.

13.11.2014

Saarella















































Pari aamua sitten huomasin ikkunasta lupaavan aamusumun, ja lähdinkin samantien aamulenkille rantaan. Sumuisia kuvakulmia kertyi kameralle reilumminkin, mutta tänään tulee pikku tarina.

Ensin kuuluivat äänet. Aluksi ne olivat niin kaukaisia, että oli suljettava silmät ja oltava miltei hengittämättä kuullakseen. Hitaasti äänet kuitenkin toistuivat. Ja lähenivät. Onneksi sentään lähenivät.

Kuului narahdus, kolahdus ja hiljainen vingahdus. Sitten hetki kohinaa ja liplatusta. Vieläkään ei näkynyt mitään. Maisema oli tasaisen harmaa. Edes lähimmälle luodolle ei nähnyt. Harmaus painui osaksi tyyntä veden pintaa. Rannassa oli pysäytyskuvamainen tunnelma.

Tyttö sulki hetkeksi silmänsä, jotta olisi voinut keskittyä lähestyvän soutajan ääniin. Narahdus, kolahdus ja hiljainen vingahdus. Sitten liplatusta.

Hetken päästä sumusta ilmestyi musta piste, joka lähestyi verkkaisesti. Kun soutaja oli viimein lähempänä, tyttö huomaamattaan veti syvään henkeä ja suoristi ryhtinsä. Hän näki soutajan nostavan airot hetkeksi ylös vedestä ja nostavan kätensä tervehdykseksi. Tyttö vilkutti takaisin, ja samalla muutama kyynel tulvahti silmäkulmasta. Tyttö ei pyyhkinyt kyyneleitä, ei pelännyt. Ymmärsi kyllä syyn ja seuraukset, mutta ei välittänyt. Ja mikä tärkeintä: ei tuntenut hitustakaan häpeää.

8 kommenttia:

  1. Sun tarinassa oli nyt jotain ihanaa, koska mä ihan herkistyin. Jäin odottamaan, että oliko siellä tytön rakastettu vai esimerkiksi isä joka palaa kalareissulta. Voi että...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olisi ollut kiva koitaa kirjoittaa tuo sellaiseen muotoon, että ei voi tietää onko odottaja nainen vai mies ja samoin myös tuon soutajan suhteen. Tälläinen juttu siitä kuitenkin sitten tuli :)

      Poista
  2. Jotenkin pysäyttävä teksti ja maagisen kauniit kuvat!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Käyn mahdollisuuksien mukaan kuvailemassa noita kauniita luonnonilmiöitä ja niistä taas syntyy tälläisiä tarinallisia ajatuksia.

      Poista
  3. Aivan mielettömän kauniita kuvia <3 <3

    Mä kans kävin kuvailemassa luontoa jokin aika sitten: http://lloveyourselff.blogspot.fi/2014/09/kiitollinen.html

    VastaaPoista
  4. Todella kauniita kuvia ja niin pysähdyttävän kaunis teksti <3 <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Marru! Mulle tulee maisemista mieleen välillä noita mielikuvia tai tarinoita :)

      Poista

Kiitos kommentistasi ♥

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...