.

30.11.2013

Viikon varrelta

Seuraa vuorossa muutamia otoksia viikon varrelta. Kävin viikolla Helsingissä Korkeavuorenkadun tuntumassa. Piipahdin työpalaverin jälkeen muutamassa kivassa kivijalkamyymälässä ja hiljennyin hetkeksi tunnelmallisen kahvilan herkkujen pariin.

Otin jokusen kuvan Tikaussa, ja ihailin heidän valikoimansa eettisesti tuotettuja kauniita sisustustavaroita. Erityisesti ihastuin Tikaun lampaankarvamattoihin, jotka edustavat perinteistä intialaista käsityötaitoa.

Työviikon päätteeksi lähdimme vielä tyttären kanssa kääntymään Loviisaan, joka vietti Ostosten yötä. Meillä oli määränpäänä tuleva joulukotikohde eli Vackerbacka. Otin Vackerbackan pienessä puodissa muutaman kuvan, joista todella välittyy se joulun odotus ja tunnelma. Teknisesti kuvat olisivat kaivanneet jalustaa tai päivänvaloa.

Muuten viikko on ollut täyttä ravia, johon on mahtunut onneksi myös teehetkiä ja lenkkeilyä merenrannassa. Reipas auringonpaistekin on muutamaan väliin tullut kiireistä piristämään.

Mukavaa viikonloppua, ja tunnelmallista pikkujoulujen aikaa!

Kuvat 1 & 2 Vackerbackan joulu, Loviisa | Kuvat 5 & 6 & 7 Tikau, Helsinki












































































































































































































































































4 kommenttia:

  1. Voi mikä tunnelma noissa ensimmäisissä kuvissa. Tuollainen kynttilänjalka lähtisi mukaan varmasti...värikin niin kaunis...:)
    Mukavaa pikkujoulu viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vackerbackan joulupuoti oli todella tunnelmallinen vanhoine hirsineen. Ehkäpä ehdin sinne uudestaan hieman valoisempaan ajankohtaan, niin saan otettua vähän tarkempia kuvia.

      Hyvää pikkujoulua!

      Poista

Kiitos kommentistasi ♥

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...