

      Poista
  3. Johtoin roikat on todella upeita! Itse tilasin juuri Hollannista 6m herkkullisen värisiä tekstiilijohtoja tuleviin valaisinprojekteihin :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tykkään myös Johtoin tuotteista. Meillä oli entuudestaan noita kaapeliboxeja heidän valikoimastaan, mutta nyt sitten hankin myös roikan.

      Tekstiilijohto tekee simppeliinkiin valaisimeen sen viimeisen silauksen, tai vaihtoehtoisesti valaisimen henki voi täysinkin muuttua johdon värin mukaan. Millaisia valaisinjuttuja meinaat toteuttaa?

      Poista
    2. Odotteln yhteen tylsään nurkkaan huutaamaani vanhaa pallovalaisinta, mistä meinan tuunailla lattianrajan pistokkeesta virtansa ottavan riippuvalaisimen :D

      Poista
    3. Kuulostaa mielenkiintoiselta! Vanha valaisin saa uudelleen tuunattuna varmasti myös uuden elämän! Hienoa!

      Poista
  4. Ihana kuva sulla täällä!! Sopiiko, jos ensi viikolla laitan Johtoin facebookin puolelle linkin tähän päivitykseen?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia, ja totta kai!

      Hyvää fiilistä vielä sunnuntain messupäivän rutistukseen! Johtoin osasto on ihkuu :)

      Poista

Kiitos kommentistasi ♥

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...