.

5.4.2014

Jotain vanhaa, jotain uutta















































Sellainen se meidän kotimme sisustus on. Jotain vanhaa, jotakin uutta ja joukossa sekä pelkistettyä tyyliä että runsaanpaa värikirjoa sekä asettelua. Näistä sangen sekavista aineksista syntyy se juuri meidän kotimme oma fiilis.

Kirppislöydöillä on oma tärkeä roolinsa osana kotimme sisustusta. En ole mikään armoitettu kirppistutka, joka löytää heinäsuovista lasiesineitä, mutta onneksi silloin tällöin vastaan tulee jotakin kiinnostavaa kohtuulliseen hintaan. Arvostan myös hyvää designia ja unelmoin esimerkiksi tietyistä legendaarisista tuoleista, mutta mitään erityistä ostamisen tai omistamisen pakkoa en tunne. Ehkä jonain päivänä kotiimme saapuu joku uusi kaunis tulokas, mutta sitä odotellessa meille kelpaa erinomaisesti joku muukin ratkaisu.

Kuvan vanhat tikkaat olivat ennen punaiset, mutta tätä nykään mustat. Raput ovat toimineet ihan viimeiseksi somisteena kaupallani, mutta nyt ne siirtyivät vaihteeksi ruokailutilaamme. Vaarinkaljapullo on kirppikseltä niin ikään, ja sen kauneus on ainakin tämän katsojan silmissä.

Tänään on kenties mahdollisuus tehdä uusia kivoja kirppislöytöjä sisustusbloggareiden kirpputoritapahtumassa Helsingissä. Taidan lähteä nuorimmaisen kanssa katsomaan, että millainen tungos siellä on vastassa. Ehkä näemme siellä?

Ja muistutan vielä käynnissä olevasta Lekmer.fi -arvonnastani, jossa voittona on 100 euroa ostosrahaa Lekmerin nettikauppaan.

8 kommenttia:

  1. Kaunis kuva! Meidän kodista löytyy myös jotain vanhaa, jotain uutta sekä pelkistettyä ja runsaampaa:) Sekametelisoppa siis! Kirppareilta on kiva tehdä löytöjä! Pitäisi vaan päästä vähän useammin kirppareita koluamaan:)!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sama homma mulla, että kirppiksiä kun vaan ehtisi useammin kiertää (ja kenties eri kaupungeissa) niin kasvaisi se hitti-löytöjen mahdollisuus kummasti :)

      Poista
  2. Juuri noista aineksista syntyy persoonallinen ja kodikas koti. Asukkaidensa näköinen. Voi kun oliskin mahdollisuus päästä sinne kirpparille :(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sisustusbloggaajien kirppis oli hyvä kohde. Etukäteen hieman uumoilin, josko hintataso olisi melkoisen kova tai pöydät tyhjinä suurten ostajamassojen jäljiltä, mutta kyllä sieltä löytyi kivaa ostettavaa mullekin :)

      Poista
  3. Kotinne on kaunis ja persoonallinen, kuten Annakin sanoi....tykkään todella..:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon Irmastiina! Kiva että "sekametelisoppasisustuksella" on muitakin tykkääjiä :)

      Poista
  4. Ihana Ihana tuo tapetti!!
    <3 terkut, Kati

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Kati :) Cow Parsley on ollut nyt seinällä vajaan vuoden ja edelleen se ilahduttaa asujaa :)

      Poista

Kiitos kommentistasi ♥

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...