.

11.9.2015

Habitare 2015 - nuoret taitajat

Habitaren parasta antia on tänä vuonna osastot, joilla pääsee tutustumaan nuorten suunnittelijoiden, opiskelijoiden sekä uusien yrittäjien tarjontaan. On aina mielenkiintoista nähdä uusia näkökulmia sisustuksen, asumisen ja tuotesuunnittelun saralla. Löysin messuilta kivoja pieniä valaisimia valmistavia yrityksiä sekä kiinnostavia prototyyppien tekijöitä. Habitaressa on myös hauska huomata, että joku edellisten vuosien prototyyppi on päässyt tuotantoon.

Messuilla on jännä päästä kokemaan aika villejäkin suunnitelmia ja materiaalien uusia käyttötapoja. Käytännönläheisenä ihmisenä ajattelen kuitenkin samalla, että mitä tuotteita näkisin todellisuudessa osana oman kotimme sisustusta. Tälläisiä tuotteita löytyi esimerkiksi lasisia valaisimia valmistavan Bloun osastolta. Heidän lamppunsa ovat sellaisia, jotka sopisivat samantien meille kotiin. Ihastuin myös Protoshopin puolella Hanna Laurikaisen painokankaisiin. Toivottavasti vaikka Marimekko ymmärtää napata Hannan designit omikseen!

Unveiled -osasto kokosi yhteen joukon Lahdesta valmistuneita suunnittelijoita. Tälläinen yhteistyö vaikuttaa messuilla kävijän silmissä erinomaiselta ponnistukselta ja yhteen hiileen puhaltamiselta. Paljon tehokkaampi sitä on lähteä porukalla rakentamaan messukokonaisuutta kuin jokaisen omana pienenä yrityksenään.

1 & 2 Bloun (Emmi Santa / muotoilija - lasinpuhaltaja & Antti Torstensson / lasinpuhaltaja) | 3 A-finity Patterns on tekstiilisuunnittelija Aoi Yoshizawan ja tekstiili- ja vaatesuunnittelija Anna Alangon yhteistyöprojekti.| 4 Hanna Anonen | 5 & 6 Hanna Laurikainen | 7 & 8 Aino Michelsen | 9 Kuusikko / Eri Shimatsuka | 10 & 11 Unveiled osasto Käpy / Matilda Palmu, Beanie / Sirja Salokanta | 12 Laura Väre






4 kommenttia:

  1. Onpa hienoja muotoja ja kuoseja. Huomenna pääsen itsekin näihin tutustumaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivottavasti sinulla oli inspiroiva päivä messuilla!!

      Poista
  2. Mäkin meen huomenna, täytyy syynätä tää osasto tarkkaan! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sinullakin oli siis eilen messupäivä. Nyt on ideoita ja uusia tuulia ladattu varastoon??

      Poista

Kiitos kommentistasi ♥

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...