18.10.2014

Sano jotain kaunista syksystä



















































Tänään on ollut aurinkoinen päivä Loviisassa. Keskellä kaupunkia on puistikko, jonka lehmukset ovat hetkisen päästä pudottaneet kaikki lehtensä. Juuri nyt keltaisen ja ruskean sävyt värittävät syksyistä päivää.

Toinen katsoi pitkään. Painoi sitten katseensa alas ja verhosi ajatukset pitkien ripsien taakse. Otsan rypistyksestä näki, että uutinen ei varsinaisesti ottaen miellyttänyt. Siitä huolimatta katse nousi hetkisen päästä, ja toinen katsoi häntä uudestaan. Nyt katseessa oli luopumisen tuskaa, mutta myös paljasta ja säälimätöntä rakkautta. Sen hän olisi vielä kestänyt. Mutta ei kyyneliä ja sitä suurta
hellyttä, jota toisen koko olemus oli tulvillaan. Vain vaivoin hän sai käännyttyä pois ja lähdettyä matkaan.

Vasta kadunkulman takana hän uskalsi laskea hartiat ja huokaista pitkään. Yhtäaikaa hän toivoi toisen jo lähteneen omaan suuntaansa, mutta toisaalta myös odotti tuttujen askelien kiirehtivän peräänsä. Hän ei tiennyt mitä olisi tehnyt, jos niin olisi käynyt.

Tuulen puuska pyöräytti kasan kellastuneita kuivia lehtiä ilmaan. Aurinko häikäisi, kun nosti katseen kohti taivasta ja kirkon tornia. Katuja lakaistiin. Koira haukkui. Askelia ei kuulunut. Mikään ei ollut niinkuin eilen.

10 kommenttia:

  1. Kauniit kuvat. Niin monesti olen tuosta kulkenut kesällä.
    Kaunis kirjoitus, onko se jostain kirjasta?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tutut seudut sinulle siis! Ja kaunishan tuo puistikko on.

      Kirjoitus on ihan omalta näppikseltä. Sellainen tunnelmajuttu noiden kuvien inspiroimana :) Joskus mietin, että pitäisi käydä lenkillä sanelulaitteen kanssa niin saisi samalla kirjoiteltua jotain romaanin tynkää :)

      Poista
  2. Ihana teksti ja kuvat ♥ Syksyssä kaunista on värit.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Outi :)
      Samaa mieltä - syksy osaa kyllä tuon väripaletin!

      Poista
  3. Meidän ihanan kaunis kaupunkimme!

    VastaaPoista
  4. Huikean kauniita kuvia! <3 Syksy on ihana!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia! Itse en ole syssy-fani, mutta kauniita luonnon asetelmia diggailen kyllä ihan jokaisena vuodenaikana :)

      Poista

Kiitos kommentistasi ♥

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...