.

1.1.2014

Tapahtumissa

Hyvää alkanutta vuotta!

Käydään vielä pienellä kuvamatkalla kurkkaamassa viime vuotisia tapahtumia, messuja ja tilaisuuksia, joissa kävin piipahtamassa joko kutsuttuna bloggaajana tai ihan omatoimisesti.

Vuosi 2013 piti sisällään kiinnostavia sisustusalan tapahtumia, joista ykkönen oli minulle Asuntomessut Hyvinkäällä. Myös Habitare '13 ja Design Week olivat mieleenpainuvia tapahtumia. Itä-Uudenmaan tarjonnasta ykkösiä olivat tietysti Loviisan Wanhat Talot sekä se jouluinen versio eli Joulukodit, joissa tänä vuonna ehdin vierailemaan vain Vackerbackan verran.

Koitan käydä mahdollisuuksien mukaan myös erilaisissa pienissä kivoissa paikallistapahtumissa. Täällä meilläpäinkin on viime vuosina ollut kivasti aktiivisia ihmisiä, jotka ovat järjestäneet myyjäisiä, ravintolapäiviä ja paljon muutakin. Pienet hiljaiset maalaiskylät piristyvät kyllä ihmeesti, kun jokunen uusi tapahtuma pulpahtaa vuoden varrelle. Ehkäpä juuri tälläiset pienet tapahtumat saivat minutkin tutustumaan paremmin oman kotiseudun ihmisiin. Lopultahan tämä johti jopa oman puodin avaamiseen kylällemme. Saman katon alla meitä toimi loppujen lopuksi useampikin eri yrittäjä.

Haluan vielä lopuksi kiittää yhteistyökumppaneita kutsuista eri tapahtumiin - kiitos inspiraatiosta! Kiitos myös teille lukijoille ja bloggareille, joita tapasin tapahtumien tiimellyksessä. Olipa hauska tavata!

Toivottavasti tapaamme taas alkaneen vuoden tulevan tapahtumatarjonnan puitteissa!







































































































































































































































































































































































































































































































































































































































6 kommenttia:

  1. Mukava postaus, upeat kuvat.
    Hyvää uutta vuotta!

    P.S. Kävin pinnailemassa näitä sinun ihania kuvia Pinterestissä ja aloin seurata sinua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia! Ja kiitos samoin - hyvää alkanutta uutta vuotta!

      Nähdään siis Pinterestin puolella! :)

      Poista
  2. Ihana kuva kavalkaadi! Oma puoti? Nyt täytyy tutkia sivujasi tarkemmin, jotta löydän lisätietoja :) Onnea ja menestystä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia onnentoivotuksista! Oma puotini avautui marraskuun alkupuolella ja tulevaisuudessa minulla on ainakin POP-UP tyyppisiä myyntejä sekä nettikauppa (tekeillä juuri nyt).

      Poista

Kiitos kommentistasi ♥

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...