.

12.8.2015

Mattomietteitä

Minulla on mietinnässä matto olohuoneeseemme. Lähtökohtana meillä on vaahteranvärinen vaaleahko laminaattilattia, tummanvihreä vanha samettisohva, tummanruskea nahkainen löhötuoli, sisustuslehtipinoja sekä työpisteeni. Olohuoneen päätyseinässä on hieman graafinen tapetti, jossa on valkoisella pohjalla mustia kasvikuvioita. Tapetissa on "piilossa" myös hieman hopeanhohtoista kasviaihetta, joka näkyy parhaiten hämärässä valaistuksessa. Olohuonenurkkauksen verhot ovat olleet joko mustat, luonnonvalkoiset tai beigesävyiset, joissa on musta luontoaiheinen kuviointi. Välillä verhot ovat pyykissä ja ikiaikaisessa silitysjonossa, joka käytännössä tarkoittaa, että ei ole verhoja. Juuri nyt verhoina on kuitenkin nuo beigesävyiset yksilöt.

Herttaselle olen ottanut myyntiin muutamia Mum'sin mattoja, jotka varmastikin sopisivat myös meidän olohuoneeseemme. Mukavia mustavalkoisia vaihtoehtoja löytyy myös esimerkiksi Annon valikoimasta. Paimentolaismatto tyylinen ratkaisu sopisi olonurkkaamme kaiketi myös.
















































Eilen vierailin Finarten järjestämässä tapahtumassa, jossa esiteltiin heidän uutuus mattomallistoaan, jonka suunnittelijoina toimivat Saana ja Olli, Paola Suhonen ja tekstiilisuunnittelija Mervi Pesonen.

Paolan suunnittelemissa matoissa oli tuttuja IvanaHelsingin kuvioita. "Indian Summer" sulkakuvioiset matot, ja muut Paolan suunnittelmat mallit, ovat tulossa Askon valikoimiin yksinoikeudella ensi keväänä, mutta niitä voi ostaa jo nyt myös Finarten omalta Miä & Siä pop-up mökiltä, jonka löydät elokuun loppuun asti Helsingin Teurastamolta.

Saana ja Olli ovat suunnitelleet Finartelle klassisen ajattoman oloiset printtimatot (Aitta, Kievari ja Piilopirtti), jotka on käsinpainettu kierrätetylle värjäämättömälle puuvillamateriaalille. Kierrätysmateriaali tarkoittaa tässä tapauksessa tekstiiliteollisuuden ylijäämämateriaalia, joka hyödynnetään matonkuteena. Printtimatot ovat myös kevyinä vaihtoehtoina monikäyttöisiä, eli niitä voi hyödyntää vaikkapa tuolinpäällisinä, piknik-alusina tai seinävaatteina. Kätevä tyyppi tekisi pienimmästä matto vaihtoehdosta (60 x 90) vaikka lattiatyynyjä.

Uutus mattojen värimaailmasta löytyy Saanan ja Ollin pelkistetympiä sävyjä kuten valkoista, mustaa, vaaleanharmaata sekä tummanharmaata. IvanaHelsingin kuoseissa on hieman laajemmalla skaalalla vaihtoehtoja eli joukosta löytyy ruskeaa, sinistä ja keltaistakin esimerkiksi lankasydän kuosin merkeissä. Murrettuja sävyjä löytyy puolestaan Mervi Pesosen matoista.

Nyt siis tosi tarkoituksella miettimään sitä sopivinta mattomallia meidän olohuoneemme piristykseksi!

PS. Jos kiinnostuit Finarten uutuusmallistosta, niin se on nähtävillä myös tulevilla Habitare-messuilla. Finarte osallistuu Design from Finland -osastolle. Näitä uutuus mattoja voit bongata muuten jo tulevana viikonloppuna Flow-festivaaleilta!


4 kommenttia:

  1. Meillä on ollut viimeksi suuri karvalankamatto lattialla olkkarissa, ja kesän se on ollut varastossa. Jotenkin tuntuu, että jos valitsen uuden maton niin ottaisin ohuemman ja helposti imuroitavan sekä tuuletettavan maton. Kevyt voisi olla myös yksi kriteeri. Vaikka on ihana, kun on oikein paksu matto, johon jalat voi upota varsinkin talvella.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Samanlaisia mietteitä minullakin: meillä on ollut tv-huoneessa valkoinen ja melko pitkäkarvainen matto. Nyt kun perheessä on jälleen koira, niin kevyesti ravisteltava ja pölisteltävä matto olisi käytännöllisempi. Ja tietysti sen maton pitää olla myös kivannäköinen ja mieleinen :)

      Poista
  2. Mä oon tällä hetkellä erittäin palavasti rakastunut yhteen Annon mattoon Kodin 1:ltä, rahatilanne ei vaan oo sellanen että pystysin siihen tällä hetkellä panostamaan! :( Innolla odotan kyllä näitä mallistoja, näyttää ja kuulostaa todella hyviltä!

    hanna
    www.hannamariav.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mullakin on Anno-mallistossa muutama suosikki. Nämä Finarten uutuudet ovat niihin verrattuna taas omanlaisiaan, eli mattojen keveys ja kierrätysmateriaalien käyttö on näissä plussaa ehdottomasti.

      Poista

Kiitos kommentistasi ♥

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...