13.12.2013

Repetera - toista

Arki on tuttujen (ja turvallisten) asioiden toistamista. Iloa arkeen tuovat kekseliäät ja arkea helpottavat asiat sekä esineet. Inspiraatiota arkeen tuovat hauskat kuosit ja iloinen design, joka itse asiassa onkin aika tärkeä juttu: kun arkiset asiat tuottavat iloa päivään, on sillä suuri merkitys kodin viihtyvyyden kannalta, ja näin ollen kerranaisvaikutuksena myös muuhunkin elämämiseen ja jaksamiseen.

Kävimme nuorimmaisen kanssa tutustumassa Ikean Repetera -mallistoon viime viikolla. Repetera -malliston tuotteet ovat jo muuten myynnissä Ikea tavarataloissa, mutta vain rajoitetun ajan. Repetera on siinä mielessä jännä mallisto, että se on kokonaan suuniteltu Suomessa. Suunnittelusta vastaa Studio Kelkka, ja suunnitelussa on käytetty yhteisöllistä otetta. Kelkan porukka on suunnitteluprosessin aikana heitellyt ensin luovia ideoita ilmaan, ja lähtenyt sitten työstämään tuotteita sekä kuoseja luovalla otteella. Lopputuloksena on syntynyt hauskoja, tyylikkäitä ja sangen ikeamaisiakin tuotteita niin keittiöön, kylpyhuoneeseen kuin muuhunkin sisustukseen.

Itse ihastuin (monen muun ohella) hellyyttävään Panda-hahmoon, joka seikkailee Ikean Repetera -malliston kylpyhuonetekstiileissä. Taisi tuo Panda löytyä myös esimerkiksi tyynyliinoista. Keittiöömme tarvitsemme ehdottomasti myös muutaman uuden keittiöpyyhkeen Repetera -valikoimasta. Vaikka Repetera onkin "Limited Edition", mielestäni muutamassa kuosissa on hyvä klassikko tuotteen ote.

Repetera -mallisto esiteltiin Helsingissä kahvila Suomessa. Tuotteet ovat muuten kyseisessä kahvilassa esillä näyttelyn omaisesti juuri nyt. Repeteraa päääsevät näin ollen ihailemaan myös japanilaiset turistit, jotka edelleen vaeltavat kyseiseen kahvilaan korvapuustille. Syynä tähän on Ruokala Lokki -niminen elokuva vuosien takaa. 
















































































2 kommenttia:

  1. Mua niin harmitti, kun en päässyt paikanpäälle kahvilaan näitä ihastelemaan - olin kipeä.
    Kauniita kuvia tuotteista
    Mukavaa viikonloppua

    t.Sanna

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä oli tosiaan kiva pieni tapahtuma arkiviikon keskelle. Ihan kiva stopata hetkeksi vaikka ihan korvapuustin ja Ikean uutuuksien pariin.

      Toivottavasti törmätään jossain blogitapahtumassa! (meidän perheessä on tämä viikko ollut puolestaan flunssailua... blääh)

      Poista

Kiitos kommentistasi ♥

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...