30.10.2013

Kynttilätunnelma valokuvakisa - äänestä!

Kiitokset kaikille tunnelmallinen kynttiläkuva -valokuvahaasteeseen kuvia lähettäneille! Postilaatikkooni kertyi ihania ja erilaisia tunnelmakuvia, joissa päästiin nauttimaan kynttilänvalon tuikkeesta niin sisätiloissa kuin ulkosalla.

Minun tehtäväni oli valita saapuneista kuvista viisi loppukilpailijaa, mutta päädyin lopulta valitsemaan kuusi kuvaa. Valinta oli todella vaikea, ja olisin mielelläni valinnut mukaan vielä useammankin kuvan.

Kuudella kuvalla nyt siis mennään haasteessa eteenpäin. Nyt lukijat saavat puolestaan antaa äänensä suosikki tunnelmakuvalleen. Loppukilpailukisailijat voivat tietysti kannustaa omia ystäviään ja lukijoitaan käymään täällä äänestämässä. Voittajalle lähtee 150 euron lahjakortti S-ryhmän vapaavalintaiseen ravintolaan. Lisäksi voittaja ja kaikki loppukilpailijat palkitaan yhteistyökumppanin, eli Air Wick Black Editionin, kynttilöillä.

Äänestysaikaa on  6.11.2013, eli ensi viikon keskiviikkoon asti. Ensi viikon lopulla tiedämme sitten valokuvahaasteen voittajan. Onnea kaikille kisailijoille, ja vielä kerran kiitoksia kaikille haasteeseen osallistuneille!

Huomio! Äänestys tapahtuu oikean (kapean) palstan yläosan kyselyllä, johon olen listannut loppukilpailijat. Valitse suosikkisi ja äänestä!

Seuraavaksi esittelen loppukilpailijat satunnaisessa järjestyksessä, olkaat hyvät:



















































Kuvan on ottanut Frida, Koti kaupungin laidalla -blogista



















































Kuvan on ottanut Irmastiina Ruusukumpu-blogista














































Kuvan on ottanut Tiina Kaardemumman kinttupolku -blogista



































Kuvan on ottanut Jasmiina 3ovi-blogista





































Kuvan on ottanut Johanna SisustusUnelmia -blogista
























Kuvan on ottanut Sari Pink Pionies -blogista

© Kuvien Copyright on kuvien alkuperäisillä ottajilla eli loppukilpailuosallistujilla itsellään. Klikkaamalla linkkiä kuvan alta, pääset kuvaajan omalle blogisivulle.

10 kommenttia:

  1. Voi miten kauniita kuvia, ihania tunnelmia♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Samaa mieltä - kuvissa toteutuu mainiosti haasteen aihe, eli tunnelmallinen kynttiläkuva!

      Poista
  2. Ihania kuvia olit poiminut... kävin jo antamassa oman äänenikin:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja kiitos sinulle myös kauniista kynttilätunnelmakuvasta!

      Kaikki nyt tosiaan ahkerasti äänestämään!! :)

      Poista
  3. Aivan ihania kuvia! Ääneni annoin :) ja lukijaksi itseni klikkasin...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei Laura,

      kiitokset osallistumisesta! Ja kiva kun tulit lukijaksi :)

      Poista
  4. Harmi, että tällainen kisa on mennyt ihan ohi! Täytyypä lisätä sinut lukulistalle jos jatkossakin järjestät jotain kivoja valokuvakisoja :) http://sweetlivingandthings.blogspot.fi/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei Jaana, nyt vasta huomasin tämän kommenttisi... kyllä järjestän varmasti jatkossakin jotain kivaa pientä kuvakisaa, kun tämä eka kokemus oli niin kiva!

      Poista
  5. Hei ihan pakko kommentoid kun yhtenä päivänä mietin, etten koskaan saanut noita kynttilöitä, niin mitähän niille tapahtui? Jäikö matkalle vai mitä? :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei Jasmiina,

      en kyllä osaa sanoa enää näin pitkän ajan jälkeen, että mitä lähetykselle olisi mahtanut käydä. Matkaan ne ovat lähteneet kuitenkin ihan normaalisti. Nyt pakettia tuskin saa enää jäljitettyä. Harmin paikka!

      Poista

Kiitos kommentistasi ♥

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...