.

2.1.2015

Simppelisti















































Näin se vaihtelee, ja säät heittelee. Päivänä eräänä ikkunassa on kuurankukkia ja seuraavaksi tulee vettä vaakatasossa. Kylätiemme on ollut myös sangen mielenkiintoinen jäärata, mutta onneksi tänään hiekka on tullut jo jäästä läpi. Huominen lupailee ilmeisesti vaihteeksi kylmenevää.

Joulukuusi siirtyi pihamaalle eilen ja se autuas yksinkertaisuus hiipii jälleen sisustuksen selkärangaksi. Näin taitaa käydä aika monen bloggaajan(kin) kotona. Kuuluisia tulppaanipostauksia en ole vielä kuitenkaan bongannut yhtäkään. Joko on tuoreet kimput kohta maljakoissa?

Huomenna on muuten Loviisassa sisustuskauppani herttanen avoinna kello 10 - 15. Tammikuussa sisustuspuoti on avoinna juurikin lauantaisin ja sen lisäksi palvelee tietysti nettikauppa. Kohta alkaa pukkaamaan kevättä sisustusrintamallekin.

Hyvää viikonloppua!

12 kommenttia:

  1. Niin simppelisti on joulu poistunut ♥
    Oikein kivaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tavallaan se on hassua, että miten paljon sitä joulua ja koristelu mahdollisuutta odottaa, mutta sitten jo haluaa päästä koristeista eroon ja palata arkeen. No vaihteluahan tämäkin :)

      Hyvää viikonloppua!

      Poista
  2. Minä olen jo bongannut tulpaanipostauksia :D Täällä on myös riisuttu joulu, ja vähän muutakin (siis sisustuksessa)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tulppaanitulvaa odotellessa (myös meille, tietty!) :)

      Heh, hyvä tarkennus :D

      Poista
  3. Ihan hirveät ilmat ollu viime päivinä! Sataa ja myrskyää eikä kukaan halua olla ulkona :/.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei tosiaan se houkuttelevin ulkoilusää, mutta huomenna pitää aamupäivällä päästä reippailemaan vaikka taivaalta sataisi pieniä ukkoja :)

      Poista
  4. Täällä korjattiin kanssa joulu pois eilen. Aika ihanalta tuntuu taas tämä "normaalin" näköinen huusholli. Tulppaaneja voisi kyllä ostaa, ovat ne sen verran ihania.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Paluu arkeen ja "normi" sisustukseen on tosiaan kivaa vaihtelua jouluisten juttujen jälkeen.

      Leikkokukat piristävät aina!

      Poista
  5. Voi kuinka kauniita kuurankukkia. Täälläkin on ihan kamala ilma, meinasi tuuli viedä oven mennessään kun päästin koiran ulos aamupissalle. Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuurankukat olivat sellainen päivän ilmiö. Nyt on taas mustahko maa ja odotellaan seuraavaa sääilmiötä :)

      Hyvää viikonloppua!

      Poista
  6. Hauska miten maljakko ja lasit ovat kuin samaa sarjaa, vai ovatko samaa sarjaa? :) Kuurankukat ovat yksi luonnon ihmeellisistä taiteen muodoista.

    Iloista viikonloppua. <

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo valkoinen ruukku on Plantagenista ja tuikkukupit ovat muistaakseni vuoden takaista Ib Laursenia (herttaselta silloin). Eli eivät ole samaa sarjaa mutta jotenkin saman oloisia.

      Hyvää viikonloppua!

      Poista

Kiitos kommentistasi ♥

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...