.

10.8.2015

Kauniita ostoksia

Päätin lähteä käväisemään Cafe Latte Lifestyle -puodin järjestämille kartanopäiville Espooseen. Sunnuntain ajelukohde oli siis selvillä. Navigaattorin eksytysyrityksistä huolimatta löysimme kartanon pihapiirin, kartanopuodin sekä paikalle tulleet myyjät. Mukaan tarttuikin ostoksia useammalta myyntipisteeltä.

Koti kaupungin laidalla -blogista tuttu Frida oli tullut kartanopäiville myymään tekemiään pellavatuotteita. Tyynynpäälliset, keittiöpyyhkeet ja Fridan äidin kutomat polvipituiset villasukat olivat kaikki aivan ihania. Tällä kertaa minun valintoja olivat kuitenkin iso pellavainen kassi sekä pellavasta niin ikään valmistettu torkkupeitto. Tuo peitto pääsee kenties vielä hoitamaan pöytäliinankin virkaa. Minulla on suunnitelmissa yksi joulukattausprojekti, johon inspiraation voisi antaa juurikin tuo uusi pellavanbeige peite.

Fridan myyntipöydän lisäksi vierailin myös kotimaisia tuotteita suunnittelevan ja valmistavan Miikon pisteellä. Tämä pieni pyörähdys olikin sangen tuloksekas, ja sovimme Miikon naisten kanssa uudesta yhteistyöstä. Herttaselle saapuu siis myyntiin Miikon tuotteita vielä elokuun aikana.

Tapahtumassa oli paikalla myös kukkien myyjä, joka taiteili juuri minun makuuni sopivia kimppuja ihanista hortensioista, pioneista, kanervista, vadelman varpusista ja muista vihreistä oksista. Facebook-ohjelman mukaan kyseessä oli Saija's Flowers -niminen tekijä. En huomannut kysyä paikan päällä sen tarkempaa tietoa kyseisestä floristista. Kaunis kimppu koristaa nyt joka tapauksessa keittiön pöytäämme.

PS. Tuossa Fridan tekemässä jättikassissa on siipikuvion alla teksti "Spread Your Wings".  Jotenkin tuosta tulee energinen ja positiivinen olo. Pienillä sanoilla...


10 kommenttia:

  1. Fridalla on kyllä niin kauniita pellavatuotteita aina myynnissä. Ihanat ostokset olet tehnyt.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On tosiaan taidokkaita tuotteita! Vahva pellavakangas on kaiketi myös pitkäikäinen valinta.

      Poista
  2. Nice bag... perfect for the beach!

    http://beautyfollower.blogspot.gr/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. For the beach, sure! And anything else I guess :) I'm quite often carrying my camera, stuff for my home decor shop, sport clothes for gym etc. So there will be plenty of use for this one.

      Poista
  3. Katohan... onpas tutunnäköinen kassi :) Sitä on käsityöläinen aina yhtä ihastuksissaan, kun näkee näitä omin pikku kätösin tehtyjä tuotteita muiden kuvissa ja kodeissa. Olipas kiva nähdä sinua taas... hyvä, että löysitte perille, vaikka navigaattori yrittikin eksyttää teitä:)
    Yritin muuten lukea ensin mkännykällä tätä postausta, ja fontti oli sen verran pientä, etten onnistunut ollenkaan. Onko sinulla mobiililaite-asetukset blogipohjassa ihan ok?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siinähän se! Onneksi tuli tehtyä tälläinen "heräte" hankinta, sillä käyttötapauksia isolle kassille kyllä löytyy :)

      Mulla ei ole ollut mobiiliversio käytössä, mutta laitoin sen nyt päälle. Blogipohjan muutos on ollut aluillaan kohta puolitoista vuotta, joten sitä lopullista stailia odotellessa... sillä välin täytyy tyytyä googlen tyyleihin.

      Poista
  4. Ihana kassi. Voi kun itsekin pääsisi joskus sinne. Aina on jotain menoa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla on usein oma sisustuskauppa auki kun näitä kiinnostavia menoja ja tapahtumia ilmaantuu, mutta tällä kertaa oli onneksi kyseessä sunnuntai ja pääsin paikan päälle.

      Poista
  5. Vastaukset
    1. Kaunis ja käytännöllinen, sanoisin minäkin :)

      Poista

Kiitos kommentistasi ♥

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...