.

25.11.2014

Kuulumisia kaupalta

Herttanen puotini Loviisassa on valmiina vastaanottamaan joululahjoja etsivät sisustamisen ja herkkutuotteiden ystävät. Puodilta sekä nettikaupasta löytyy tällä hetkellä House Doctorin, Nicolas Vahén, Nordalin, HK livingin, Affarin, Mailegin, Lily's Eco Cleanin, Musta5101 -merkin, Ib Laursenin, VanillaFlyn ja Kenana Knittersin tuotteita. Mukaan on vielä tulossa lähetys Mum'silta eli saamme valikoimaamme vielä lisää eettisesti tuotettuja kauniita sisustustavaroita. Otin myös kokeeksi pienen erän ranskalaisia herkkuja, ja niidenkin pitäisi saapua ihan näillä hetkillä.

Isojen tuotemerkkien lisäksi herttaselta löytyy myös pieniä eriä pienempien tuottajien ja käsityöläisten persoonallisia tuotteita. Tälläisiä ovat esimerkiksi Riike -paperituotteet (kortteja, julisteita, paperitähtiä) ja Vackerbackan käsityöt sekä taidetuotteet. Jälkimmäisiä saa vain puodilta. Printtituotteita herttaselta löytyy myös melkoisen runsaasti. Meillä on By Johanna Lehtisen kortteja sekä julisteita, hieman julisteita One Must Dashilta sekä Darling Clementineltä sekä runsaasti uutuuksia VanillaFly-tuotemerkiltä.

Syksyn ehdottomia hittituotteita ovat olleet hauskat "maatuskat", jotka ovat olleet sittemmin tilapäisesti loppu. Nyt tuo täydennyserä on saapumassa Suomeen, ja pääsen postittamaan jo tilatut maatuskat. Maatuskat varmasti hupenevat nopeasti myös uuden erän saapumisen jälkeen, joten jos tälläisiä olet miettinyt vaikka joululahjaksi, niin kannattaa toimia ripeästi.

Tervetuloa Loviisaan sisustuspuodille perjantaina 28.11.14, jolloin Loviisassa vietetään joulun avajaisia sekä Loviisa City Shopping -tapahtumaa. Herttanen on avoinna kello 12 - 22.
















12 kommenttia:

  1. Upeita kuvia <3 ihan suloinen viimesen kuvan kettu :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sanna! Kettu on Mailegin tyyppejä. Hänellä on tuollainen puna-hilkan hupullinen viitta :)

      Poista
  2. Maatuskat, tähdet ja kynttilälyhdyt=kauneutta ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaikenlaista pientä kivaa tuonne puodille on päässyt kertymään. Nyt muuten myös taas noita maatuskojakin! ;)

      Poista
  3. Upeita kuvia!! Ja ennen kaikkea upeita tuotteita! Niin monta ihanaa juttua siellä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Jenni! Tänään kävin vastaanottamassa muutaman uuden kuorman ja täytyy kyllä sanoa, että nyt puoti notkuu kivaa pientä lahjaideaa... :)

      Poista
  4. Voi miksi asun niin kaukana! Täytyy koittaa josko löytäisin vapaaviikonlopun ja pääsisin käymään ihan paikan päällä, nämä kuvat saa mut haluamaan sinne niin kovasti! Vaikka noita tuotteita saa netistä juu, ei se silti ole sama kuin käydä paikan päällä :)

    Ps. Nettisivuilla lukee vielä että puoti on Pernajassa ;)

    hanna
    www.hannamariav.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tervetuloa käymään! Toivottavasti löydät aikaa etelässä pyörähtämiselle!

      Hyvä vinkki, kiitos! Footer-osiossa oli tosiaan vanha osoite, elikkäs korjasin sen heti samantien :)

      Poista
  5. Jos minä tulen tuonne, pääsen eroon kaikista rahoistani! Niin upeita tuotteita. *huokauksia*

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ainahan sitä voi tulla ihan fiilistelemäänkin ja hakemaan idiksiä?! :) Toivottavasti pääset joskus piipahtamaan!

      Poista
  6. Voi mitä ihanuuksia, etenkin nuo ekan kuvan Nicolas vahen limupullot :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nuo Vahén limsat on siinäkin mielessä kivoja, että ne ovat lähdevesipohjaisia ja sokeripitoisuus on selkeästi matalampi kuin limppareissa yleisesti. Tyylikkäistä pulloista tulee tietty lisä pisteitä :)

      Poista

Kiitos kommentistasi ♥

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...